Tilkan hoivakodissa ollaan musiikin muistijäljillä

Report this content

Miten musiikkia voidaan hyödyntää muistisairaiden hoidossa? Esperin Hoivapalvelukeskus Tilkka on mukana Helsingin yliopiston Musiikin muistijäljillä -tutkimuksessa.

Musiikki viihdyttää, herättää tunteita, antaa energiaa ja myös rentouttaa. Mutta miten musiikin moninaisia hyviä vaikutuksia osattaisiin paremmin hyödyntää muistisairauksien hoidossa? Asiaa selvitetään Musiikin muistijäljillä -tutkimushankkeessa, johon Esperin Hoivapalvelukeskus Tilkan asukkaista kootut ryhmät osallistuvat.

Tilkassa kokeillaan nyt perinteisen musiikkiterapian rinnalla uutta työvälinettä. Kymmenen viikon ajan ryhmä Tilkan asukkaita kokoontuu kahdesti viikossa Kardemummon digitaalisen sisältöpalvelun äärelle, jonka avulla matkataan musiikin siivittäminä muistin ja mielen syövereihin. Kardemummo on hoivakodeille suunniteltu television kautta katseltava sisältöpalvelu, josta löytyy muun muassa musiikki- ja muisteluhetkiä.

Tilkan musiikkituokioita ohjaa palvelun kehittäjän Kardemummon Oy:n Teija Sotikoff, joka kertoo yhden tuokion koostuvan neljästä osa-alueesta.

"Herättelemme aivoja laulaen vanhoja lauluja, visaillen levyraadin tahtiin, tehden tuolijumppaa sekä matkailemalla musiikin avulla yhden ryhmäläisen synnyinvuoteen", Sotikoff kertoo.

Kiireetön musiikkituokio tuo muistoja mieleen:
”Äiti hyräili tätä laulua minulle”

Musiikkituokio on kiireetön hetki, jossa on aikaa kohdata asukkaita ja kuunnella heidän muistojaan, jotka liittyvät musiikkiin. Teija Sotikoff kokee, että musiikin avulla on mahdollista rakentaa siltaa vuorovaikutukseen muistisairaan ihmisen kanssa.

"On tuntunut hienolta nähdä, kun musiikkituokiossa ihminen muistaa tarkasti itselleen tärkeän vanhan laulun sanat kaikkine säkeistöineen. Kerran asukas kertoi muistavansa lapsuudestaan hetken, jolloin hänen äitinsä oli hyräillyt hänelle kuuntelemaamme kappaletta."

Hoivapalvelukeskus Tilkan johtaja Riitta Jääskeläinen tuntee myös hyvin musiikin hyödyt muistisairaiden hoidossa. Jääskeläinen on iloinen mahdollisuudesta olla tutkimuksessa mukana.

"Meille on tärkeää voida osallistua hankkeisiin, joissa kehitetään muistisairauksien hoitoa. Muistisairaudet yleistyvät väestön ikääntyessä, ja siksikin uusia välineitä ja tietoa hoivatyöhön kaivataan lisää. Musiikin muistijäljillä -hanke on ollut meille loistava mahdollisuus", Jääskeläinen sanoo.

Jääskeläinen kertoo, että Tilkassa työskentelee vakituisia virikeohjaajia, jotka hyödyntävät musiikkia omassa arjen työssään. Tutkimushankkeessa heidän vastuullaan on ollut tuoda asukkaat musiikkituokioihin.

"Uskon, että musiikissa on paljon hyödyntämättömiä mahdollisuuksia muistisairaiden parissa. Ylipäätään hoitotyössä voitaisiin entistä enemmän hyödyntää musiikkia muun muassa laulun avulla", Jääskeläinen toteaa.

Musiikin muistijäljillä -tutkimusta ovat toteuttamassa Helsingin yliopisto sekä Musiikin, mielen, kehon ja aivojen tutkimuksen huippuyksikkö Jyväskylän yliopistosta. Hoivapalvelukeskus Tilkassa tutkimuksen digitaalista interventiota toteuttivat Kardemummo Oy yhteistyössä Esperin kanssa.

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Esperi tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita asumispalveluita ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille ympäri Suomen. Tehtävämme on tarjota turvallinen koti ja auttaa asukkaita elämään onnellista elämää omilla ehdoillaan. Pyrimme ennakoimaan hoitoalan ja yhteiskunnan tarpeita ja kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tarjoamaan asukkaillemme hyvän elämän ainekset myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on Suomen onnellisimmat asukkaat. www.esperi.fi

Tutustu Vastuullisuusraporttiimme 2021.

Tilaa

Multimedia

Multimedia