Lähes 300 vierailijaa tutustui Esperin uuteen hoivakotiin Toivakassa
Hoiva- ja asumispalveluita ikäihmisille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vammaispalvelun asiakkaille tarjoava yritys Esperi Care avaa Toivakkaan uuden ikäihmisten hoivakodin toukokuun puolivälissä. Eilinen tutustumistilaisuus veti talon täyteen innokkaita vierailijoita.
Esperi Hoivakoti Soivakassa on 45 tehostetun ympärivuorokautisen hoivan paikkaa ikäihmisille, mutta asua voi myös tilapäisesti esimerkiksi omaishoitajan lakisääteisen loman tai kotona käynnissä olevan putkiremontin aikana. Itse toiminta tulee työllistämään lähes 30 sosiaali- ja terveysalan ammattilaista.
Hoivakoti sijaitsee rauhallisella alueella, naapurina on terveysasema ja lähettyvillä Toivakan keskustan palvelut. Tilat on suunniteltu ikäihmisten lähtökohdista, esteettömyys ja turvallisuus etunenässä. Omat asuntonsa jokainen asukas sisustaa oman makunsa mukaan. ”Yhteisissä tiloissa sisällä ja ulkona eletään toiminnallista arkea ja juhlaa, johon sisältyy monipuolista harrastus-, kulttuuri- ja viriketoimintaa. Toivotammekin kotiimme tutustumaan ja vieraileviksi tähdiksi alueella toimivat vapaaehtoiset, päiväkodit ja koululaiset, jotta tulevat asukkaat voivat kokea laajempaakin yhteisöllisyyttä”, Esperi Caren kiinteistöjohtaja Tomi Rosqvist kuvailee tulevaa asumista.
Toivakassa on käytössä palveluasumisen palveluseteli, mikä tarkoittaa sitä, että asukas voi vapaasti valita alueen palveluntuottajista itselleen sopivimman. Esperi on hakeutunut Toivakan kunnan palvelusetelituottajaksi, mikä tarkoittaa sitä, että tulevat asukkaat saavat kunnalta tukea hoivaan. Asukkaalle jää maksettavaksi omavastuun lisäksi ateriat sekä asunnon vuokrakulu, johon voi saada Kelalta eläkkeensaajan asumistukea.
Laaja palveluntarjonta on kuntalaisen etu
Valinnanvapauden lisääntyminen ja hoivapalveluiden eri vaihtoehdot puhututtavat runsaasti sekä mediassa että sen ulkopuolella. Rosqvist ei näe Esperin palveluita kilpailevana toimintana koti- ja omaishoidolle: ”Tapaamme paljon omaishoitajia sekä ihmisiä, jotka muuten ahkerasti auttavat iäkkäitä omaisiaan. Jossain vaiheessa kunnan ja iäkkään omaisten täytyy kuitenkin tehdä päätös siitä, missä iäkkään seuraava koti on, kun kotihoidon varassa ei enää pärjää eikä se ole enää myöskään kustannustehokasta”.
Suomen väestö ikääntyy vauhdilla
Tilastokeskuksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä yli tuplaantuu vuoden 2017 puolesta miljoonasta 1,1 miljoonaan henkilöön vuonna 2065. Toivakan alueella yli 75-vuotiaiden määrän ennustetaan vuoteen 2030 mennessä kasvavan yli 56 prosenttia nykyisestä.
Vaikka kotihoitoa tehostamalla ja omaishoitoa tukemalla osa hyväkuntoisista iäkkäistä voi pärjätä kotona entistä pitempään, osa tulee jatkossakin tarvitsemaan niin lyhyt- kuin pitkäaikaistakin hoivapalvelua ja siihen liittyvää palveluasumista. Hoivakodin rakennuttaminen on iso investointi ja pohjautuu tietoon alueen väestönkehityksestä pidemmällä aikavälillä. Tässä kohtaa riskin tulevaisuuden tarpeisiin varautumisesta kantaa Esperi, eikä kunta ja sen asukkaat.
”Olemme luottavaisia tarjoamamme hoivan ja asumisen hinta-laatu-suhteeseen. Esperi Hoivakoti Toivakka toivottaa tutustujat ja asukkaat lämpimästi tervetulleeksi”, Rosqvist päättää.
Avainsanat: