Sijoitusyhtiö Triton Esperi Caren enemmistöosakkaaksi

Report this content

Sijoitusyhtiö Triton on allekirjoittanut sopimuksen, jonka mukaan yhtiöstä tulee Suomen johtavan hoivapalveluiden tarjoajan Esperi Caren enemmistöosakas. Triton tekee yritysjärjestelyn osana merkittävän investoinnin Esperi Caren palveluiden kehittämiseen. Esperi Caren nykyiset omistajat, Danske Bank, SEB ja Ilmarinen jatkavat yhtiön vähemmistöosakkaina.

”Esperi Care on käynyt läpi huomattavan muodonmuutoksen kahden viime vuoden aikana. Yhtiö on kehittänyt vakaasti päivittäisiä toimintojaan asettaen asiakkaat ja henkilöstön etusijalle. Laadun varmistaminen onnistuu vain, kun palveluista vastaa pätevä ja motivoitunut henkilöstö. Olemmekin erittäin vaikuttuneita Esperi Caren henkilöstön ja sidosryhmien hedelmällisen työn tuloksista ja sitoudumme vahvasti uusien tavoitteiden saavuttamiseen yhdessä”, kommentoi Tritonin Mikael Aro.

Esperi Care hyötyy Tritonin vankasta hoiva-alan asiantuntemuksesta, jota Triton on kerryttänyt investoimalla terveydenhoitoalan yrityksiin 20 vuoden ajan. Triton omistajanaan Esperi Care vahvistaa kykyään vastata hoivapalveluiden kasvavaan kysyntään.

”Olemme ilahtuneita saadessamme Tritonin uudeksi enemmistöomistajaksi. Tritonin terveydenhoito- ja hoiva-alan asiantuntemus ja vahva keskittyminen laadun parantamiseen sekä hoivapalvelukonsepteihin hyödyttävät Esperi Caren asiakkaita ja henkilöstöä. Tritonin enemmistöosakkuuden ansiosta meillä on erinomainen mahdollisuus kehittää palvelujamme entisestään ja toimia koko yhteiskunnan tukena ja kumppanina vastataksemme alan kasvavaan kysyntään”, toteaa Esperi Caren toimitusjohtaja Stefan Wentjärvi.

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

Esperi tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita asumispalveluita ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille ympäri Suomen. Tehtävämme on tarjota turvallinen koti ja auttaa asukkaita elämään onnellista elämää omilla ehdoillaan. Pyrimme ennakoimaan hoitoalan ja yhteiskunnan tarpeita ja kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tarjoamaan asukkaillemme hyvän elämän ainekset myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on Suomen onnellisimmat asukkaat. www.esperi.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia