Esperi Care keskittää toimintaansa - luopuu AE Hoituripalvelut Oy:stä

Report this content

Osana keskittymistään ydinliiketoimintaansa, Esperi Care myy AE Hoituripalvelut Oy:n osakekannan Stella Kotipalvelut Oy:lle. Asiakkaiden palveluihin tai henkilöstön työsuhteisiin omistusmuutoksella ei ole vaikutuksia.

Esperi Care aloitti vuoden 2019 alussa mittavat toimenpiteet hoivan laadun kehittämiseksi ja henkilöstön hyvinvoinnin parantamiseksi. Yhtiö on samanaikaisesti käynyt läpi liiketoimintojaan ja arvioinut kehitystarpeita. Tähän liittyen Esperi on nyt tehnyt päätöksen luopua AE Hoituripalvelut Oy:stä, joka tuottaa ikääntyneiden kotihoitoa Turun seudulla.

”Asiakkaidemme hyvä hoito on meille äärimmäisen tärkeää. Esperi keskittyy yhä enemmän palveluihin, joita tuotamme omissa kodeissamme. Olen iloinen, että nyt myytävän palvelun uusi omistaja on kyvykäs ja halukas kehittämään palvelua edelleen”, toteaa Esperin toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi.

Kaupan myötä AE Hoituripalvelut Oy:n osakekanta siirtyy Stella Kotipalvelut Oy:lle, samoin kuin sen palveluksessa oleva henkilöstö, noin 10 henkilöä.

”Haluan toivottaa AE Hoituripalveluiden osaavat ammattilaiset lämpimästi tervetulleeksi osaksi meidän työyhteisöämme”, sanoo Stellan toimitusjohtaja Jarno Karhinen. “Turun alueen hoivapalveluliiketoimintamme on kasvanut viime vuosien aikana voimakkaasti ja tämä yritysjärjestely vahvistaa kasvua entisestään”, Karhinen toteaa.

Asiakkaiden palveluihin tai henkilöstön työsuhteisiin omistusmuutoksella ei ole vaikutuksia. Järjestely astuu voimaan 1.10.2020.  

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Esperi Care / viestintä, puh. 010 408 7000 tai media@esperi.fi

  
Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi



Tilaa