Kuntatalouden tiukentuminen näkyy erityisesti turvakodeissa

Report this content

Kuntatalouden tiukentuminen näkyy kielteisesti tukea tarvitsevien lapsiperheiden avunsaannissa. Ensi- ja turvakotien liitto on huolissaan siitä, että säästöt kohdistuvat perheisiin, joissa on vakava lastensuojelun tarve. Tällä hetkellä monissa kunnissa lastensuojeluun pääsy on vaikeutunut niidenkin perheiden osalta, jotka ovat pitkäjänteisen ja vahvan tuen tarpeessa, kuten esimerkiksi perheväkivallasta kärsivät perheet. Muutamat kunnat ovat vähentäneet selvästi turvakotipalvelujen ostoa, mikä on näkynyt Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten ylläpitämissä turvakodeissa. Osassa turvakodeista on ollut poikkeuksellisen hiljaista koko alkuvuoden, vaikka poliisin kotihälytysmäärät kertovat perheväkivallan lisääntymisestä.

Säästötoimet näkyvät myös neuvolapalveluissa. Muun muassa päihdeongelmaisia raskaana olevia ja pienten vauvojen äitejä on ohjattu maksuttomiin palveluihin. Näissä tapauksissa on haluttu säästää noin 90 euroa, mitä tehostettu päihdeongelmaisille äideille tarkoitettu ammatillinen avopalvelu maksaa yhtä henkeä kohden viikossa.
- Käytännössä tämä tarkoitta sitä, että perhe ei saa riittävää apua ja päädytään huostaanottoon. Yhden huostaanoton vuosikustannukset ovat noin 60 000 euroa. Millään rahalla ei kuitenkaan voida mitata sitä kärsimyksen määrää, mitä väärät säästötoimet pitkällä aikajaksolla aiheuttavat sekä tukea tarvitseville perheille että yhteiskunnalle, sanoo Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana jatkava Virpa Puisto.
Puisto muistuttaa, että viime taloustaantuma lisäsi lapsiperheiden pahoinvointia ja huostaanottojen määrää. Tämä näkyy lastensuojelussa vielä tänäkin päivänä; Suomessa on yli 65 000 lastensuojelun asiakasta.

Virpa Puisto jatkaa Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajana


Ensi- ja turvakotien liiton puheenjohtajaksi valittiin erikoissairaanhoitaja Virpa Puisto Turusta. Liiton hallitukseen valittiin uudeksi jäseneksi Helena Tiuraniemi Rovaniemeltä sekä uudeksi varajäseneksi Esko Suikkanen Imatralta. Liittohallituksessa jatkavat Virpi Dufva Helsingistä, Tuula Ervelius Oulusta, Margit Isomäki Vaasasta, Ulla Koskinen-Laine Lahdesta, Raija Kotilainen Mikkelistä, Sisko Seppälä Kotkasta ja Tuula Väätäinen Kuopiosta. Varajäsenenä jatkavat Tarja Jokinen ja Hanna Lampimäki Helsingistä.
Ensi-ja turvakotien liitto on valtakunnallinen lastensuojelujärjestö, joka tukee vaikeissa ja turvattomissa oloissa eläviä lapsia ja perheitä sekä ehkäisee perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa.
Liitto toimii 28 jäsenyhdistyksensä keskusjärjestönä. Jäsenyhdistykset ylläpitävät 11 ensikotia, 7 päihdeongelmien hoitoon erikoistunutta ensikotia ja 14 turvakotia. Osa yhdistyksistä keskittyy avopalveluihin.


Lisätietoja:
Ensi- ja turvakotien liitto, toimitusjohtaja Ritva Karinsalo, puh. (09) 4542 4410 tai ritva.karinsalo@etu.inet.fi

Liitteet & linkit