Näin voit edetä urallasi sairaanhoitajana

Report this content

Millaisia etenemismahdollisuuksia sairaanhoitajalle on tarjolla? Miten voit sairaanhoitajana kasvattaa omaa ammattitaitoasi? Kokenut Esperin sairaanhoitaja ja tiiminvetäjämme Heli Andersin kertoo, millaisia urapolkuja ja etenemistapoja hän suosittelee sairaanhoitajalle uran eri vaiheisiin.

Miltä kuulostaisi tiiminvetäjän rooli?

Tiiminvetäjäksi tai tiimivastaavaksi siirtyminen on monelle sairaanhoitajalle luontainen keino kivuta uralla eteenpäin. Tavanomaiseen sairaanhoitajan rooliin verrattuna tiiminvetäjä huolehtii, että päivittäinen hoitotyö tulee kokonaisuudessaan tehtyä sovitulla tavalla.

“Esimerkiksi ikäihmisten hoivakodeissa tiiminvetäjä tukee hoitajia ja hoitoapulaisia hoitotyössä. Tiiminvetäjälle kuuluvat lääkärinkierrot, päävastuu lääkehoidosta, auttaminen hoitosuunnitelmien tekemisessä ja myös luontainen osa hyvän työilmapiirin ylläpitämisestä”, Heli listaa.

Tiiminvetäjän roolia Heli suosittelee, kun sairaanhoitajan työkokemusta on kertynyt arviolta ainakin viisi vuotta. “Sitä paremmat eväät tiiminvetäjäksi on, mitä enemmän työkokemusta ja osaamista on ehtinyt karttua omalta alalta”, Heli pohtii.

“Esimerkiksi päivystyspoliklinikan sairaanhoitaja hyötyisi työkokemuksesta kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien yksikössä.”

Tiiminvetäjän työstä voit edetä myöhemmin johtamaan vaikkapa kokonaista hoivakotia. Esperillä monet yksikönpäälliköt ovatkin pohjakoulutukseltaan sairaanhoitajia ja opiskelleet myöhemmin esimerkiksi johtamista sekä liiketaloutta. Johtamiskoulutus soveltuu hyvin myös työn ohessa opiskeltavaksi.

“Yksikönpäällikön tehtävä sopii henkilölle, joka haluaa ottaa määrätietoisesti laajaa vastuuta. Samalla palkka nousee, sillä tehtäväkin on haasteellisempi. Yksikönpäällikön työaika on säännöllinen 8–16, mikä voi tuntua vuorotyön jälkeen mieluisalta”, Heli sanoo.

Kurssit, lisävastuut ja keikkailu erilaisissa työympäristöissä siivittävät sairaanhoitajan uraa eteenpäin

Suinkaan aina sairaanhoitajan ammatissa kasvamiseen ei tarvita tittelin vaihtamista. Halutessaan sairaanhoitaja voi ottaa päivittäiseen työhönsä itselleen mieluisia lisävastuita esimerkiksi saattohoidon ja lääkehoidon saralla. Tarvittaessa kursseilta saa täydennystä omaan osaamiseen.

“Olen itse käynyt kursseja lääkehoidosta, haavanhoidosta, saattohoidosta ja kivunhoidosta. Lisäksi olen käynyt näytönohjaajakoulutuksen”, Heli luettelee.

Sairaanhoitajille Heli suosittelee satunnaisten keikkavuorojen tekemistä myös sellaisissa yksiköissä, jotka eivät aluksi välttämättä tunnu itsestä kiinnostavilta tai ennestään tutuilta. Keikkailu nimittäin laajentaa omaa tietotaitoa ja kokemuspohjaa.

“Esimerkiksi päivystyspoliklinikan sairaanhoitaja hyötyisi työkokemuksesta kehitysvammaisten ja mielenterveyskuntoutujien yksikössä. Laajempi kokemus auttaa toimimaan nopeasti ensiavussa vaikkapa käytöshäiriöisen potilaan kanssa”, Heli arvioi.

Joskus keikkavuorot uudenlaisessa työympäristössä tai eri asiakasryhmien parissa voivat viedä mennessään. Silloin omaa uraa voi suunnata uudestaan lisäkoulutusten avulla. Heli on itsekin työskennellyt aiemmin urallaan esimerkiksi syöpähoitoklinikalla, iho- ja allergiasairaalassa sekä kehitysvammaisten hoitolaitoksessa ennen siirtymistään ikäihmisten pariin.

“Uudelleen suuntautuminen on eniten kiinni omasta persoonasta ja kiinnostuksesta uuden oppimiseen”, Heli painottaa.

Esperillä voit työskennellä sairaanhoitajana ikäihmisten, kehitysvammaisten ja mielenterveys- sekä päihdekuntoutujien palveluissa.

Lue myös: Näin voit edetä urallasi lähihoitajana >>

Katso avoimet paikkamme: www.ura.esperi.fi >>

Tilaa

Multimedia

Multimedia