Opas väkivaltaisesta liitosta eroavalle
Ensi- ja turvakotien liitto julkaisee 25.5. Velkatori-tapahtumassa nettioppaan perheväkivallan vuoksi eroavalle. Uskallanko lähteä, riittävätkö rahat -opas on tarkoitettu perheväkivaltaa kokeneelle, joka on huolissaan taloudellisesta tilanteestaan erovaiheessa.
– Turvakodeista saadun kokemuksen mukaan, monet väkivallan kohteeksi joutuneet eivät uskalla erota, koska pelkäävät että omat rahat eivät riitä toimeentuloon. Lisäksi eron myötä eteen tulevat asiat, kuten esimerkiksi lasten huoltajuuteen ja uuden asunnon hankintaan liittyvät asiat tuntuvat vaikeilta, sanoo suunnittelija Susanna Winter Ensi- ja turvakotien liitosta.
Opas kertoo, miten selviytyä eron aiheuttamista tilanteista ja ohjaa tiedon lähteille. Oppaasta saa neuvoja lapsen asioiden järjestämiseen, taloushuoliin, uuden kodin perustamiseen, oikeudellisiin kysymyksiin ja omaisuuden jakoon.
– Ensimmäinen ja tärkein asia on kuitenkin huolehtia omasta ja lasten turvallisuudesta. Muut asiat järjestyvät myöhemmin, Winter sanoo.
Maksuton opas löytyy Nettiturvakodin sivuilta osoitteesta www.turvakoti.net. Lisäksi Ensi- ja turvakotien liiton turvakodit auttavat ja neuvovat väkivallan vuoksi erotilanteessa olevia.
Takuu-Säätiö järjestää tiistaina 25.5.2010 Helsingin Narinkkatorilla Velkatori-tapahtuman, jossa on useita eri tahoja esittäytymässä ja kertomassa millaista tukea ja neuvontaa on saatavissa, kun raha-asiat vaivaavat tai mietityttävät. Ensi- ja turvakotien liitto on osastolla 19.
Lisätietoja: Ensi- ja turvakotien liitto, tiedottaja Mikko Savelainen, puh. 040 5877 278