”Onnistunut integraatio syntyy ihmisiä kuuntelemalla ja tukemalla”

Report this content

Yrityskaupoissa pidämme tärkeänä vastuullista, huolellisesti harkittua ostoprosessia ja onnistunutta integraatiota. Niiden kehittämiseen olemme viime vuosina myös satsanneet erityisen paljon.

Vuonna 2023 yrityskaupat toivat Esperille 11 uutta kotia ja 300 asukaspaikkaa. Yrityskaupoista vastaava Esperin projektijohtaja Sebastian Knight sanoo, että uudet kodit ja laajentuminen eivät kuitenkaan ole itseisarvo. Kasvu tehdään harkiten, myyjää kuunnellen sekä uusia esperiläisiä muutoksessa tukien.

Sebastian Knightin mukaan monet integraation kannalta tärkeimmät asiat vaativat aikaa.

”Esimerkiksi kulttuuria ei ’jalkauteta’, vaan sitä rakennetaan. Henkinen esperiläisyys tulee läsnäolosta – siitä, että kaikki tulevat kuulluiksi ja nähdyiksi”, hän toteaa.

”Uudistettu ostoprosessimme sisältää entistä tarkemmat kriteerit siitä, mitä ominaisuuksia kauppakohteissa tarkastelemme ja miten ne vaikuttavat oston ja integraation vaiheisiin. Arvioimme tarkkaan muun muassa asiakassopimuksia ja kiinteistöjä ja samalla varaudumme integraatiossa toteuttaviin perusasioihin, kuten esimerkiksi järjestelmien perustamisiin ja lääkehuoneiden rakentamisiin, sekä pidemmällä aikavälillä tuettavaan kulttuurinmuutokseen”, Knight kertoo.

Jo alustavissa keskusteluissa kiinteistön kuntoa, kodin taloutta sekä asukas- ja henkilöstöasioita kartoitetaan myyjän kanssa kevyesti. Ennen varsinaista sopimusvaihetta ne auditoidaan ja käydään läpi yhdessä kumppaneiden kanssa vielä perusteellisemmin.

”Kartoitamme tarkasti, mitä ostamme. Tarkastusten avulla näemme, missä asioissa tukea ja muutoksia tarvitaan integraatiovaiheessa ja missä asioissa taas löytyy valmiiksi hyviä, säilyttämisen arvoisia käytäntöjä. Pyrimme myös ajoittamaan kaupat niin, etteivät samat resurssit kuormittuisi integraatioissa liiaksi. Teemme kauppoja kestävällä tahdilla ja otamme huomioon kohteiden erityispiirteet.”

”Esperiläinen kulttuuri rakennetaan yhdessä”

Knightin mukaan tärkein osa yrityskauppaa on integraatio, jonka Esperi on etenkin viime vuosina onnistunut tekemään erityisen hyvin. Onnistumisen avaimet ovat olleet siinä, että uusia yksiköitä tuetaan aktiivisesti muutoksessa. Esimerkiksi jokainen yksiköitä valmentava esperiläinen käy läpi muutostukikoulutuksen, jossa käsitellään muutosjohtamista ja hyvää muutosviestinnän tapaa.

”Meille on ensisijaisen tärkeää pitää huolta kodin asukkaista sekä meille siirtyvästä henkilöstöstä ja tukea heitä muutoksessa. Emme siis saapastele paikalle ja kerro, että nyt tehdään näin. Etenemme keskustellen, olemme paljon läsnä ja tutustumme uusiin ihmisiin."

Knight kertoo, että asukas- ja henkilöstötyytyväisyys ovat lisääntyneet ostetuissa kodeissa jo ensikuukausina. Kunnolla tilanne nähdään, kun kodeissa päästään asettumaan uusiin uomiin.

”Jos tarkastelemme 2022 Esperin ostamia koteja, ne ovat kaikki pärjänneet toimialan keskiarvoja merkittävästi paremmin sekä taloudellisesti että asiakas- ja henkilöstötyytyväisyydessä. Esimerkiksi Esperi Koti Onnela Pohjois-Karjalassa, Esperi Koti Myllykylä Haminassa ja Esperi Koti Kotikoivu Kainuussa ovat ylittäneet odotuksemme kaikilla mittareilla”, Knight toteaa.

Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

Esperi tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita asumispalveluita ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille ympäri Suomen. Tehtävämme on tarjota turvallinen koti ja auttaa asukkaita elämään onnellista elämää omilla ehdoillaan. Pyrimme ennakoimaan hoitoalan ja yhteiskunnan tarpeita ja kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tarjoamaan asukkaillemme hyvän elämän ainekset myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on Suomen onnellisimmat asukkaat. www.esperi.fi

Tutustu Vastuullisuusraporttiimme 2003

Tilaa

Multimedia

Multimedia