ETTEPLAN OYJ: OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2005
ETTEPLAN OYJ PÖRSSITIEDOTE 03.05.2005 KLO 10.00 1(8)
OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2005
ETTEPLANIN LIIKEVAIHTO KASVOI 33 %, LIIKEVOITTO
OLI 1,0 MILJOONAA EUROA
- Konsernin liikevaihto 19,4 milj. euroa (14,6 milj. euroa)
- Liikevoitto 1,0 milj. euroa (1,0 milj. euroa)
- Tulos/osake 0,06 euroa (0,06 euroa)
- Henkilöstö 1 229 (942)
(Suluissa olevat luvut viittaavat edellisen vuoden vastaavaan
jaksoon, ellei toisin mainita. Osakkeen splittauksen vaikutus
on huomioitu.)
Etteplan konsernin liikevaihto kasvoi merkittävästi sekä
orgaanisesti, että liiketoiminnan laajentumisen johdosta.
Kansainvälistyminen jatkui voimakkaana ja yhtiö on vahvistanut
asemaansa erityisesti Ruotsissa.
Autoteollisuuden rakennemuutokset Italiassa sekä pääasiakkaan
toiminnan uudelleenjärjestelyt Saksassa johtivat siihen etteivät
näiden asiakkaiden toimeksiannot käynnistyneet odotetusti, jonka
johdosta liikevoiton kasvu jäi asetetuista tavoitteista. Näissä
yksiköissä yhtiö on toteuttanut korjaavia toimenpiteitä, joiden
tulosta parantavat vaikutukset näkyvät toisella neljänneksellä.
Päämarkkina-alueella Suomessa ja Ruotsissa teollisuussuunnittelun
kysyntä säilyi hyvänä.
Liikevaihto ja tulos
Etteplanin liikevaihto kasvoi 19,4 milj. euroon (14,6 milj. euroa).
Liikevoitto oli 1,0 milj. euroa (1,0 milj. euroa) eli 5,0 %
liikevaihdosta (7,0 %). Kauden voitto ennen veroja ja vähemmistö-
osuutta oli 1,0 milj. euroa (1,0 milj. euroa).
Tulos oli 0,5 milj. euroa (0,5 milj. euroa). Osakekohtainen tulos
oli 0,06 euroa (0,06 euroa). Oma pääoma/osake kasvoi 31,4 % ja
oli 1,59 euroa (1,21 euroa).
Sijoitetun pääoman tuotto oli vertailujaksoa heikompi ja oli
22,4 % (28,1 %).
Liiketoiminta
Etteplan toimii suurten ja keskisuurten kansainvälisesti toimivien
teollisuusyritysten kumppanina tarjoten teollisuustekniikkaan
liittyviä suunnittelupalveluita. Konsernin palvelut on jaettu
kahteen segmenttiin: Toimitussuunnittelu ja Tuotekehitys.
Toimitussuunnittelu-segmentti tarjoaa palveluja koneiden ja
laitteiden sekä tuotantolaitosten suunnitteluun. Projekti- ja
laitetoimittajille sekä laitosten omistajille ja käyttäjille
tarjotaan mekaniikka, sähkö-, automaatio-, tehdassuunnittelu- ja
käyttöönottopalveluja. Tuotekehitys-segmentti puolestaan tarjoaa
tuotekehitykseen liittyviä suunnittelu-palveluja. Pitkäaikaisissa,
kumppanuuteen perustuvissa asiakassuhteissa tuotekehityksen
suunnittelupalvelut varmistavat asiakkaan kilpailukyvyn
tulevaisuudessa. Lisäksi yhtiöllä on elektromagneettisten
häiriöiden mittauksiin erikoistunut akkreditoitu laboratorio.
Yhtiön asiakkaat ovat laitevalmistajia sekä loppukäyttäjiä puun-
jalostusteollisuudessa, prosessi-, auto-, nosto- ja siirtolaite-
sekä elektroniikka-teollisuudessa.
Ensimmäisen neljänneksen tärkeimmät tapahtumat
Etteplan Oyj siirtyi IFRS-standardien mukaiseen tilinpäätös-
käytäntöön vuoden 2005 alusta. Yhtiö julkaisi avaavan taseen
1.1.2004 erillisellä tiedotteella 23.2.2005. Vuoden 2004
IFRS-tuloslaskelma ja tase julkaistiin 22.4.2005.
Helmikuussa Etteplan Oyj osti osake-enemmistön ruotsalaisesta
ProTang AB:sta. Vuonna 1995 perustettu yritys tarjoaa konepaja-
teollisuuden kone- ja laitesuunnittelua, laitossuunnittelua
sekä ydinvoimaloiden kunnossapito- ja tehostussuunnittelua.
Yhtiön liikevaihto on yli 12 milj. euroa ja sen palveluksessa
on 160 henkilöä. Yhtiöllä on neljä toimipistettä Ruotsissa.
Etteplan Oyj korotti osakepääomaansa Etteplan Oyj:n hallituksen
päätöksen mukaisesti ja yhtiökokouksen 30.3.2004 hallitukselle
antaman valtuutuksen perusteella ProTang AB:n 70 %:n omistus-
osuuden hankintaa varten. Suunnatulla osakeannilla korotettiin
osakepääomaa 362 886 osakkeella.
Maaliskuussa Etteplan Oyj korotti osakepääomaansa vuonna 2004
merkittyjen optioiden perusteella liittyen yhtiön optio-
ohjelmaan I 2000 - 2005. Osakepääoman korotus oli määrältään
12 000 osaketta. Etteplan Oyj korotti edelleen huhtikuussa
osakepääomaansa tammikuussa 2005 merkittyjen optioiden
perusteella liittyen yhtiön optio-ohjelmaan I 2000 - 2005.
Osakepääoman korotus oli määrältään 36 260 osaketta.
Maaliskuussa pidetyssä Etteplan Oyj:n varsinaisessa yhtiö-
kokouksessa hallitus valtuutettiin:
- päättämään yhden vuoden kuluessa yhtiökokouksesta lukien
yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai
optio-oikeuksien antamisesta ja/tai päättämään osakepääoman
korottamisesta yhdessä tai useammassa erässä uusmerkinnällä
siten, että vaihtovelkakirjoja tai optio-oikeuksia annettaessa
tai uusmerkinnässä yhteensä hallituksen voimassa olevat
käyttämättömät valtuutukset korotusten yhteismäärältään ja
annettavien osakkeiden yhteenlasketulta äänimäärältään vastaavat
enintään viidesosaa yhtiökokouksen valtuutuspäätöksen ja
hallituksen korotuspäätöksen ajankohtana rekisteröidystä osake-
pääomasta ja osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.
Valtuutuksen nojalla yhtiön osakepääoma voi korottua enintään
86 969,00 eurolla.
- päättämään omien osakkeiden hankkimisesta yhdessä tai
useammassa erässä voitonjakokelpoisilla varoilla muussa kuin
osakkeenomistajien osakeomistuksen suhteessa. Valtuutus sisältää
oikeuden päättää yhtiön osakkeiden hankkimisesta julkisessa
kaupankäynnissä kulloinkin voimassa olevaan pörssikurssiin siten,
että hankittujen osakkeiden yhteenlaskettu kirjanpidollinen
vasta-arvo ja niiden tuottama äänimäärä on osakkeiden hankinnan
jälkeen enintään viisi (5) prosenttia yhtiön osakepääomasta ja
kaikkien osakkeiden äänimäärästä.
- päättämään päätetyn valtuutuksen perusteella hankittujen yhtiön
omien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä.
Hallitukselle annettu valtuutus sisältää oikeuden luovuttaa yhtiön
osakkeita siten, että luovutettavien osakkeiden yhteenlaskettu
kirjanpidollinen vasta-arvo ja niiden tuottama äänimäärä on
enintään viisi (5) prosenttia yhtiön osakepääomasta ja osakkeiden
yhteenlasketusta äänimäärästä.
Lisäksi yhtiökokous teki seuraavat päätökset:
- päätöksen, jonka mukaan yhtiön osakepääomaa korotetaan
rahastoannilla 1 739 380,00 eurolla.
- päätöksen, jonka mukaan alennetaan yhtiön osakkeen kirjan-
pidollista vasta-arvoa osakepääomaa alentamatta (nk. split).
- päätöksen, jonka mukaan yhtiön yhtiöjärjestyksen 3 § ja 4 §
muutettiin.
Etteplan Oyj:n osakkeiden split kirjattiin 31.3.2005. Split tuli
voimaan Helsingin Pörssin SAXESS-kaupankäyntijärjestelmässä
1.4.2005 ja osakkeet ovat olleet kaupankäynnin kohteena
splitattuna tästä alkaen.
Henkilöstö
Etteplan-konsernin toiminta ja henkilöstömäärä ovat kasvaneet
tasaisesti. Konsernin palveluksessa oli kauden aikana keskimäärin
1 167 henkilöä (926) ja kauden lopussa 1 229 henkilöä (942).
Henkilöstölisäykset johtuvat yhtiöille siirtyneestä liike-
toiminnasta ja kohdistuivat lähes yksinomaan asiakasprojektien
toteuttamiseen. Konsernin palveluksessa ulkomailla toimii 463
henkilöä.
Investoinnit ja rahoitus
Konsernin kokonaisinvestoinnit olivat 3,8 milj.euroa (0,5 milj.
euroa). Investoinnit kohdistuivat pääasiassa liiketoiminnan
laajentamiseen.
Etteplanin rahoitusasema säilyi vahvana. Taseen loppusumma
31.3.2005 oli 33,7 milj. euroa (27,0 milj. euroa), josta rahat
ja pankkisaamiset sekä rahoitusomaisuusarvopaperit olivat
6,7 milj. euroa (7,3 milj. euroa). Konsernin korolliset velat
olivat kauden lopussa 3,1 milj. euroa (0,9 milj. euroa).
Omavaraisuusaste oli 46,8 % (46,5 %). Maksuvalmius säilyi
hyvänä koko kauden ajan ja liiketoiminnan kassavirta oli
1,7 milj. euroa.
Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet
Yhtiön hallussa oli 31.3.2005 200 kpl osakkeita vastaten
0,002 % koko osakemäärästä. Osakkeista suoritettu vastike
on 481,00 euroa. Katsauskaudella yhtiö ei ole hankkinut omia
osakkeita. Yhtiön omistamilla osakkeilla ei ole vaikutusta
omistuksen jakautumiseen.
Lähiajan näkymät
Yhtiön liikevaihdon odotetaan kasvavan myös kuluvalla
neljänneksellä liiketoiminnan laajentumisen sekä orgaanisen
kasvun seurauksena. Päämarkkina-alueilla odotetaan investointi-
ja tuotekehitysprojektien kysynnän säilyvän hyvänä myös kuluvan
neljänneksen aikana. Keski-Euroopassa hankittujen uusien
asiakkuuksien ja muiden tehtyjen toimenpiteiden johdosta
kannattavuuden parantumiselle on hyvät edellytykset.
Yhtiö on käynnistänyt toimenpiteet yhtiön osakkeiden kaupan-
käynnin siirtämiseksi Helsingin Pörssin päälistalle.
Siirron arvioidaan tapahtuvan toukokuun aikana.
Osavuosikatsauksen tiedot ovat tilintarkastamattomia.
Hollolassa 3. toukokuuta 2005
Etteplan Oyj
Hallitus
Lisätiedot: Toimitusjohtaja Heikki Hornborg, puh. (03) 872 9011,
GSM 0400 873 063 tai talous- ja yrityssuunnittelujohtaja
Pia Björk, puh. (03) 872 9012, GSM 0400 241 815.
JAKELU: Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.com
KONSERNITASE
(1000 EUR) 31.3.2005 31.3.2004 31.12.2004
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Liikearvo 503 0 8
Aineettomat hyödykkeet 7 764 3 990 5 052
Aineelliset käyttöomaisuus-
hyödykkeet 3 967 3 998 3 904
Myytävissä olevat sijoitukset 52 45 95
Pitkäaikaiset varat yhteensä 12 287 8 033 9 059
Lyhytaikaiset varat
Myyntisaamiset ja muut saamiset 14 733 11 643 12 201
Myytävissä olevat sijoitukset 234 253 234
Rahavarat 6 442 7 068 6 601
Lyhytaikaiset varat yhteensä 21 409 18 964 19 035
VARAT YHTEENSÄ 33 695 26 997 28 095
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Oma pääoma
Osakepääoma 2 274 427 434
Ylikurssirahasto 5 262 5 058 5 434
Omat osakkeet 0 0 0
Muuntoerot -1 48 -19
Kertyneet voittovarat 6 400 4 538 4 532
Tilikauden voitto/tappio 521 519 3 211
Oma pääoma yhteensä 14 456 10 590 13 592
Vähemmistöosuudet 1 230 1 879 1 208
Pitkäaikaiset velat
Korollinen pitkäaikainen
vieras pääoma 1 954 763 1 342
Pitkäaikaiset velat yhteensä 1 954 763 1 342
Lyhytaikaiset velat
Laskennallinen verovelka 158 205 166
Eläkevastuut 13 134 13
Pitkäaikaisen vieraan pääoman
lyhennyserät 1 028 154 28
Lyhytaikaiset korolliset velat 68 13 28
Ostovelat ja muu lyhytaikainen
koroton vieras pääoma 14 789 13 260 11 718
Lyhytaikaiset velat yhteensä 16 055 13 766 11 952
Velat yhteensä 18 009 14 529 13 295
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 33 695 26 997 28 095
KONSERNITULOSLASKELMA
(1000 EUR) 1-3/2005 1-3/2004 1-12/2004
Liikevaihto 19 446 14 573 61 967
Liiketoiminnan muut tuotot 34 8 121
Materiaalit ja palvelut -484 -263 -1 926
Henkilöstökulut -14 798 -10 771 -44 036
Liiketoiminnan muut kulut -2 767 -2 135 -9 053
Poistot ja arvonalentumiset -464 -398 -1 630
Liikevoitto 968 1 015 5 443
Rahoituskulut (netto) -23 -2 42
Voitto ennen veroja ja
vähemmistöosuutta 945 1 012 5 485
Välittömät verot -360 -348 -1 686
Vähemmistöosuudet -65 -146 -588
Tilikauden voitto 521 519 3 211
KESKEISET TUNNUSLUVUT
1-3/2005 1-3/2004 1-12/2004 Muutos
edell.
