Esperi Mäntykodin toiminta lakkaa Askaisissa Varsinais-Suomessa

Report this content

Hoivakodin taloudellinen tilanne ei ole ollut kestävällä pohjalla, eikä hoivakodissa ole ollut riittävästi asukkaita toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi. Esperi on muutosneuvottelujen jälkeen päättänyt sulkea kodin viimeistään huhtikuussa 2024.

Esperi Hoivakoti Mäntykoti on 44-paikkainen koti ympärivuorokautista hoivaa tarvitseville ikäihmiselle Askaisissa. Asukkaita kodissa on 18. Lähimpään kaupunkiin Turkuun on noin 30 km. Muutosneuvottelut päättyivät 9.10.2023, minkä jälkeen Esperi teki päätöksen sulkea kodin.

”Tilanne on hyvin valitettava niin työntekijöille kuin Mäntykodin asukkaillekin. Valitettavasti emme näe muuta vaihtoehtoa, sillä tulevaisuudessakaan emme voi odottaa tilanteen kohentuvan”, sanoo liiketoimintajohtaja Arne Köhler”Toivomme Mäntykodin työntekijöiden pysyvän edelleen esperiläisinä ja teemme kaikkemme löytääksemme heille osaamista ja ammattitaitoa vastaavan työn muista Esperin kodeista”, hän lisää.

Asukkaiden palvelu- ja vuokrasopimuksella on 6 kuukauden irtisanomisaika. Varsinais-Suomen hyvinvointialue ja Esperi kartoittavat yhdessä asukkaiden ja heidän läheistensä kanssa uusia asumispalvelupaikkoja ja ovat heihin yhteydessä. Uusiin hoivakoteihin on mahdollista käydä myös tutustumassa.

”Olen erittäin pahoillani tilanteesta. Teemme yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa, jotta jokaiselle Mäntykodin asukkaalle löytyisi uusi, hänelle parhaiten soveltuva koti”, aluepäällikkö Patrik Ekström sanoo.

Lisätiedot

Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia