Sairaanhoitaja Timo Huitsi: ”Mielestäni asiat kehittyvät koko ajan parempaan suuntaan”

Report this content

Esperi Hoivakoti Villa Fredrikan johtaja Timo Huitsi on työskennellyt hoiva-alalla koko ikänsä eikä hänellä ole pienintäkään ajatusta vaihtaa. Hänen mielestään monet asiat ovat nyt paremmin kuin ennen.

”Olen työskennellyt hoiva-alalla kolme vuosikymmentä ja päässyt seuraamaan alan kehitystä hyvin läheltä monessa työssä. Minun mielestäni asiat ovat kehittyneet koko ajan parempaan suuntaan", sanoo Timo Huitsi.

Heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen Timo sai paikan kylvettäjänä 50-paikkaisella suljetulla osastolla. ”Siinä tehtävässä oli varmasti etua, että olin mies. Työ oli fyysistä ja nuorelle pojalle henkisestikin aika rankka kokemus, mutta se vain vahvisti haluani kouluttautua alalle”, Timo kertoo.

Timo aloittikin opinnot ja valmistui ensin mielenterveyshoitajaksi, ja myöhemmin vuonna 1997 sisätautikirurgian sairaanhoitajaksi. Hän on vuosien varrella työskennellyt useammassa sairaalassa: Hesperiassa, Marian sairaalassa ja Peijaksessa. Työ sekä vanhusten että nuorten parissa on tuttua. Esperille yksikönjohtajaksi Timo tuli vuonna 2020.

”Sairaanhoitajan koulutus avaa monia mahdollisuuksia. Näiden mahdollisuuksia käyttäminen on sitten vain itsestä kiinni”, Timo pohtii. ”En usko, että sukupuolella on asioiden kanssa paljoakaan tekemistä.”

”Itse olen tehnyt alan töitä hyvin laajasti ja nähnyt monta työyhteisöä. Olen myös elänyt ajan, jolloin miessairaanhoitajilla piti aina olla päällään valkoiset housut ja takki, ja naisilla mekko ja valkoiset sukkahousut. Muistan myös, kun
osastonhoitajalla oli kahvihuoneessa oma tuoli, eikä sille saanut istua kukaan muu”, Timo muistelee.

 ”En muista, että kukaan olisi koskaan erityisesti ihmetellyt sitä, että kouluttauduin naisvaltaiselle alalle. Totta on, että olin ainoa mies perushoitajakoulussa, samoin sisätautikirurgisella, josta valmistuin sairaanhoitajaksi. Ihanteellisinta varmaan olisi, jos työyhteisössä puolet olisi naisia ja puolet miehiä. Näin ehkä kaikkien vahvuudet saataisiin parhaiten esille", Timo pohtii.

”Itse olen onnellinen ja nautin työstäni, eikä minulla ole aikomustakaan vaihtaa alaa. Toki toivon, että yhteiskunnassa löydetään ratkaisut hoitajapulaan, ja että palkkaus saadaan kuntoon. Rahaa tärkeämpiä asioita ovat kuitenkin hyvät työolosuhteet ja työssä viihtyminen”, Timo sanoo.

Timo Huitsin työuralle mahtuu monta mieleenpainuvaa onnistumista. Monet niistä liittyvät oivaltamiseen, ja siihen, että on itse päässyt tositoimiin. Tuorein onnistuminen on viime viikolta:

”Meillä on hoivakodissa uusi asukas, jota ei oltu saatu houkuteltua suihkuun. Lopulta ei auttanut muu, kun minun mennä kysymään, että ”emmekö me miehet lähtisi yhdessä saunomaan”. Se on kutsu, josta moni mies ei kieltäydy”, Timo nauraa. ”Niin hommasin meille jaffat ja saunavihdat, ja näin sain uuden saunakaverin.”

Tänään, kansainvälisenä sairaanhoitajapäivänä 12.5.2022 Timo lähettää terveisiä kaikille sairaanhoitajille: ”Olkoon ilo, nauru, huumori ja yhdessä tekemisen riemu vahvasti osana sitä arvokasta ja korvaamatonta työtä, mitä me teemme.”

Hyvää sairaanhoitajapäivää!

Hyv sairaanhoitajapiv 1252022

Esperi Hoivakoti Villa Fredrika tarjoaa ympärivuorokautista tehostettua palveluasumista ikääntyville ja muistisairaille. Hyvinkäällä sijaitsevassa hoivakodissamme on asukaspaikkoja 25. Villa Fredrika palkittiin viime kesäkuussa Esperin Kuukauden onnistuja –palkinnolla tekemisen meiningistä ja hyvästä työotteesta kodissa. Tutustu kodin toimintaan verkkosivuillamme.

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Rahaa tärkeämpiä asioita ovat hyvät työolosuhteet ja työssä viihtyminen.
Sairaanhoitaja Timo Huitsi, Esperin hoivakoti Villa Fredrika