Etteplan kasvaa edelleen laitossuunnittelussa

Etteplan ostaa kemiläisen insinööritoimiston, Suomen Unit Oy:n, liiketoiminnan ja vahvistaa asemaansa laitossuunnittelussa

Etteplan ja Suomen Unit Oy ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jonka mukaan Suomen Unit Oy:n liiketoiminta siirtyy Etteplanille 1.4.2016 alkaen. Yrityksen 17 asiantuntijaa, mukaan lukien yrityksen johto, jatkavat Etteplanin työntekijöinä.

Suomen Unit Oy on laitos- ja laitesuunnitteluun erikoistunut insinööritoimisto, jonka asiakkaita ovat muun muassa Outokumpu, StoraEnso, Efore, Metsä Botnia ja Metsä Fibre.

Yritysjärjestely vahvistaa edelleen Etteplanin markkina-asemaa laitossuunnittelussa, jossa se nousi yhdeksi Suomen suurimmista laitossuunnittelua tarjoavista toimistoista SAV Oy:n yritysoston jälkeen viime elokuussa.

- Liiketoimintakaupan ansiosta voimme tarjota paikallisille asiakkaillemme entistä monipuolisempia palveluja niin kone- ja laitesuunnitteluissa kuin laitossuunnittelussakin. Tämä on merkittävä kilpailuetu asiakkaiden keskittäessä palveluhankintojaan suuremmille toimijoille, kertoo Riku Riikonen, SVP, Engineering Services, Etteplanista.

Lisätietoja antavat:

Riku Riikonen
SVP, Engineering Services
Etteplan
Puh. 050 522 8255

Outi-Maria Liedes
SVP, HR & Communications
Etteplan
Puh. 040 756 9620

Etteplan lyhyesti

Etteplan tuottaa suunnittelupalveluita ja teknisen dokumentoinnin ratkaisuja maailman johtaville valmistavan teollisuuden yrityksille. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2015 Etteplanin liikevaihto oli 141,1 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on lähes 2 100 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.

www.etteplan.com

Yrityksestä

Etteplan Oyj:n palvelut kattavat teollisuuden laite- ja laitossuunnittelun ratkaisut, ohjelmisto- ja sulautettujen järjestelmien ratkaisut sekä teknisen dokumentoinnin ratkaisut. Asiakkaitamme ovat maailman johtavat valmistavan teollisuuden yritykset. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden, palvelujen ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa. Vuonna 2018 Etteplanin liikevaihto oli noin 236 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on noin 3 400 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Saksassa, Puolassa ja Kiinassa. Etteplan on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETTE. www.etteplan.com

Tilaa