MUUTOS ETTEPLAN OYJ:N HILJAISESSA JAKSOSSA

Report this content

ETTEPLAN OYJ PÖRSSITIEDOTE 17.01.2012 KLO 08.30


MUUTOS ETTEPLAN OYJ:N HILJAISESSA JAKSOSSA

17.01.2012 alkaen Etteplan noudattaa 28 päivän pituista hiljaista jaksoa ennen tulostiedotteidensa julkistamista. Hiljaisen jakson aikana Etteplanin johtajat ja henkilöstö eivät ole tekemisissä sijoittajien, analyytikoiden tai tiedotusvälineiden edustajien kanssa tai kommentoi yhtiön näkymiä, tulosta tai ennusteita.

Jos jokin hiljaisen jakson aikainen tapahtuma kuitenkin vaatii välitöntä julkistusta, Etteplan julkistaa tiedon viipymättä tiedonantovelvollisuutta koskevien säännösten mukaisesti ja voi kommentoida kyseistä tapahtumaa.

Muutos astuu voimaan 17.01.2012. Etteplan muuttaa sisäpiirisääntöään vastaavasti siten, että sisäpiiriläisten suljetun ikkunan sääntö tulee voimaan ja päättyy samanaikaisesti kuin hiljainen jakso. Sisäpiiriläisten kaupankäynti yhtiön arvopapereilla ei ole sallittua suljetun ikkunan aikana.

Aikaisemman sisäpiiriohjeen mukaan yhtiön sisäpiiriin kuuluvat henkilöt saivat käydä kauppaa yhtiön arvopapereilla ainoastaan kuusi (6) viikkoa tulosjulkistuksen jälkeen, edellyttäen, ettei heillä ole hankekohtaista sisäpiirintietoa.

Hollolassa 17. tammikuuta 2012

Etteplan Oyj

Hallitus

Lisätiedot:
henkilöstö- ja viestintäjohtaja Outi-Maria Liedes, puh. 040 756 9620


JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet

www.etteplan.com


Etteplan on teollisten laitteistojen suunnitteluun ja teknisen tuoteinformaation ratkaisuihin ja palveluihin erikoistunut asiantuntijayritys. Etteplanin suunnitteluosaaminen ja palvelutuotteet kattavat asiakkaan tuotteiden elinkaaren kaikki vaiheet. Asiakkaamme ovat alansa johtavia globaaleja yrityksiä, jotka toimivat esimerkiksi ajoneuvo-, lentokone- ja puolustusväline-teollisuudessa, sähköntuotannossa ja voimansiirrossa sekä materiaalinkäsittelyssä.

Etteplanilla on laaja osaaminen elektroniikan ja sulautettujen järjestelmien kehittämisessä, automaatio- ja sähkösuunnittelussa, mekaniikkasuunnittelussa ja teknisen tuoteinformaation ratkaisuissa ja palveluissa.

Vuonna 2010 Etteplanin liikevaihto oli 104,8 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on tällä hetkellä noin 1 600 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa ja Kiinassa. Etteplan on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä tunnuksella ETT1V.

Tilaa