Asunnottomien yö Esperi Koti Hermannissa: ”Tärkeintä on olla ihminen toiselle ihmiselle”

Report this content

Asunnottomien yö järjestettiin Hermannissa viime viikolla ensimmäisen kerran. Tapahtuman mahdollistivat Kokkolan eri toimijat yhteistyössä ja se sai paljon huomiota myös alueen ulkopuolella. 

”Asunnottomuus on osa arkeamme ja ongelmaa, jota yritämme ratkoa päivittäin. Kokkolassa on vaikea tilanne, sillä esimerkiksi yömajaa ei ole. Esperi Koti Hermannin ovelle kolkutellaan usein avun toivossa", kertoo Esperi Koti Hermannia johtava Pauliina Hansen. "Kyllä jokainen meistä tarvitsee paikan, jossa asua", hän toteaa.

Esperi Koti Hermanni tuottaa asumispalvelua syrjäytyneille ja syrjäytymisuhan alla oleville sekä vankilasta vapautuville. Koti tarjoaa tukea riippuvuuksista kärsiville myös päivisin.

”Halusimme tehdä jotakin asunnottomien auttamiseksi, sillä juuri asunnottomuus on suurin syy siihen, miksi ihmisen on vaikea saada jälleen elämästä kiinni”, kertoo tapahtuman ideanikkari, tiimivastaava Sofia Karrola. ”Asunnottomia on paljon enemmän kuin mitä tilastot antavat ymmärtää.”

”Asunnottomien yö -kansalaisliike syntyi jo 20 vuotta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun olimme mukana järjestämässä sitä Kokkolassa. Oli todella palkitsevaa huomata, mitä yhteistyöllä saadaan aikaan," Sofia sanoo.

Esperi Koti Hermannin lisäksi tilaisuuden järjestämiseen osallistuivat Kokkolan suomalainen seurakunta, Soiten aikuissosiaalityö sekä Soiten riippuvuuspalveluista vastaava yksikkö. Tarjolla oli iltapalaa, makkarapaistoa, musiikkia, vaate- ja ruokalahjoituksia - ja mikä tärkeintä - ihminen toiselle ihmiselle. Järjestelyihin osallistuivat myös kodin asukkaat, jotka avasivat kotiensa ovet muille apua tarvitseville tapahtuman ajaksi. Asukkaat kutsuivat myös kavereitaan, ystäviään ja läheisiään mukaan.

Mukana auttamassa oli myös entinen Hermannin asukas, joka aikoinaan Hermanniin tullessaan oli itse huonossa kunnossa. Kaihi oli vienyt häneltä näön lähes kokonaan, hänellä oli riippuvuusongelma ja hän sairasti diabetesta, joka oli hoitamatta. Asunnon saatuaan miehen elämäntilanne alkoi hiljalleen parantua, ja nyt hän halusi olla mukana auttamassa muita ja välittämässä viestiä: toivoa on!

Illan liikuttavin hetki oli kuitenkin se, kun apua tarvitsevien joukkoon Hermannin pihalle liittyi myös joukko ukrainalaispakolaisia. Hekin ottivat kiitollisina vastaan ruokaa ja muita lahjoituksena saatuja tavaroita, joita oli vielä runsaasti jäljellä.

”Tilaisuus oli onnistunut ja sai kiitettävästi huomiota. Toivottavasti lopputuloksena yhteistyö eri toimijoiden välillä jatkuu ja tiivistyy - ja asunto järjestyy yhä useammalle asunnottomalle”, Pauliina ja Sofia toivovat. ”Sydämellinen kiitos kaikille”.

Lisätiedot

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia