Valvira on päättänyt Ulrikan valvonnan – Esperi lopettaa Ulrikan toiminnan toistaiseksi

Report this content

Esperi ja Kristiinankaupunki ovat kuluneen vuoden aikana neuvotelleet useita kertoja ratkaisuista, joilla on varmistettu laadukkaan ja hyvän hoivan toteutuminen ja edellytyksistä, joiden avulla hoivakoti Ulrikan toiminnan siirtyminen takaisin Esperin toiminnaksi olisi ollut mahdollista.

Tänä aikana syntyi syvempi ymmärrys vallitsevasta tilanteesta ja toimintaympäristön edellytyksistä. Kristiinankaupungin ja Esperin yhteisen näkemyksen mukaan ikäihmisten tarvitsema hyvä ja laadukas hoiva pystytään tällä hetkellä toteuttamaan kaupungin Kristiinakodissa, jossa on nyt riittävä määrä vapaita paikkoja Ulrikan asukkaiden sinne siirtämiseksi. Tästä syystä Esperi on tehnyt ilmoituksen Ulrikan toiminnan lopettamisesta toistaiseksi. Palvelutarvetta voidaan Kristiinankaupungin mukaan arvioida uudelleen esimerkiksi puolen vuoden päästä.

Avainsanat:

Tilaa