Geriatrian professori Jaakko Valvanne: Hoitajamitoitus ei yksin ratkaise hoivakysymystä

Report this content

Vanhustenhoidon asiantuntija, geriatrian professori Jaakko Valvanne on kutsuttu hoivayhtiö Esperi Caren uuden vanhustenhoivan laatua parantavan työryhmän puheenjohtajaksi.

Hoivayhtiö Esperi Care kertoi 5.3. aloittavansa mittavat toimet hoivan laadun parantamiseksi. Yksi hoivan parantamiseen liittyvistä teoista konkretisoituu tänään, kun Suomen parhaimmista hoivatyön asiantuntijoista koottavan Laaturyhmän puheenjohtaja aloittaa työnsä. Esperin laaturyhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu pitkän linjan vanhustenhoidon asiantuntija Jaakko Valvanne.

”Olen vuosia peräänkuuluttanut toiminta- ja johtamiskulttuurin muutosta vanhustyöhön. On hienoa päästä toteuttamaan sitä esperiläisten kanssa”, Valvanne kertoo päätöksestään lähteä puheenjohtamaan laaturyhmää. ”Hoivan tavoitteena on taata mahdollisimman hyvä elämä asiakkaille. Siinä onnistutaan, kun vanhus toiveinen ja tarpeineen asetetaan keskiöön sekä henkilöstö ja omaiset otetaan mukaan toiminnan kehittämiseen. Avainsana on ihmislähtöisyys”, painottaa Valvanne.

Julkisessa keskustelussa on puhuttu paljon hoitajamitoituksesta. ”Tarvitsemme minimisuositukset, mutta hyväkään hoitajamitoitus ei takaa hyvää hoidon laatua. Se on tutkimuksin osoitettu. Samalla henkilöstömäärällä voidaan hoitaa samanlainen joukko asiakkaita hyvin tai huonosti. Kyse on asenteista, ammattitaidosta ja johtamisesta”, muistuttaa professori Valvanne.

Laaturyhmän työ tehdään läpinäkyvästi

Esperi antaa laaturyhmän työskentelylle vapaat kädet tarkistaa ja arvioida sen yksiköt ja tukea Esperiä laatutyössä. Laaturyhmän tavoitteena on parantaa suomalaista hoivaa sekä edesauttaa kansallisten laatumittareiden synnyttämistä. Siksi työ tehdään täysin läpinäkyvästi ja avoimesti.

”Olemme erittäin tyytyväisiä Jaakon mukaantuloon. Hänen johdollaan Laaturyhmä auttaa meitä sekä omassa nykyisessä laatutyössämme että antaa eväitä liiketoimintamme kehittämiseen. Laaturyhmän työstä on myös synnyttävä jotain hyvää kaikille – tuloksia ja suosituksia, jotka vievät hyvää hoivaa eteenpäin koko Suomen tasolla”, sanoo Esperin vt toimitusjohtaja Heini Pirttijärvi.

Laaturyhmän muu kokoonpano vahvistuu pian ja ryhmä aloittaa työnsä toukokuussa. Työn on tarkoitus valmistua vuoden 2020 tammikuussa ja sen johtopäätökset luovutetaan myös päättäjille ja virkamiehille.


Heini Pirttijärven ja Jaakko Valvanteen haastattelupyynnöt: 

010 408 7000, media@esperi.fi.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia