ENSTON TUOTANNON JÄRJESTELYISSÄ ETENEMISTÄ

Report this content

ENSTON TUOTANNON JÄRJESTELYISSÄ ETENEMISTÄ Ensto-konserni on saanut päätökseen YT-neuvottelut, joissa on käsitelty yrityksen toimintaan suunniteltuja muutoksia Suomessa ja Virossa. Järjestelyillä haetaan vahvistusta Enston asemaan varteenotettavana kansainvälisenä ja kilpailukykyisenä sähköistysratkaisujen toimittajana. Neuvottelut henkilöstön kanssa aloitettiin 13.1.2004 ja niiden aikana on käyty läpi työnjako Virossa sijaitsevan Keilan tehtaan sekä Suomessa Porvoossa ja Mikkelissä sijaitsevien tehtaiden kesken. Suomessa neuvottelut ovat koskeneet ensisijaisesti työtehtäviä tuotannossa, logistiikassa ja niihin liittyvissä toiminnoissa. Tammikuussa arvioitiin, että vuosina 2004-2005 järjestelyt tulisivat koskemaan 140 työtehtävää, joista 110 olisi työntekijätehtäviä ja 30 toimihenkilötehtäviä. Tänään 14. syyskuuta päättyneissä neuvotteluissa päädyttiin ratkaisuun, jossa Enston Porvoon tehtailla työvoiman vähennystarve on 81 työntekijää ja 8 toimihenkilöä. Kyseiset työt siirtyvät Enston Keilan tehtaalle. Mikkelissä henkilöjärjestelyjä on jo toteutettu siten, että yksi henkilö on siirtynyt Enston ulkopuolisen toimittajan palvelukseen ja kolme muuta ovat siirtyneet muihin tehtäviin Mikkelin tehtaalla. Mikkelin tehtaalla on lisäksi avoinna muutamia työpaikkoja kokoonpanotehtävissä. Henkilöstön tueksi on Enstossa perustettu erillinen tukiryhmä, jonka tehtävänä on vastata ajankohtaisiin käytännön kysymyksiin, hankkia tietoja ja koota tietopakettia esim. koulutusmahdollisuuksista ja työttömyyspäivärahoista. Ensto on kansainvälinen konserni, jolla on yhtiöitä 14 eri maassa. Henkilöstön kokonaismäärä 30.6.2004 oli 1256, josta 373 henkilöä toimii Suomen ulkopuolella. Tuotantoa on tällä hetkellä Suomen ja Viron lisäksi Puolassa ja Kiinassa. Enstolla on kokemusta tuotantotoiminnasta Suomen ulkopuolella noin kymmenen vuoden ajalta. Porvoossa 14. syyskuuta 2004 Ensto Oy Seppo Martikainen toimitusjohtaja ------------------------------------------------------------ Tämän tiedon Teille välitti Waymaker, http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2004/09/14/20040914BIT21290/wkr0001.pdf

Liitteet & linkit