​Esperi vahvistaa asemaansa Forssassa – Ameliakodin yhteisö Esperille

Report this content

Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care jatkaa kasvuaan hankkimalla omistukseensa Forssassa toimivan päihde- ja mielenterveyskuntoutujien asumispalveluita tarjoavan Ameliakoti Oy:n liiketoiminnan. Omistaja Marjo Helin perusti Ameliakodin Jokioisille lähes 10 vuotta sitten – tällä hetkellä Ameliakodissa on 18 asukaspaikkaa päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Yhtiön liikevaihto on noin 0,8 miljoonaa euroa ja henkilöstöä on yhteensä 10. Kaupan myötä henkilöstö siirtyy Esperin palvelukseen vanhoina työntekijöinä liikkeenluovutuksen ehdoin.

”Esperi oli luonnollinen valinta kumppaniksi. Olen itse työskennellyt aikoinaan SPR:llä Helsingissä ja annan erityisen hyvillä mielin rakentamani yhteisön vastuulliselle valtakunnalliselle toimijalle, joka pystyy takaamaan toiminnan jatkuvuuden pitkällä aikavälillä. Voin luottaa siihen, että Esperi jatkaa asiakaslähtöistä ja laadukasta työtämme päihde- ja mielenterveyskuntoutujien parissa säilyttäen yhteisön hengen”, kertoo Marjo Helin, Ameliakoti Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja.

”Ameliakoti on Forssassa luotettava ja hyvämaineinen toimija, haluamme säilyttää Ameliakodin erityisen yhteisöllisyyden. Luottamus meitä kohtaan on kunnianosoitus ja valikoitumisemme Ameliakodin kumppaniksi kertoo siitä, että Esperin perinteikkäällä taustalla ja arvopohjalla on suuri merkitys”, sanoo Esperi Care Oy:n toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni.

Tilaa

Multimedia

Multimedia