“Olin yllättynyt, että saan asukkaan tyyntymään vain muutamassa minuutissa” – Validaatio auttaa hoitajaa kohtaamaan muistisairaiden vaikeita tunteita
Arvostavaan kohtaamiseen ja vuorovaikutukseen perustuva validaatiomenetelmä helpottaa hoitajia käsittelemään muistisairaiden hankalia tunnetiloja, kuten ikävää, hätää ja ahdistusta. Hoiva-avustaja Riikka Koskinen osallistui Esperin validaatiokoulutukseen ja yllättyi, kuinka pienillä teoilla hän voi saada muistisairaan asukkaan rauhoittumaan.
Yhdysvalloissa kehitetty validaatio on vuorovaikutusmenetelmä, joka auttaa kohtaamaan muistisairaan myötätuntoisesti ja arvostavasti. Validaation ydinajatuksena on hyväksyä muistisairas omana itsenään kaikkine tunteineen.
“Validaatiomenetelmän ansiosta rauhoittaville lääkkeille ei ole tarvetta.”
Validaatio on ollut käytössä Tampereella sijaitsevassa Esperi Hoivakoti Omenapihassa jo vuodesta 2007. Menetelmän hyödyt ovat olleet ilmeisiä niin asukkaille kuin työntekijöille. Hoivakoti Omenapihassa ei esimerkiksi käytetä käytösoireisiin tarvittaessa annettavia rauhoittavia lääkkeitä: validaatiomenetelmän ansiosta niille ei ole tarvetta. Osana Esperin uutta hoivamallia validaatiomenetelmä halutaan jokaisen ikäihmisten kodin toiminnan perustaksi. Esperi kouluttaa 2000 hoitotyön ammattilaista validaation käyttöön vuoteen 2025 mennessä.
Tamperelainen palveluskeskus Kielo on ensimmäisiä uusia validaatiokoteja, joihin menetelmä on otettu osaksi kodin arkea. Miten validaatio on parantanut hoitajan työelämää?
Validaatiomenetelmä auttaa hoitajaa vähentämään muistisairaan ahdistusta
Tamperelaisen palvelukeskus Kielon kokenut hoiva-avustaja Riikka osallistui validaatiokoulutukseen viime keväänä ja hämmästyi menetelmän voimasta.
“Koulutus antoi minulle eväitä asukkaan ahdistuksen kohtaamiseen. Olin todella yllättynyt, että voin saada muistisairaan rauhoittumaan validaation avulla jopa muutamassa minuutissa”, Riikka kertoo.
Monet Kielon muistisairaat asukkaat tuntevat esimerkiksi voimakasta ikävää vanhempiaan kohtaan ja kokevat siksi ahdistusta. Silloin Riikka kyselee heiltä uusien oppiensa mukaisesti asukkaan vanhemmista ja elämästä: “Oletkos sinä isän tyttö? Oletko päässyt isän kanssa puutöihin? Mitä tykkäät puuhata äidin kanssa?”. Usein keskustelu ikäihmiselle tärkeistä asioista tuo hymyn asukkaan kasvoille hyvinkin pian.
Validaatiokoulutus rauhoitti työpaikan ilmapiiriä ja opetti hoitajia tarttumaan asukkaiden vaikeisiin tunnetiloihin aktiivisemmin
Validaatiokoulutuksen jälkeen Riikka on huomannut selkeitä tuloksia omalla työpaikallaan palvelukeskus Kielossa. Muutos näkyy Kielossa hyvin konkreettisesti – käytävillä vaeltelee ahdistuneita asukkaita huomattavasti harvemmin, ja palvelukeskuksen ilmapiiri on rauhoittunut.
“Ennen Esperille tuloa en ollut edes kuullut tällaisesta menetelmästä. Olen positiivisesti yllättynyt, että on olemassa näinkin ihana työkalu, jolla voin helposti tyynnyttää toisen ihmisen vaikeaa oloa.”
Vaikka Kielon hoitajat ovat pitkän linjan ammattilaisia muistisairaiden empaattisessa kohtaamisessa, validaatiokoulutus on tuonut heille uusia näkökulmia ja työkaluja vuorovaikutukseen asukkaiden kanssa.
“Ennen validaatiokoulutusta olisimme ehkä sanoneet levottomalle ja ahdistuneelle asukkaalle, että hän voi ottaa itselleen rauhallisen hetken omassa huoneessaan. Nyt osaamme tarttua asukkaan tunnetilaan tietoisemmin, hyväksyä muistisairaan tuntemukset ja helpottaa asukkaan oloa aktiivisemmalla keskustelulla”, Riikka arvioi.
“Ennen Esperille tuloa en ollut edes kuullut tällaisesta menetelmästä. Olen positiivisesti yllättynyt, että on olemassa näinkin ihana työkalu, jolla voin helposti tyynnyttää toisen ihmisen vaikeaa oloa”, Riikka täydentää.
Katso videolta, miltä validaatiomenetelmä näyttää asukkaiden arjessa hoivakoti Omenapihassa >>
Tule tekemään arvojesi mukaista työtä. Katso avoimet työpaikkamme >>
Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi
Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi
Esperi Care tarjoaa monipuolisia asumispalveluita ja laadukasta palveluasumista ikäihmisille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vammaispalvelun asiakkaille ympäri Suomen. Tavoitteenamme on olla edelläkävijä. Kehitämme uusia, entistä monimuotoisempia asumisen ja tuen malleja. Pyrimme ennakoimaan hoitoalan ja yhteiskunnan tarpeita ja kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tarjoamaan asiakkaillemme hyvän elämän ainekset myös tulevaisuudessa. Esperi investoi vuonna 2020 yhteensä yli 2 miljoonaa euroa toimintaansa laatua parantaviin hankkeisiin.www.esperi.fi