Etteplan jatkaa omien osakkeiden hankintaa

Report this content

Etteplan Oyj, Pörssitiedote 4.4.2019 klo 15.00

Etteplan Oyj:n hallitus on tänään päättänyt jatkaa omien osakkeiden hankintaa 4.4.2019 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen myöntämän valtuutuksen perusteella. Omien osakkeiden hankinta on osa 7.2.2019 aloitettua takaisinosto-ohjelmaa.

Hallituksen päätöksen perusteella omien osakkeiden hankinta lopetetaan viimeistään 31.12.2019. Omia osakkeita voidaan hankkia ohjelman puitteissa vielä yhteensä 39 813 kappaletta maksimihintaan 9,5 euroa/osake. Hankittavia osakkeita käytetään avainhenkilöiden osakepohjaiseen kannustinjärjestelmään liittyvien velvoitteiden täyttämiseksi.

Yhtiön hallitus päätti 7.2.2019 käyttää varsinaisen yhtiökokouksen 5.4.2018 antamaa valtuutusta hankkia omia osakkeita. Hankittavien osakkeiden yhteismäärä oli enintään 60 000 osaketta ja näiden osakkeiden tuottamaa äänimäärää, mikä vastaa noin 0,24 prosenttia Etteplanin kaikista osakkeista ja äänistä tällä hetkellä. Hallituksen päätöksen mukaan osakkeiden enimmäishinta sai olla 9,5 euroa/osake. Omia osakkeita hankittiin 8.2.2019 ja 3.4.2019 välisenä aikana yhteensä 20 187 kappaletta.  

Etteplanin hallussa oli 3.4.2019 yhteensä 116 390 omaa osaketta, mikä vastaa noin 0,47 prosenttia Etteplanin kaikista osakkeista ja äänistä tällä hetkellä.

Osakkeet hankitaan julkisella kaupankäynnillä Nasdaq Helsinki Oy:ssä vallitsevaan markkinahintaan siten kuin osakkeiden hankkimisesta julkisella kaupankäynnillä on säädetty. Hankittavien osakkeiden määrä ei voi ylittää 25 prosenttia Etteplanin osakkeiden kaupankäynnin keskimääräisestä päivittäisestä volyymistä. Keskimääräinen päivittäinen volyymi perustuu sen kuukauden keskimääräiseen päivittäiseen volyymiin, joka edeltää tämän tiedotteen julkaisukuukautta.

Lisätietoja:
Juha Näkki, toimitusjohtaja, puh. 010 307 2077                               
Outi Torniainen, markkinointi- ja viestintäjohtaja, puh. 010 307 3302                                          

Jakelu
Nasdaq Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.com

Etteplan lyhyesti

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden, palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2018 Etteplanin liikevaihto oli noin 236 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli 3 000 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Tilaa