Keskustelu käy kuumana Suomi24:ssä
Yli miljoonan suomalaisen kohtauspaikka Suomi24 uudistui helppokäyttöisemmäksi
Suomen suurin verkkoyhteisö Suomi24.fi kehittyy entistä käyttäjäystävällisempään suuntaan. Palvelun tällä viikolla uudistuneet etusivu ja keskustelupalstat edustavat Suomi24:n uutta ja raikasta tyyliä. ”Kiinnitimme suunnnittelussa huomiota ennen kaikkea käytettävyyteen ja yhtenäisyyteen. Uudistetuista palveluista on kerätty palautetta testijaksojen aikana, ja kehitystä tullaan jatkossakin tekemään yhteistyössä käyttäjien kanssa”, kuvailee Suomi24 Oy:n toimitusjohtaja Pasi Ilola. Uudistetussa Suomi24 Keskustelussa on uuden ulkoasun lisäksi monia uusia toiminnallisuuksia, kuten viestin tekstikoon muuttaminen ja viestien arviointi. Sen lisäksi navigointi eri keskusteluaiheiden välillä on uudistuksen myötä helpompaa. Suomi24 Keskustelussa on jo yli miljoona käyttäjää viikossa (TNS Metrix, viikko 35/2009) ja lähes 47 miljoonaa viestiä. Palvelusta löytyy myös hyvin laajasti eri aiheita ja mielipiteitä. Samassa yhteydessä Keskustelun kanssa uudistui myös Suomi24:n etusivu. Uudistuneen ulkoasun lisäksi etusivulle on tuotu aina ajantasaisia kumppaneiden sisältösyötteitä, kuten MTV3:n uutisotsikot, Oikotien uusimmat asunnot ja Uratien työpaikkailmoitukset. Yksi tärkeimmistä käyttöä helpottavista muutoksista Suomi24:ssä on päänavigaation uudistuminen. Uuden navigaation avulla siirtyminen muihin Suomi24:n palveluihin käy helposti. Myös rekisteröityminen sekä sisäänkirjautuminen onnistuvat jatkossa aina samasta paikasta kaikilta sivuilta. ”Tavoitteemme on tehdä Suomi24:sta helppokäyttöinen aloituspiste suomalaisille Internet-käyttäjille”, Ilola kertoo Suomi24:n jatkosuunnitelmista. Suomi24:n etusivuun voi tutustua osoitteessa http://www.suomi24.fi Suomi24 Keskustelu löytyy osoitteesta http://keskustelu.suomi24.fi