Palveleva johtajuus mahdollistaa hoitajien keskittymisen asukkaisiin

Report this content

Tampereella sijaitsevassa Esperi Hoivakoti Daaliassa hierarkian puuttuminen, avoin kommunikaatio ja palveleva johtajuus luovat ilmapiirin, jossa työntekijät voivat luottaa toisiinsa. Johtajuus perustuu vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön.

"Kutsun itseäni palvelevaksi johtajaksi – haluan aidosti pitää huolta jokaisesta työntekijästämme. Mielestäni on tärkeää, että hoitajat saavat keskittyä työssään asukkaiden hoitoon, jonka takia on tärkeää, että meillä riittää osaavia tukityöntekijöitä keittiössä ja pyykkihuollossa. Kaiken pohjana pidän sitä, ettei meillä mennä vajaalla miehityksellä, siksi ylläpidän hyvää suhdetta sijaisiimme, jotka ovat käyneet meillä perehdytyksen ja tietävät vastuunsa. Ikinä ei tarvitse stressata mistä löytää osaavia sijaisia”, yksikönpäällikkö Leena Korhonen toteaa.

”Henkilökunnan vähäiset sairauslomat ja pieni vaihtuvuus kertovat hyvinvoivasta työyhteisöstä. Joustava työvuorosuunnittelu, ja mahdollisuus lyhyempään työaikaan ovat käytäntöjä, jotka tukevat työntekijöiden hyvinvointia”, Leena jatkaa.

”Ilman luotto-tiimivastaaviani Marjoa ja Hannaa en saisi kuitenkaan johtajuutta toimimaan näin hyvin. He ovat kullanarvoisia ja johtavat laadukkaasti sijaistaessani minua. Molemmat ovat suorittaneet Esperin tarjoaman lähiesihenkilötutkinnon”, Leena toteaa.

”Toimistoni ovi on aina avoinna”

”Päivittäin muistan kiittää ja kehua hoitajia yksilöllisesti sekä kysyn päivittäin heidän kuulumisiaan. Olen aina valmis kuuntelemaan murheet ja mielipiteet, ja toimistoni ovi on aina avoinna.”

Viikoittain Leena hemmottelee tiimiä ostamalla ison satsin karkkia ja silloin tällöin hän arpoo lahjakortteja ilahduttaakseen työntekijöitä. Vaikka nämä saattavat tuntua pieniltä asioilta, ne ovat tärkeitä ja ilahduttavia hetkiä työntekijöille.

”Huolehdin myös siitä, että työhyvinvointipäiviä järjestetään säännöllisesti. Haluan, että työntekijät tuntevat arvostusta ja näkevät, että heidän hyvinvointinsa on meille tärkeää”, Leena hymyilee.

Leena kiteyttää hoivakoti Daalian menestyksen asukaslähtöisyyteen, vahvaan yhteistyöhön, koulutuksiin panostamiseen, ja työhyvinvoinnin tukemiseen. Daaliassa huomio kiinnittyy yksilölliseen kohtaamiseen ja positiiviseen ilmapiiriin, mikä tekee hoivakodista ainutlaatuisen.

Lue myös: Hoivakoti Daalian yksikönpäällikkö Leena Korhonen: Monet haluavat läheisensä asumaan meille.

Mediadesk (ark. 9-16)
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

Esperi tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita asumispalveluita ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille ympäri Suomen. Tehtävämme on tarjota turvallinen koti ja auttaa asukkaita elämään onnellista elämää omilla ehdoillaan. Pyrimme ennakoimaan hoitoalan ja yhteiskunnan tarpeita ja kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tarjoamaan asukkaillemme hyvän elämän ainekset myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on Suomen onnellisimmat asukkaat. www.esperi.fi

Tutustu Vastuullisuusraporttiimme 2022.

Tilaa

Multimedia

Multimedia