Eniro Sentraalin uudet toimitilat mahdollistavat kasvun Suomussalmella
Eniro Sentraali on hyvässä kasvuvauhdissa Kainuussa. Yrityksen uudet toimitilat Suomussalmella vihittiin käyttöön tänään.
Eniro Sentraalista on muodostunut merkittävä työllistäjä Kainuussa kuluvana vuonna. Toimipaikkoja on Kajaanin pääkonttorin lisäksi muun muassa Suomussalmella. Kannattavan kasvun ja voimakkaan laajentumisen vuoksi Eniro Sentraali vihki käyttöönsä tänään uudet, laajemmat toimitilat Suomussalmella. Yrityksessä työskentelee tällä hetkellä kaikkiaan noin 350 osaajaa, ja uusia, vakituisia työntekijöitä rekrytoidaan lisää jatkuvasti. Avajaistilaisuudessa puheenvuorot pitivät Eniro Sentraali Oy:n toimitusjohtaja Risto Ylitalo, kunnanjohtaja Timo Säkkinen sekä Eniro Finlandin toimitusjohtaja Göran Sällvin. - Olemme kasvaneet rajusti kuluvan vuoden aikana ja tästä syystä olemme myös rekrytoineet kymmeniä uusia työntekijöitä Kainuuseen. Voimakas kasvu edellyttää myös uusia toimitiloja Suomussalmella, Eniro Sentraalin toimitusjohtaja Risto Ylitalo sanoo. - Uudet toimitilat auttavat meitä työskentelemään entistä tehokkaammin Suomussalmella. Pelkästään tänä vuonna olemme jo palkanneet ammattilaisia lisää noin 20 % eri toimipaikkoihin ja laajentuminen edellyttää myös toimivia ja moderneja tiloja, Ylitalo korostaa. Eniro Sentraalin liikevaihto on taantumasta huolimatta kasvanut viime vuonna 25 prosenttia. Kasvun ovat mahdollistaneet olemassa olevien asiakkaiden palveluiden laajentuminen sekä uudet toimijat, jotka ovat löytäneet Eniro Sentraalin kanssa kannattavan yhteistyömallin. - Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että voimme tarjota uusia työpaikkoja kotiseudullamme Kainuussa. Täältä löytyy osaavia, sitoutuneita ja motivoituneita työntekijöitä, Risto Ylitalo kertoo.