Enics on saattanut Suomen yksiköitään koskevat YT-neuvottelut päätökseen
Muuttuneesta markkinatilanteesta johtuen Enics Finland Oy käynnisti 2. huhtikuuta 2009 laajamittaisen sopeuttamis- ja toiminnantehostamisohjelman. Sopeuttamiseen ja tehostamiseen liittyen Enics Finland Oy:ssä käynnistettiin YT-neuvottelut mahdollisista lomautuksista sekä irtisanomisista. Neuvotteluissa päädyttiin seuraaviin ratkaisuihin; Enicsin toiminta Vaasassa tulee loppumaan vuoden 2009 aikana. Enicsin Jyskän toiminnan osalta tullaan tekemään päätös kesän aikana ja asiasta tullaan tiedottamaan erikseen. Yllä mainittujen toimenpiteiden lisäksi Lohjan tehtaan toimintoja tullaan tehostamaan sekä Espoon ja Vantaan toimipisteet tullaan yhdistämään. Neuvotteluesityksessä työnantajan alustava arvio henkilöstönvähennystarpeesta oli 147 henkilöä. Neuvottelujen kuluessa vähennystarve on täsmentynyt 101 henkilöön. Irtisanomisten lisäksi koko Enicsin Suomessa toimiva henkilöstö lomautetaan kolmesta kuuteen viikkoon. Näillä toimenpiteillä Enics tähtää kilpailukyvyn parantamiseen Suomessa. Enics työllistää Suomessa noin 500 henkilöä ja maailmanlaajuisesti noin 2500. Suomen lisäksi Enicsillä on toimintaa Kiinassa, Ruotsissa, Slovakiassa, Sveitsissä sekä Virossa. Yrityksen pääkonttori sijaitsee Zürichissä, Sveitsissä. Enics AG Reijo Itkonen Toimitusjohtaja Ari Räisänen Johtaja, Operaatiot Lisätietoja antaa: Jari Kinnari, Maajohtaja, Enics Finland Oy, puh. 050 303 9744 Minna Oksanen, Viestintäpäällikkö, Enics AG, puh. 050 582 8134