Väkivallan tekijän auttaminen vähentää parisuhdeväkivaltaa merkittävästi
Väkivallan tekijän auttaminen lisää selvästi läheisten turvallisuutta kotona. Tulos käy ilmi Sosiaalikehitys Oy:n tutkimuksesta, jossa kysyttiin Ensi- ja turvakotien liiton Jussi-työstä apua hakeneiden miesten (80), heidän puolisoidensa ja työntekijöiden kokemuksia. Tulosten perusteella apua hakeneista miehistä yli 60 prosenttia lopetti fyysisen väkivallan käytön kokonaan ja lopuillakin se väheni merkittävästi. Henkisen väkivallan lopettaminen oli selvästi vaikeampaa, sillä sen käyttäjistä vain kolmannes pystyi muuttamaan tapansa.
Perheen lasten kannalta väkivallan loppuminen on aina ensisijaista. Tutkimukseen osallistuneiden miesten avioliitoista kolmannes päättyi Jussi-työn aikana tai pian sen jälkeen eroon. Puolisot kertoivat, että vaikka väkivalta loppui, väkivallan uhka säilyi. Liiton tavoitteiden mukaan miehen auttamisessa on kuitenkin onnistuttu myös silloin, kun avioeroon ei liity väkivaltaa tai mies ei jatka väkivaltaa uusissa suhteissa. Päihdeongelma väkivallan taustalla Tyypillisesti Jussi-työstä apua hakeva mies on 20–49-vuotias, työssä käyvä perheenisä. Monella tutkimuksen vastaajista on ollut päihdeongelmia, joihin väkivaltainen käyttäytyminen liittyy. Suurin osa (80 %) on käyttänyt fyysistä väkivaltaa ja melko monella (15 %) väkivalta on ollut toistuvaa. Väkivalta kohdistuu suurimmaksi osaksi puolisoon. Lapsiaan kohtaan väkivaltainen on tutkimusaineiston miehistä ollut 7 prosenttia. Lähes puolet tutkimukseen osallistuneista miehistä koki myös olevansa väkivallan kohteena kotona. Miehistä hiukan useampi kuin joka neljäs tuli Jussi-työhön turvakodin ohjaamana eli heidän puolisonsa oli hakeutunut turvakotiin. Selvästi yli puolet hakeutui apuun oma-aloitteisesti. Loput tulivat esimerkiksi puolison tai sosiaalityöntekijän aloitteesta. Keskustelu ja konkreettiset neuvot auttavat Miehet kävivät Jussi-työntekijän luona keskimäärin viisi kertaa. Valtaosa tutkimukseen osallistuneista miehistä oli sitä mieltä, että Jussi-työstä on ollut heille erittäin paljon hyötyä. Miehet kertoivat, että eniten ovat auttaneet oman ymmärtämyksen lisääntyminen, konkreettiset neuvot ja ohjeet väkivallattomien ratkaisukeinojen löytämiseksi sekä kuulluksi tuleminen. Miehille on ollut tärkeää, että keskustelut eivät ole keskittyneet pelkästään väkivaltaan vaan samalla on käsitelty elämäntilannetta laajemminkin. Miehet kokivat myös oppineensa ymmärtämään puolisoaan paremmin. Lisäksi aggression hallinta oli lisääntynyt tutkimukseen vastaajilla. Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Jussi Pulli: ”Molemminpuolinen väkivalta perheissä yleistä” Ensi- ja turvakotien liiton kehittämispäällikkö Jussi Pulli ei ole yllättänyt, että huomattava osa miehistä kertoo olevansa myös väkivallan kohde. ─ Väkivallan verkosto kotona voi olla moniulotteinen ja sekava. On yleistä, että molemmat puolisot ovat väkivaltaisia. Väkivaltaan vastaaminen väkivallalla ei tuota koskaan mitään hyvää. Ensi- ja turvakotien liiton mielestä on olennaista, että tukea on tarjolla koko perheelle eli väkivallan kaikille osapuolille. Pulli korostaa, että miesten on tärkeää kriisinkin keskellä huomata väkivallan merkit ja hakea apua. Oman uhkaavan käytöksen merkkejä ovat muun muassa läheisissä näkyvä pelko, hämmennys omien reaktioiden voimakkuudesta, riitojen syveneminen ja kärjistyminen sekä omien sosiaalisten verkostojen häviäminen. ─ On tärkeää, että apua haetaan jo ennen ensimmäistä lyöntiä. Tämä on vastuullista toimintaa muita perheenjäseniä kohtaan. Väkivaltainen tai riitainen ilmapiiri kotona haittaa lapsen kehitystä. Pienikin lapsi kuulee ja näkee perheessä kaiken ja aistii tunnelman, Pulli sanoo. Miehen halu muuttua ratkaisee Jos miehellä on omaa tahtoa selvittää väkivallan käytön syyt ja muuttaa käyttäytymistään, hän tulee Jussi-työllä autetuksi. Jussi-työstä saa apua vuosittain 600 miestä. Yhteistä heille on se, että oma käyttäytyminen hämmentää ja väkivaltaisuudesta on hyvä päästä puhumaan ammattilaisen kanssa. Avun hakeminen onkin tehty mahdollisimman helpoksi; oma yhteydenotto riittää ja tapaamiset ovat pääsääntöisesti maksuttomia. Raha-automaatti¬yhdistys tukee toimintaa. 15 vuoden kokemuksella työntekijät sanovat, että kun mies on päässyt heitä vastapäätä, suurin kynnys on ylitetty ja puhuminen omasta elämäntilanteesta onnistuu ammattilaisen ohjauksessa helposti. Tunnin vastaanottoaika ei joskus tunnu riittävän edes kahden kysymyksen käsittelyyn. Palaute onnistumisesta tulee heti tapaamisen päätyttyä. Useimmiten keskustelu auttaa niin paljon, että huojentuminen on silminnähtävää. Vain pieni osa miehistä ei tule enää toiseen tapaamiseen. Silloin on usein tehty jo päätös parisuhteen loppumisesta eikä motivaatio riitä oman elämäntilanteen selvittämiseen. Apua koko perheelle Jussi-työstä apua hakevien miesten määrä on kaksinkertaistunut viimeisen 10 vuoden aikana. Perhe- ja lähisuhdeväkivallasta puhutaan enemmän ja ongelmat tiedostetaan paremmin kuin ennen. Kun väkivallan kohteeksi joutuneet hakeutuvat turvakotiin, väkivallan tekijään otetaan yhteyttä ja tarjotaan apua. Turvakodin ulkopuolelta Jussi-työhön tulevien määrä on kasvanut. Jussi-työtä tekevät Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykset avopalveluna. Toimintaa on kahdeksalla paikkakunnalla; Helsingissä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Turussa ja Vantaalla. Jussit ovat suurin väkivaltaisesti käyttäytyviä miehiä auttava toimintamuoto Suomessa.