ETTEPLAN SIIRTÄÄ AUTOTEOLLISUUDEN SUUNNITTELUPALVELUJA YHTEISYRITYKSEEN
ETTEPLAN OYJ PÖRSSITIEDOTE 18.9.2009 KLO 11:00
ETTEPLAN SIIRTÄÄ AUTOTEOLLISUUDEN SUUNNITTELUPALVELUJA YHTEISYRITYKSEEN
Etteplan Oyj on 18.9.2009 allekirjoitetulla sopimuksella myynyt enemmistöosuuden
konsernin ruotsalaisesta tytäryhtiöstä Etteplan Tech AB:sta Etteplan-konsernin
palveluksessa työskentelevälle liiketoimintajohtaja Ulf Aiffille.
Etteplan Oyj myy Ulf Aiffille 66,7 % Etteplan Tech AB:n osakkeista ja
äänivallasta. Kauppa toteutetaan suunnattuna osakeantina.
Etteplan Tech AB tuottaa suunnittelupalveluja pääasiassa autoteollisuudelle.
Yhtiö työllistää noin 240 henkilöä Göteborgissa ja Trollhättanissa ja yhtiön
vuotuinen liikevaihto on noin 19 miljoonaa euroa. Etteplanilla on Ruotsissa yli
600 työntekijää Etteplan Tech AB:n myynnin jälkeen.
”Ruotsalaisen tytäryhtiön myynti on jatkoa vuoden 2009 aikana toteutetuille
Ruotsin liiketoiminnan järjestelyille. Myynnillä on tervehdyttävä vaikutus koko
konsernin liiketoiminnan kannattavuuteen. Etteplan keskittää Ruotsissa
toimintaansa entistä tehokkaammin teollisuuden kone- ja laitesuunnittelussa
tavoitteenaan toiminnan kasvattaminen erityisesti teknisen tuoteinformaation ja
sulautettujen järjestelmien palvelualueilla. Ruotsi on konsernin toiminnan
kannalta tärkeä markkina-alue. Etteplanin asiakkuudet sisältävät Ruotsissa muun
muassa energia- ja voimansiirtoteollisuuden, ilmailu- ja
puolustusvälineteollisuuden, lääketieteen tekniikan laitevalmistajia, teräs- ja
metalliteollisuuden sekä metsäteollisuuden laitevalmistajia”, toteaa Etteplan
Oyj:n toimitusjohtaja Matti Hyytiäinen.
”Konsernin muut ruotsalaiset tytäryhtiöt jatkavat toimintaansa osana Etteplania.
Muun muassa Cool Engineering AB, joka toimii Göteborgissa, palvelee junia,
liikkuvia työkoneita, moottoreita ja autoja valmistavia asiakkaita tarjoamalla
erikoisosaamista vaativia testaus- ja analyysipalveluja. Näitä palveluja
tuotetaan energiatehokkuuden lisäämiseksi ja päästöjen hallinnan
parantamiseksi”, Hyytiäinen jatkaa.
”Autoteollisuuden rakennemuutos on vaikuttanut merkittävästi asiakkaiden
tarpeisiin. Yhteisyrityksen avulla luomme entistä kilpailukykyisemmän ja
joustavamman yrityksen, joka pystyy kehittämään autoteollisuuden asiakkaille
heidän tarpeitaan vastaavia palveluita. Jatkamme yhteistyötä Etteplanin kanssa
hyödyntäen Etteplanin erikoisosaamista autoteollisuusasiakkaiden
toimeksiannoissa”, toteaa Ulf Aiff.
Yhtiön myynnistä aiheutuu rahavirtaan vaikuttamaton 8,0 miljoonan euron
liikearvon alaskirjaus. Etteplanin taseen loppusumma pienenee noin 12
miljoonalla eurolla.
Etteplanin koko vuoden liikevaihdon arvioidaan olevan alle 120 miljoonaa euroa
ja liikevoiton negatiivinen sopeuttamisesta aiheutuvien kertaluontoisten kulujen
sekä liikearvon alaskirjauksen vuoksi.
Etteplan julkaisee tammi-syyskuun 2009 osavuosikatsauksen 29.10.2009.
Hollola, 18. syyskuuta 2009
Etteplan Oyj
Hallitus
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Matti Hyytiäinen, puh. 0400 710 968
JAKELU:
Nasdaq OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.etteplan.fi
Etteplan on teollisten laitteistojen suunnitteluun ja teknisen tuoteinformaation
ratkaisuihin ja palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Asiakkaamme ovat
alansa johtavia globaaleja yrityksiä, jotka toimivat esimerkiksi auto-,
lentokone- ja puolustusvälineteollisuudessa, sähkön tuotannossa ja
voimansiirrossa sekä materiaalinkäsittelyssä.
Etteplanilla on laaja osaaminen elektroniikan ja sulautettujen järjestelmien
kehittämisessä, automaatio- ja sähkösuunnittelussa, mekaniikkasuunnittelussa ja
teknisen tuoteinformaation ratkaisuissa ja palveluissa.
Etteplanin vahvuus on osaava henkilökunta, joka toimii lähellä asiakasta
tiiviissä yhteistyössä asiakkaan kanssa ja pystyy näin luomaan pitkäaikaisia
asiakassuhteita. Kehitämme globaalisti ratkaisuja asiakkaidemme tarpeisiin.
Vuonna 2008 Etteplanin liikevaihto oli 161,6 miljoonaa euroa. Yrityksessä
työskentelee tällä hetkellä noin 2 000 suunnittelun ammattilaista. Etteplan on
listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.