Yksikönpäällikön ja tiimivastaavan yhteinen sävel on tärkeä voimavara

Report this content

Esperi Hoivakoti Alman yksikönpäällikkö Petra Maaninen ja tiimivastaava-sairaanhoitaja Anna Niva tekevät töitä työparina.  Petran ja Annan tarina on oiva muistutus siitä, kuinka tärkeää on, että yksikönpäällikön ja tiimivastaavan yhteistyö toimii mutkattomasti ja luottamus on hyvä molempiin suuntiin. Lisäksi heidän henkilökohtaiset ominaisuudet täydentävät toisiaan.

Oulussa sijaitseva Hoivakoti Alma on kulkenut pitkän matkan. Petran palkatessa Annan tiimivastaavan tehtäviin, hänellä oli tunne, että tässä on suorasanainen ja maalaisjärjellä varustettu ihminen, joka omaa vankan kokemuksen alalta.

”Tunne ei osoittautunut vääräksi, Annan kanssa on helppo tehdä yhteistyötä”, Petra sanoo. Anna myöntää, että myös hänelle jäi positiivinen kuva ensihetkestä. ”En miettinyt hetkeäkään, ettenkö ottaisi paikkaa vastaan. Olemme ajatelleet saman suuntaisesti alusta asti, eikä kättä olla väännetty.”

Petra sanoo, että Annan kanssa pystyy keskustelemaan todella hyvin. ”Voimme keskustella avoimesti miksi olemme eri mieltä ja vaihtaa näkemyksiä perustellusti. Olen vaihtanut omaa mielipidettäni kuultuani Annan näkemyksen asiasta”, Petra sanoo.

Työyhteisöön uusi tapa tehdä työtä

Petra sai Annalta täyden tuen työyhteisön kehittämiseen ja he tukivat toisiaan tiukoissa paikoissa. Petra näki, että kehitettävää riitti, mutta hän eteni yksi asia kerrallaan.

”Anna on nopeasti asioista innostuva. Minä olen taas rauhallinen. Jos toinen olisi samanlainen ei sekään olisi hyvä yhdistely”, Petra kertoo toisiaan täydentävistä ominaisuuksista.

Ensin Almassa selkeytettiin vastuualueita, työntekijän ja esimiehen roolia. Perehdytykset ja pelisäännöt laitettiin kuntoon.

Nyt tilanne Almassa on seesteinen. ”Töihin on mukava tulla ja töistä on mukava lähteä. Meillä on yhdessä tekemisen meininki ja työpaikalle tullaan tekemään töitä yhdessä työkavereiden kanssa”, Petra kuvailee.

Vastuu ei yksillä harteilla

Petra antaa vastuuta Annalle. Anna tekee osan hallinnollisista tehtävistä ja tekee ne mielellään. Vastuut tuovat kokemusta.

”Esimiehen taakka kevenee, kun opettaa tiimarin tekemään hallinnollisia töitä. Jos jään lomalle tai sairastun, Anna tuntee talon, asukkaat ja työntekijät, ja hän pystyy sijaistamaan minua täysin. Tämä on paljon parempi ratkaisu kuin se, että toinen, täysin taloa tuntematon yksikönpäällikkö tuuraisi minua”, Petra sanoo.

Annasta tuntuu hyvältä, että häneen luotetaan.

”Kaikki lupaukset ovat pitäneet, mitä Petra kertoi haastattelussa kuuluvan työkuvaan. Se tuo motivaatiota itselle. Vanhustyö sinällään on tuttua ja toki pitää koko ajan kouluttautua, mutta tässä roolissa esimiestyö ja hallinto tuo minulle kaivattua uutta.”

Mediadesk
010 408 7000
media@esperi.fi

 

Esperi Care Oy
Mannerheimintie 164
PL 11
00301 Helsinki
www.esperi.fi

 

 

 

Esperi tarjoaa monipuolisia ja laadukkaita asumispalveluita ikäihmisille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille ympäri Suomen. Tehtävämme on tarjota turvallinen koti ja auttaa asukkaita elämään onnellista elämää omilla ehdoillaan. Pyrimme ennakoimaan hoitoalan ja yhteiskunnan tarpeita ja kehittämään toimintaamme siten, että pystymme tarjoamaan asukkaillemme hyvän elämän ainekset myös tulevaisuudessa. Tavoitteenamme on Suomen onnellisimmat asukkaat. www.esperi.fi

Tutustu Vastuullisuusraporttiimme 2021.

Tilaa

Multimedia

Multimedia