”30 vuotta sitten hoitoalalle haluttiin ja sinne oli vaikea päästä”

Report this content

Lähihoitajakoulutus täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Esperi Koti Koskikarassa yksikönpäällikkönä työskentelevä Marita Aholainen on yksi ensimmäisistä lähihoitajaksi valmistuneista.

”Olin niin iloinen ja aidosti yllättynyt, kun minut valittiin Päijät-Hämeen sosiaalialan oppilaitokseen perustutkintoa suorittamaan, muistelee Marita Aholainen. Hän oli juuri kirjoittanut ylioppilaaksi, pitänyt välivuoden ja hakeutunut ensin kauppaopistoon laskentatointa opiskelemaan. Sitten tuleva työ kirjanpitäjänä rupesi epäilyttämään sosiaalista Maritaa. 

”Onneksi tajusin hakeutua sosiaalialalle”, toteaa Marita, joka on edelleen sillä tiellään ja viihtyy ammatissaan erittäin hyvin. ”Päivät opiskelin mielenterveyden opintolinjalla, ja illalla myin makkaraperunoita Nipan grillillä Kouvolassa. Tuntuu, että siihen aikaan intoa ja energiaa riitti mihin vain”.

Kun Marita 22-vuotiaana valmistui, hän sai heti puolen vuoden sijaisuuden Kouvolan kaupungin kotipalvelusta. Elettiin vuotta 1996.

”Työ oli ihan erilaista kuin tänään. Kun asiakkaita oli 6 päivässä, meistä tuntui, että meillä oli kova kiire. Nykyisin kiirepäivinä asiakkaita saatetaan tavata jopa yli 20”.

Marita tykkäsi valtavasti työstään ikäihmisten parissa, ja teki mielellään myös viikonloppuja ja juhlapyhiä. ”Vaikka silloin ei vielä puhuttu suoranaisesti kuntouttavasta työotteesta, veimme asukkaita usein ulos. Jos siihen ei syystä tai toisesta ollut mahdollisuutta, kävelytin heitä vaikka rappukäytävässä”, Marita nauraa.

"Muistan kerran jouluna, kun tulin käymään asukkaan kotona. Olin letittänyt tukkani ja päässäni oli tonttulakki, sillä halusin ilahduttaa yksinäistä vanhusta. Asiakas puhui juuri puhelimessa poikansa kanssa, ja kuulin kun hän sanoi: ”Nyt minun on lopetettava, Marita-tonttu tuli juuri luokseni”.

Perheen perustamista, jatko-opintoja ja useita sosiaalialan työtehtäviä myöhemmin, Marita houkuteltiin Esperille vuonna 2020. Tällä hetkellä hän toimii Esperin Mielenterveyspalveluissa Esperi Koti Koskikarassa esimiehenä. 

”Olen monesti miettinyt, mitä hoitoalan maineelle on oikein tapahtunut 30 vuodessa – eikä minulla ole siihen antaa vastausta”.  “Saattaa olla, että vuosien saatossa erilaisten roolien sekoittuminen on hämärtänyt sitä kuvaa, mistä tässä työssä on oikeastaan kyse. Esimerkiksi osasto- ja toimistosihteerien poistuttua kirjalliset  työt ovat tulleet osaksi hoitohenkilöstön arkipäivää. Myös esimies tekee paljon hallinnollisia töitä, sillä esimerkiksi työvuorosuunnittelu on usein kodin esimiehen vastuulla”. 

Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut vuodesta 1992 ja se on se, että alalla riittää töitä. 

”Koen suurta ylpeyttä työstäni. Toisista välittäminen ja yhteiskunnan heikommista huolehtiminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Aito välittäminen on myös hoitotyön ydin, jonka en koskaan soisi muuttuvan”. 

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia