Esperi sulkee Esperi Koti Littoisen Kaarinassa

Report this content

Esperi Koti Littoinen on 31-paikkainen yksikkö, jossa Esperi on tarjonnut hoitoa ja huolenpitoa kehitysvammaisille ja muille vammaisille asukkaille sekä mielenterveyskuntoutujille. Koti sijaitsee Kaarinassa, lähellä Turkua. Osaksi Esperi-konsernia koti liittyi vuonna 2009.

Yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä Esperi on tehnyt päätöksen sulkea yksikön kannattamattomana. Yksikön tilat eivät enää täytä nykyajan vaatimuksia ja toiminnalliset sekä taloudelliset edellytykset kestävään palvelutuotantoon ovat heikentyneet merkittävästi. Tavoitteemme on lopettaa yksikön toiminta su 12.4.2020 mennessä. Seuraamme jatkuvasti muuttuvaa koronavirustilannetta ja reagoimme viranomaisohjeistuksiin. Tarvittaessa teemme muutoksia aikatauluihin.  Meille tärkeintä on varmistaa, että asiakkaiden siirrot voidaan toteuttaa asiakkaiden terveyttä ja turvallisuutta vaarantamatta.
 
Kaikille kodin 13 nykyiselle asukkaalle pyritään löytämään uusi koti yhteistyössä kuntien kanssa. Kodissa työskentelevälle henkilöstölle tarjotaan uusia työtehtäviä muista Esperin kodeista.  Mikäli sopivia uusia tehtäviä ei löytyisi, työsuhteet joudutaan irtisanomaan. 
 
”Olen pahoillani päätöksestä. Yksikkö on kannattamaton, ja tilojen päivittäminen ajanmukaisiksi olisi vaatinut investointeja, joihin meillä ei ole mahdollisuutta, sanoo aluepäällikkö Patrik Ekström Esperistä. 

 

Lisätiedot: media(at)esperi.fi, puh. 010 408 7000 

Tilaa

Multimedia

Multimedia