• news.cision.com/
  • Eurofacts/
  • Eazybreakin työsuhde-etujen mobiilipalvelujen kasvu jatkuu vahvana – KuntaPro ja Yle valitsivat Eazybreakin

Eazybreakin työsuhde-etujen mobiilipalvelujen kasvu jatkuu vahvana – KuntaPro ja Yle valitsivat Eazybreakin

Report this content

Eazybreak Oy jatkaa vahvaa kasvuaan uusien merkittävien asiakkuuksien myötä. KuntaPro Oy valitsi Eazybreakin omistaja-asiakkaidensa lounasruokailun maksujärjestelmäksi. Ylelle Eazybreak toimittaa jatkossa mobiilipalvelun lounasruokailun maksuun sekä työsuhdematkalippujen käyttöön.

Eazybreak on valittu KuntaPron omistaja-asiakkaiden lounasruokailun maksujärjestelmäksi. KuntaPron kilpailuttaman puitesopimuksen piirissä on yli 80 suomalaista kunnallista toimijaa, joiden palveluksessa työskentelee yli 300 000 suomalaista työntekijää eli noin 12,5 prosenttia Suomen koko työssäkäyvästä väestöstä.

– Olemme todella iloisia, että KuntaPro ja Yleisradio valitsivat Eazybreakin. Kasvumme on vahvalla pohjalla ja Eazybreakin työsuhde-etujen mobiilipalvelujen kysyntä kasvaa kaksinumeroisin luvuin. Tälle vuodelle ennakoimme noin 20 prosentin kasvua. Ensi vuonna haluamme tarjota entistäkin kilpailukykyisempiä tuotteita paitsi suuryrityksille, niin myös pienemmän kokoluokan yrityksille, kertoo Eazybreakin toimitusjohtaja Antti Känsälä.

KuntaPro tarjoaa kunnille talous- ja henkilöstöhallinnon ulkoistuspalveluja sekä järjestelmäratkaisuja. KuntaProlle syntyi tarve löytää omistajilleen kustannustehokas ja laadukas järjestelmä lounaan maksamiseen ja työsuhde-etujen hallinnointiin. Maksujärjestelmän hankinnasta järjestettiin julkinen kilpailutus ja toimittajaksi valikoitui mobiilimaksualan edelläkävijäyritys Eazybreak.

– Haluamme tarjota asiakkaillemme modernin lounasmaksamisen palvelun, joka tuo lisäarvona helppokäyttöisyyttä ja sujuvuutta hallintoon. Turhat prosessit poistuvat ja manuaalinen työ vähenee automatiikan ansiosta. Käyttäjä puolestaan voi unohtaa paperiset setelit ja käyttää maksamiseen kännykkää, sanoo KuntaPron palvelujohtaja Ari Räsänen.

Myös Yleisradio on valinnut Eazybreakin henkilöstöetuuksien mobiilipalvelut. Yle hankkii mobiilipalveluna toteutettavan palvelun työnantajan tukemien lounaiden maksamiseen. Eazybreak toteuttaa palvelun uudella hybridimallilla, jossa yhdistyvät sopimusruokailun ja lounassetelien parhaat puolet. Samaan hankintaan sisältyy myös työsuhdematkalippujen mobiilimaksupalvelun toteutus.

– Mobiilimaksamiseen perustuva Eazybreakin lounasetu tehostaa merkittävästi työsuhde-etujemme hallinnointia. Palvelu on helppokäyttöinen myös edun saajille. Meille Eazybreakin mobiilipalvelu on kustannustehokkain vaihtoehto, sanoo Yleisradion Sami Toiviainen.

Lisätietoja:
Eazybreak Oy: Antti Känsälä, toimitusjohtaja, puhelin 044 520 0188 

Eazybreak Oy on innovatiivinen työsuhde-etujen mobiilimaksamisen alalla toimiva suomalainen kasvuyritys. Eazybreak on toimialansa nopeimmin kasvava yritys ja yksi Suomen suurimmista mobiilimaksuyrityksistä. Yhtiön tuotteet, mobiilisetelit, perustuvat yhtiön kehittämään suomalaiseen teknologiaan, jonka avulla työsuhde-etuuksien hallinnointi ja maksaminen tapahtuvat verkkopalveluna ja mobiililaitteella. Eazybreakin palvelujen käyttäjiä on jo lähes 100 000. Käyttäjämäärä on tarkoitus kaksinkertaistaa seuraavien kahden vuoden aikana. Eazybreak on palkittu INNOSUOMI-palkinnolla vuonna 2011. http://www.eazybreak.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

KuntaPro Oy valitsi Eazybreakin mobiilimaksupalvelun omistaja-asiakkaidensa lounasruokailun maksujärjestelmäksi.
Tweettaa
KuntaPron kilpailuttaman puitesopimuksen piirissä on yli 80 suomalaista kunnallista toimijaa, joiden palveluksessa työskentelee yli 300 000 suomalaista työntekijää eli noin 12,5 prosenttia Suomen koko työssäkäyvästä väestöstä.
Tweettaa
Eazybreak toimittaa Yleisradiolle mobiilipalvelun lounasruokailun maksuun sekä työsuhdematkalippujen käyttöön.
Tweettaa
Eazybreak toteuttaa työnantajan tukemien lounaiden maksamiseen tarkoitetun palvelun Yleisradiolle uudella hybridimallilla. Siinä yhdistyvät sopimusruokailun ja lounassetelien parhaat puolet.
Tweettaa
Eazybreak toteuttaa Yleisradiolle myös työsuhdematkalippujen mobiilimaksupalvelun.
Tweettaa

Lainaukset

Olemme todella iloisia, että KuntaPro ja Yleisradio valitsivat Eazybreakin. Kasvumme on vahvalla pohjalla ja Eazybreakin työsuhde-etujen mobiilipalvelujen kysyntä kasvaa kaksinumeroisin luvuin. Tälle vuodelle ennakoimme noin 20 prosentin kasvua. Ensi vuonna haluamme tarjota entistäkin kilpailukykyisempiä tuotteita paitsi suuryrityksille, niin myös pienemmän kokoluokan yrityksille.
Eazybreakin toimitusjohtaja Antti Känsälä
Haluamme tarjota asiakkaillemme modernin lounasmaksamisen palvelun, joka tuo lisäarvona helppokäyttöisyyttä ja sujuvuutta hallintoon. Turhat prosessit poistuvat ja manuaalinen työ vähenee automatiikan ansiosta. Käyttäjä puolestaan voi unohtaa paperiset setelit ja käyttää maksamiseen kännykkää.
KuntaPron palvelujohtaja Ari Räsänen
Mobiilimaksamiseen perustuva Eazybreakin lounasetu tehostaa merkittävästi työsuhde-etujemme hallinnointia. Palvelu on helppokäyttöinen myös edun saajille. Meille Eazybreakin mobiilipalvelu on kustannustehokkain vaihtoehto.
Sami Toiviainen, Yleisradio