Etteplan täsmentää taloudellista ohjeistustaan vuodelle 2013

Report this content

ETTEPLAN OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 1.10.2013 KLO 08.30


ETTEPLAN TÄSMENTÄÄ TALOUDELLISTA OHJEISTUSTAAN VUODELLE 2013

Etteplan Oyj:n arvio markkinanäkymistä säilyy vuoden 2013 toisen neljänneksen osavuosikatsauksessa 15.8.2013 annetun mukaisena ja yhtiö täsmentää taloudellista ohjeistustaan. Uusi taloudellinen ohjeistus tarkentaa aikaisemmin julkaistua ohjeistusta.

Näkymät vuodelle 2013

Markkinanäkymät

Etteplanin asiakkaiden tilauskantojen kehitys vaikuttaa nopeasti Etteplanin liikevaihdon kehittymiseen. Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskauden lopulla keskimäärin vertailukautta 2012 alhaisemmalla tasolla. Ennakoimme, että teknisten suunnittelupalvelujen kysyntätilanne jatkuu haastavana. 

Taloudellinen ohjeistus

Odotamme koko vuoden 2013 liikevaihdon olevan vuoden 2012 tasolla ja liikevoiton olevan noin seitsemän (7) miljoonaa euroa.

Aiempi arvio näkymistä vuodelle 2013

Markkinanäkymät

Etteplanin asiakkaiden tilauskantojen kehitys vaikuttaa nopeasti Etteplanin liikevaihdon kehittymiseen. Etteplanin keskeisten asiakkaiden tilauskannat olivat katsauskauden lopulla keskimäärin vertailukautta 2012 alhaisemmalla tasolla. Ennakoimme, että teknisten suunnittelupalvelujen kysyntätilanne jatkuu haastavana. 

Taloudellinen ohjeistus

Odotamme koko vuoden 2013 liikevaihdon olevan vuoden 2012 tasolla ja liikevoiton olevan vuoden 2012 liikevoittoa alhaisempi.

Hollolassa 1.10.2013

Etteplan Oyj

Hallitus


Lisätietoja:
hallituksen puheenjohtaja Heikki Hornborg, puh. 0400 873 063
toimitusjohtaja Juha Näkki, puh. 0400 606 372


JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.etteplan.com


Etteplan tuottaa teknisiä suunnittelupalveluita ja tuoteinformaation ratkaisuja maailman johtaville valmistavan teollisuuden yrityksille. Palvelumme parantavat asiakkaittemme tuotteiden ja suunnitteluprosessien kilpailukykyä tuotteen koko elinkaaren ajan. Etteplanin innovatiivisen suunnittelukyvyn tuloksia on nähtävissä lukuisissa teollisuuden ratkaisuissa ja arjen tuotteissa.

Vuonna 2012 Etteplanin liikevaihto oli 134,5 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa on yli
1 700 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa ja Kiinassa. Etteplan on listattu
NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.

Tilaa