vuodesta
Liikevaihto 19 446 14 573 61 967 33,4 %
Liikevoitto 968 1 015 5 443 -4,6 %
Liikevoitto-% 5,0 7,0 8,8
Voitto ennen veroja ja
vähemmistöosuutta 945 1 012 5 485 -6,6 %
Kauden voitto 521 519 3 211 0,4 %
Sijoitetun pääoman tuotto-% 22,4 28,1 34,7
Oman pääoman tuotto-% 15,4 19,8 25,9
Omavaraisuusaste- % 46,8 46,5 52,9
Korolliset bruttovelat 3 050 930 1 398 228,0 %
Nettovelkaantumisaste-% -23,1 -52 -37
Taseen loppusumma 33 695 26 997 28 095 24,8 %
Bruttoinvestoinnit 3 764 483 2 384 678,9 %
Tulos/osake 0,06 0,06 0,75 -4,6 %
Osakekohtainen oma pääoma 1,59 1,21 3,13 31,4 %
Henkilöstö kauden lopussa 1 229 942 1 049 30,5 %
Henkilöstö keskimäärin 1 167 926 965 26,0 %
KONSERNIRAHOITUSLASKELMA
(1000 EUR) 1-3/2005 1-3/2004 1-12/2004
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA
Myynnistä saadut maksut 17 183 13 737 60 675
Liiketoiminnan muista tuotoista
saadut maksut 34 8 121
Maksut liiketoiminnan kuluista 15 047 12 158 54 944
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA ENNEN
RAHOITUSERIÄ JA VEROJA 2 170 1 587 5 852
Maksetut korot ja maksut muista
liiketoiminnan rahoituskuluista 33 13 53
Saadut korot liiketoiminnasta 10 10 90
Saadut osingot liiketoiminnasta 1 0 6
Maksetut välittömät verot 434 331 1 662
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) 1 713 1 254 4 234
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin 3 918 483 2 363
Aineellisten ja aineettomien
hyödykkeiden luovutusvoitot 154 0 371
Investoinnit muihin sijoituksiin 0 0 21
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) -3 764 -483 -2 013
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Maksullinen osakeanti 1 668 0
Lyhytaikaisten lainojen
takaisinmaksut -301 0 105
Pitkäaikaisten lainojen nostot 526 0 230
Pitkäaikaisten lainojen
takaisinmaksut 0 309 0
Maksetut osingot ja muu voitonjako 0 0 2 351
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) 1 892 -309 -2 225
RAHAVAROJEN MUUTOS (A + B + C)
LISÄYS (+)/VÄHENNYS (-) -159 462 -5
RAHAVARAT TILIKAUDEN ALUSSA 6 601 6 606 6 606
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA 6 442 7 068 6 601
Konsernirahoituslaskelman vuoden 2004 vertailuluvut ovat FAS:n
mukaiset.
Laskelma konsernin oman pääoman muutoksista, 1 000 euroa.
Osake- Ylikurssi- Muunto- Kertyneet Yhteensä
pääoma rahasto erot voitto-
varat
Konsernin oma pääoma
1.1.2005 434 5 434 -19 7 743 13 592
Maksetut osingot -1 303 -1 303
Osakeanti 100 100
Osakepääoman korotus 1 740 -354 0 1 386
Optiot 182 0 182
Tilikauden voitto 521 521
Muuntoerot -22 -22
Konsernin oma pääoma
31.3.2005 2 274 5 262 -41 6 961 14 456