Etteplan aloittaa toimintansa Tanskassa ja ostaa ohjelmistoyhtiö TekPartnerin

Report this content

Etteplan lehdistötiedote 7.1.2021 klo 14.00

Etteplan laajentaa toimintaansa Pohjoismaissa ja aloittaa toimintansa uudessa maassa, Tanskassa, ostamalla elektroniikkaan ja ohjelmistoihin erikoistuneen suunnittelu- ja tietotekniikkayhtiö TekPartnerin.

Vuonna 2009 perustettu TekPartner on sulautettujen ohjelmistojen, älykkään elektroniikan, usean sovelluksen toteuttamiseen soveltuvien järjestelmäpiirien (FPGA, field-programmable gate array) ja teollisen internetin (IoT) osaaja. Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli noin kahdeksan miljoonaa euroa.

TekPartner toimittaa palveluitaan 19 oman osaavan asiantuntijan ja eri toimijoista koostuvan verkoston kautta. Verkostoon kuuluvat lukuisten kansainvälisten projektikumppanien lisäksi Tanskassa toimivat yli 30 freelance-suunnittelijaa. Verkostomaiseen toimintatapaan liittyvien lukuisten osaamisalueiden ansiosta, TekPartner on asiakkailleen ensisijainen tuotekehityskumppani, jolla on kokemusta useista sadoista projekteista yli 200 asiakkaalle. TekPartnerin toimipisteet sijaitsevat Tanskassa Herlevissä ja Odensessa. 

“TekPartner on hieno lisä Etteplaniin ja toivotan TekPartnerin henkilöstön ja partnerit lämpimästi tervetulleiksi. Laajeneminen Tanskaan TekPartnerin partnerilähtöisellä toimintamallilla  luo Etteplanille uusia kasvumahdollisuuksia. TekPartnerille avautuu mahdollisuus tarjota asiakkailleen entistä laajempi palveluvalikoima osana suurempaa kansainvälisesti toimivaa yritystä. Aloitamme yhteistyön ohjelmistojen ja sulautettujen järjestelmien parissa, mutta laajennamme myöhemmin myös suunnitteluratkaisuihin ja tekniseen dokumentointiin”, sanoo Etteplanin toimitusjohtaja Juha Näkki.

“Etteplanin ohjelmisto-osaaminen ja laaja palvelutarjonta yhdistettynä meidän globaaleihin toimitusratkaisuihimme muodostavat ainutlaatuisen yhdistelmän. Yrityskauppa avaa meille uusia mahdollisuuksia kasvattaa ja laajentaa toimintaamme osana isompaa kansainvälisesti toimivaa yritystä. Meillä on hieno yhteinen tulevaisuus”, sanoo TekPartnerin toimitusjohtaja Kurt Godsk.

Lisätietoja:
Juha Näkki, toimitusjohtaja, Etteplan, puh. 010 307 2077
Outi Torniainen, Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Etteplan, puh. 010 307 3302
Kurt Godsk, Managing Director, TekPartner puh.
+45 2168 5890

Etteplan lyhyesti

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden, palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2019 Etteplanin liikevaihto oli noin 263 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 400 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa, Tanskassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Tilaa