​Esperille kehitysvammaisten koti Keski-Suomessa

Report this content

Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care Oy on ostanut Suolahdella sijaitsevan Hoitokoti Mäntyrinne Oy:n koko osakekannan. Hoiva- ja asumispalveluita kehitysvammaisille tarjoavan Hoitokoti Mäntyrinteen vuosiliikevaihto on noin 500 000 euroa. Työntekijät siirtyvät Esperille vanhoina työntekijöinä.

”Minun on aika jatkaa kohti uusia haasteita, joten hoitokodin myynti tuli ajankohtaiseksi. Esperi valikoitui nopeasti useamman vaihtoehdon joukosta vahvalla osaamisellaan ja luottavaisin mielin jätän hoitokodin heidän kehitettäväksi. Olen varma, että Hoitokoti Mäntyrinne tuottaa myös jatkossa laadukasta asumis- ja hoivapalvelua kehitysvammaisille”, kertoo Mäntyrinteen omistaja Riikka Tuikkanen.

Hoitokoti Mäntyrinteellä on 10 asukaspaikkaa Suolahdella, luonnonkauniissa ympäristössä. Yhtiö on tuottanut hoiva- ja asumispalveluita kehitysvammaisille jo vuodesta 1998 alkaen.

”Mäntyrinteen pitkäjänteinen työ ja laadukas toiminta näkyy asukkaiden hyvässä arjessa. Olemme iloisia saadessamme jatkaa laadukasta toimintaa ja kaupan myötä kartoitamme myös mahdollisuuksia toiminnan laajentamiseen”, kertoo Esperin aluejohtaja Pia Panhelainen.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia