Kurkista läheisesi arkeen hoivakodissa OmaEsperin avulla

Report this content

Sodankylässä sijaitsevan Esperi hoivakoti Kellokkaan asukkaiden kaikki läheiset käyttävät läheisviestintäsovellusta. Osalla asukkaista viestejä ja kuvia vastaanottaa monta omaista samaan aikaan. Näin heille kaikille avautuu ikkuna hoivakodissa asuvan oman rakkaan arkeen.

Teknologia avuksi, kun välimatkat ovat pitkiä

Pohjois-Suomessa välimatkat ovat monesti pitkiä, ja hoivakodissa asuvan lähiomainen on jopa 200 kilometrin päässä asuva itsekin iäkäs puoliso. Koska autolla-ajo ei enää suju, yhteydenpitoon tarvitaan muita apuvälineitä. 

”Kellokas taisteli viime vuonna hoitajapulan kanssa, mutta alkukeväästä 2022 tilanne vakiintui. Siksi päätös ryhtyä käyttämään läheisviestintäsovellusta oli helppo tehdä yhdessä henkilöstön kanssa. Halusimme tarjota asukkaittemme läheisille ikkunan arkeemme”, hoivakotia johtava Saila Siirtola kertoo.

”Koko kevään ajan olemme nyt lähettäneet hyvän mielen tervehdyksiä sovelluksen kautta läheisille, mutta arjen kuulumisten tärkeys valkeni minulle oikeastaan vasta, kun saimme viestin takaisin yhdeltä omaiselta: ”Onpa hienoa, että isä pääsi saunaan”. Omainen oli juuri saanut kodin lähettämän kuvan isästään saunan lauteilla. Asukkaalla oli leveä hymy kasvoillaan.

”Ymmärsin, että asukkaamme läheiset eivät oikeastaan tiedä paljoakaan siitä, mitä hoivakodissa päivisin tehdään ja siksi viestittely arkisista asioista, kuten uudesta kampauksesta, jalkahoidosta tai koirakaverin käynnistä, on heille tärkeää. Saunominenkin on ihan tavanomaista tekemistä hoivakodissa.”

OmaEsperin käyttö helpottaa arkea

Monesti asukaan läheiset ovat jo itsekin ikäihmisiä, joille teknologian käyttö ei ole niin luontevaa. Siksi OmaEsperin uusi ominaisuus, jossa yhdelle asukkaalle saa liitettyä useita viestejä vastaanottavia omaisia, oli monelle ratkaisevan tärkeä uudistus sovelluksessa.

”Lapissa on totuttu käyttämään verkkopalveluita aktiivisesti, kun lähimpään vaatekauppaankin voi olla satoja kilometrejä”, Saila sanoo.

”Kevään aikana, kun läheiset tulivat käymään hoivakodissa, kerroimme heille tästä mahdollisuudesta. Iäkkäimmille omaisille kerroimme lisäksi, että oli myös mahdollista nimetä poika tai tytär pääkäyttäjäksi. Kun nyt viestittelemme, kaikki viestit lähtevät sekä puolisolle että sovellukseen kirjautuneille lapsille. Näin kaikki saavat viestit yhtä aikaa ja saman sisältöisinä.”

”Jo nyt sovelluksesta on tullut hyvää palautetta, ja uskon sen johtuvan siitä, että se niin selvästi helpottaa arkea.  Omaiset viestittelevät meille esimerkiksi siitä, koska tulevat käymään tai kysyvät, onko jotakin, mitä pitäisi tuoda.

”Kyllä OmaEsperi on palvelu, josta kaikki saavat hyvää mieltä. Myös me hoivakodissa työskentelevät”, vahvistaa Saila Siirtola.

Kotiemme henkilöstö kertoo mielellään lisää sovelluksen käytöstä. Myös verkkosivuiltamme voi lukea läheisviestintäsovelluksesta: OmaEsperi   

Lue myös: Läheisviestintäsovellus on kätevä tapa pitää yhteyttä hoivakodin ja läheisen välillä

Tilaa

Multimedia

Multimedia