ETTEPLAN OSTI RUOTSALAISEN TEKNIKPARTNER AB:N OSAKEKANNAN
ETTEPLAN OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.05.2006 KLO 15.00 1(1)
ETTEPLAN OSTI RUOTSALAISEN TEKNIKPARTNER AB:N OSAKEKANNAN
Etteplan Oyj on tänään allekirjoitetulla sopimuksella ostanut
ruotsalaisen ABA TeknikPartner AB:n koko osakekannan. Vuonna
1995 perustettu yritys tarjoaa tuotekehityspalveluja pääasiassa
ruotsalaiselle autoteollisuudelle. Yrityksen liikevaihto vuonna
2005 oli hieman yli 14 milj. euroa ja sen palveluksessa on 225
henkilöä. Yhtiön kolme toimipistettä Ruotsissa sijaitsevat
Göteborgissa, Tukholmassa ja Trollhättanissa.
Myyjänä on yrityksen omistava ruotsalainen ABA Holding AB, jolta
Etteplan ostaa koko osakekannan. Kauppahinnaksi on sovittu 8,8 milj.
euroa. Kauppasumma maksetaan käteisellä. TeknikPartner AB:n
toimitusjohtaja Per Saldh, toimiva johto ja koko muu henkilöstö
jatkavat tehtävissään.
ABA TeknikParter AB:n liikevaihto vuonna 2005 oli 14,1 milj. euroa
ja liikevoitto 1,1 milj. euroa. Viimeisen kolmen vuoden aikana
TeknikPartner on kasvanut nopeasti ja kannattavasti. Yhtiön
odotetaan kasvavan ja kannattavuuden säilyvän hyvällä tasolla
edelleen myös vuoden 2006 aikana. Yhtiön taseen loppusumma
31.12.2005 oli 7,9 milj. euroa.
Etteplanin toimitusjohtaja Heikki Hornborg pitää yrityskauppaa
läpimurtona sekä henkilö- että kuorma-autoteollisuuden merkittäväksi
toimittajaksi Pohjoismaissa. TeknikPartnerin toiminta tukee yhtiön
kasvustrategiaa laajentamalla yhtiön toimintaa autoteollisuuteen,
joka on teollisuustekniikan suurin suunnittelupalveluita käyttävä
ala Euroopassa. Toteutuneen yrityskaupan seurauksena yhtiö voi
tarjota nyt ajoneuvoteollisuudessa toimiville asiakkailleen entistä
laajemmat palvelut erityisesti Ruotsissa ja Suomessa. Kauppa
vahvistaa myös Etteplanin asemaa merkittävänä toimijana Ruotsin
teollisuustekniikan suunnittelusektorilla. Etteplan-konsernin
henkilömäärä Ruotsissa kasvaa kaupan seurauksena lähes 600 henkeen.
TeknikPartner AB:lle avautuu osana suunnittelualan konsernia entistä
parempi mahdollisuus kehittää ja kasvattaa omaa toimintaansa sekä
laajentaa asiakaspohjaansa. Yhtiö pystyy tulevaisuudessa tarjoamaan
asiakkailleen entistä parempaa joustoa, laajemman osaamisalueen sekä
lisää resursseja.
Etteplan Oyj on alallaan henkilöstömäärällä mitattuna Suomen suurin
suunnittelutoimisto. Yhtiö tuottaa korkealaatuisia teollisuus-
tekniikan suunnittelupalveluja asiakkaittensa tuotekehitys- ja
tuotantoprosesseihin. Konsernin ydinosaamisalueita ovat kone-
tekniikka- ja automaatiosuunnittelu sekä informaatioteknologia.
Ydinosaamisaluita ovat lisäksi ohjelmistokehitys, elektroniikka-
suunnittelu ja siihen liittyvät laboratorio- ja hyväksyntäpalvelut.
Yhtiön liikevaihto vuonna 2005 oli 79,4 milj. euroa ja sen
palveluksessa on kaupan toteuduttua yli 1 500 henkeä Suomessa,
Ruotsissa, Saksassa, Italiassa ja Kiinassa.
Hollolassa 31. toukokuuta 2006
Etteplan Oyj
Hallitus
Lisätiedot:
Etteplan Oyj, toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063,
varatoimitusjohtaja Jukka Rausti, puh. 0400 612 463 tai
TeknikPartner AB, toimitusjohtaja Per Saldh, puh. +46 70 787 4102.
JAKELU: Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.fi