Ponssen ja Epecin FORWARD’27-ohjelma käynnistyi

Report this content

Epec ja Ponsse ovat käynnistäneet FORWARD’27-ohjelman, jonka tavoitteena on tutkia ja kehittää vastuullisia sekä ympäristöystävällisiä ratkaisuja liikkuviin työkoneisiin.

Ohjelma on Ponssen ja Epecin yhteinen ja sille on myönnetty 10 miljoonan euron rahoitus Business Finlandin veturiohjelmassa keväällä 2023. Ohjelman saama tuki on yhteenlaskettuna jopa 30 miljoonaa euroa, kun ohjelman ympärille rakentuva yritysten ja toimijoiden ekosysteemi saa osansa rahoituksesta. Ohjelman tavoitteena on edistää viennin kasvua Suomessa tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta.

FORWARD’27-ohjelman ekosysteemissä jo olevat ja potentiaaliset kumppanit kutsuttiin ohjelman avajaistapahtumaan Tampereelle 19. syyskuuta 2023.

Ohjelman tiekartta tutuksi

Tapahtuma antoi hienon mahdollisuuden vieraille tutustua tarkemmin FORWARD’27-ohjelmaan ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Sekä Ponssen että Epecin asiantuntijat avasivat tarkemmin ohjelman nelikohtaista tiekarttaa, jonka tavoitteet keskittyvät liikkuvien työkoneiden alalla vastuullisten ja ympäristöystävällisten ratkaisujen kartoittamiseen ja kehittämiseen.

Tiekartan teemoilla pyritään ratkaisemaan liikkuvien työkoneiden teknisiä ja kaupallisia haasteita ekosysteemiprojektien kautta. Projektit kehittyvät ohjelman eri teemojen ympärille, joita ovat autonomiset ratkaisut, päästöttömät energianlähteet ja sähköistyminen, tietopohjaiset ratkaisut ja kestävä toimitusketju.

Viisivuotinen ohjelma

Ohjelman tavoite on nostaa liikkuvien työkoneiden vastuullisuus uudelle tasolle. Se tehdään liikkuvien työkoneiden tai niiden valmistamisessa syntyvien päästöjen merkittävällä vähentämisellä, energiankulutuksen alentamisella ja tuottavuuden kehittämisellä samalla säilyttäen ja parantaen laatua ilman, että uudet ratkaisut kuormittavat koneen käyttäjää.

”Liikkuvien työkoneiden alalla on useita kehityskohteita kohti kestävää kehitystä. Toivomme, että pitkällä tähtäimellä liikkuvien työkoneiden ala tulee hyötymään tästä ohjelmasta ja sen tekemästä työstä,” kokoaa Ponssen toimitusjohtaja Juho Nummela.

”Viisivuotinen ohjelma on mahtava mahdollisuus Ponsselle ja Epecille lisätä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa Suomessa. Yhdessä luomme huipputeknologiaa niin ekosysteemin yrityksille kuin koko toimialalle,” sanoo Epec Oy:n toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila.

Ensimmäiset kumppanit löydetty

FORWARD’27-ohjelman ympärille rakentuu laaja ekosysteemi, joka muodostuu niin yrityksistä kuin muista yhteistyökumppaneista, kuten kouluista ja järjestöistä. Ensimmäiset ekosysteemin jäsenet ovat jo löytyneet.

”Ohjelma on herättänyt laajasti mielenkiintoa ja viime kuukaudet ovat olleet kiireistä aikaa keskustellessani eri toimijoiden kanssa FORWARD'27-ohjelman mahdollisuuksista. Ekosysteemi alkaa muodostua hyvää vauhtia ja monia mielenkiintoisia yhteistyökuvioita on syntymässä. Valmiita ei kuitenkaan olla eli mukaan mahtuu vielä ja tulevaisuudessakin”, toteaa ohjelman päällikkö Jukka Laitinen Ponsselta.

Lisätietoja:

Ponsse Oyj, Toimitusjohtaja Juho Nummela, +358 400 495 690, juho.nummela@ponsse.com

Ponsse Oyj, Program Manager Jukka Laitinen, +358 40 518 1098, jukka.t.laitinen@ponsse.com

Epec Oy, Toimitusjohtaja Jyri Kylä-Kaila, +358 50 317 1178, jyri.kyla-kaila@epec.fi

https://epec.fi/company/forward27/

Tilaa

Multimedia

Multimedia