BLOGI: Laatu ja turvallisuus kulkevat käsikynkkää

Report this content

Poikkeamat ovat lahja laadun kehittämiselle, eikä niitä pidä pelätä. Sen sijaan on ihmeteltävä, jos poikkeamia ei ole, sillä kuka meistä on virheetön?

Tänään, 17.9. vietetään Maailman terveysjärjestön (WHO) potilas- ja asiakasturvallisuuspäivää. Toimialallamme potilas- ja asiakasturvallisuudesta huolehtiminen on osa jokapäiväistä työtä. Meillä jokaisella on oikeus hyvään kohteluun, turvalliseen hoitoon ja hoivaan ja hyvään työpaikkaan, jossa aidosti voimme sanoa välittävämme. Välittämisen lisäksi tarvitaan yhtenäisiä työskentelytapoja, joita toteuttavat kaikki 6787 työntekijäämme 230 eri toimipisteessämme.

Hyvän ja turvallisen työkulttuurin tunnistaa siitä, että laadukasta työtä tehdään myös silloin, kun kukaan ei ole näkemässä. Laatua on osaava ja ystävällinen henkilöstö, joka tekee työtään asukasta varten. Se on jokainen työtään sydämellä tekevä, olipa kyseessä hoitaja, hoiva-avustaja, lääkäri, siistijä, palkanlaskija, asiakaspalvelija tai hankinnoista vastaava. Care tarkoittaa englanniksi myös välittämistä. Samat arvot ja laatu koskevat meitä kaikkia.

Kun puhumme asukkaidemme ja henkilöstömme turvallisuudesta, seuraamme tässä mm. kahta tärkeää asiaa - poikkeamia ja työturvallisuutta.

Poikkeamat ovat lahja kehittämiselle

Poikkeamien tarkoituksena ei ole etsiä mätiä omenoita tai toimia poliisijärjestelmänä vaan parantaa toimintaa. Poikkeamailmoitukset ovat alusta laadun kehittämiseen jatkuvassa muutoksessa. Niitä tuleekin pitää lahjana, sillä ilmoituksen tekeminen kertoo välittämisestä, halusta nostaa ongelmat esille ja ratkaista ne. Parhaimmillaan poikkeamailmoitus pelastaa jonkun hengen tai vähentää kärsimystä. Poikkeamien tekoa ei pidä pelätä tai väheksyä. Sen sijaan on syytä ihmetellä, jos organisaatiossa ei ole ainoatakaan poikkeamaa. Kuka meistä voi sanoa olevansa virheetön?  

Poikkeaman takana voi olla myös henkilöstön työturvallisuus. Riskien ennakointi on työtapaturmien ehkäisyssä a ja o. Työturvallisuusriskejä arvioidaan kuten poikkeamiakin: kertomalla tapahtuman vakavuus ja sen seuraus. Näiden yhteisvaikutuksena (kertolasku) syntyy riski, jonka suuruutta arvioidaan. Mitä suurempi riski, sitä tiukempi reagointi ja nopeammat korjaustoimet. Hyviä esimerkkejä työturvallisuuden lisäämisestä ovat vaikkapa asukkaiden nostolaitteiden huolto, kiinteistöjen pihojen hiekoitus, korona-aikana työmatkojen suojaus työnantajan tarjoamin maskein. Näitä kaikkia seurataan sairaspoissaoloista ja työtapaturmista kiinteistökohtaisiin poikkeamiin.

Turvallisuushavaintojen tekemisen tulee olla osa arkea, silloin siitä tulee myös osa kulttuuria. Seuraamme poikkeamia, riskiarviointien laadintaa sekä työtapaturmia ja tuemme sekä ohjaamme työntekijöitämme työskentelemään turvallisesti, joka päivä. Turvallisuustavoitteemme on nolla työtapaturmaa – mitään muutakaan se ei voi mielestämme olla.

Haluamme tulevaisuudessa olla oman toimialamme laatujohtaja. Se tarkoittaa kovaa ja pitkäjänteistä työtä sekä kulttuurinmuutosta. Tähän olemme valmiita ja työ on jo käynnissä.

 

Eeva Ketola

Laatujohtaja
LT, eMBA
twitter@KetolaEev

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Tehtävämme on tarjota inhimillistä ja laadukasta hoivaa asiakkaillemme, mielekästä ja merkityksellistä työtä osaavalle henkilöstöllemme sekä kehittää uusia asumisen, tuen ja hyvän hoivan malleja yhteistyössä kuntien kanssa.

Haluamme olla hoiva-alan laadun suunnannäyttäjä ja osa ratkaisua suomalaisissa hoiva-alan kysymyksissä. Siksi työskentelemme paitsi oman, myös koko hoiva-alan laadun kehittämiseksi. www.esperi.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia