Bridgepoint ostaa johtavan cleantech-alan yrityksen Evacin

Report this content

Yksityinen pääomasijoitusyhtiö Bridgepoint ostaa Evacin, maailman johtava meri-, offshore- ja rakennusalan integroitujen jätteen-, jäteveden- ja vedenkäsittelyjärjestelmien toimittajan.

Vuonna 1979 perustettu Evac, jonka pääkonttori on Espoossa, on tähän mennessä hoitanut onnistuneesti yli 20 000 meri-, 2 000 offshore- ja 2 000 rakennusalan asiakasprojektia eri puolilla maailmaa. Yrityksellä on toimistot Brasiliassa, Kiinassa, Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Etelä-Koreassa, Norjassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa sekä lisäksi edustajia yli 40 maassa.

Vuodesta 2014 alkaen Evacin on omistanut IK VII Fund. Rahaston omistuksen aikana Evac on kasvanut voimakkaasti. Liikevaihto on kasvanut 55 %:lla, ja vuonna 2016 yritys saavutti 100 miljoonan euron liikevaihdon ensimmäistä kertaa yrityksen historian aikana.

Evac-konserniin sijoittaa neljän miljardin euron arvoinen yleiseurooppalainen Bridgepoint Europe V -rahasto, joka teki ensimmäisen sijoituksensa vuonna 2015. Rahasto keskittyy yleensä hankkimaan hyvin hoidettuja yrityksiä houkuttelevilta aloilta ja tukee johtoryhmiä yritysostojen avulla tai sijoittamalla laajentumiseen ja toiminnan muutokseen. Bridgepointilla on toimistot Frankfurtissa, Istanbulissa, Lontoossa, Luxemburgissa, Madridissa, New Yorkissa, Pariisissa, Shanghaissa, Tukholmassa ja Varsovassa.

”Olemme viime vuosina strategisesti uudelleenasemoineet Evacin komponenttien toimittajasta täysin integroitujen cleantech-ratkaisujen toimittajaksi, mikä on entisestään vahvistanut yrityksen asemaa maailman markkinajohtajana. Olemme onnistuneet tässä yksinomaan Evacin kyvykkään johtoryhmän ansiosta, ja toivomme heille menestystä Bridgepointin omistuksessa”, sanoo Kristian Carlsson Kemppinen, IK Investment Partners -yhtiön osakas ja IK VII Fund -rahaston neuvonantaja.

Evac-konsernin toimitusjohtaja Tomi Gardemeister: ”Odotamme innolla Bridgepointin kanssa työskentelemistä. Yhteisenä intressinämme on yrityksen pitkän aikavälin voittoa tuottava kasvu, ja he auttavat meitä tunnistamaan uusia kasvumahdollisuuksia ja laajentumisalueita. Bridgepointin laaja tietämys ja tuoreet näkökulmat lisäävät entisestään yrityksemme huomattavaa asiantuntemusta.”

Mika Herold, Bridgepointin Tukholmassa toimivan pohjoismaisen sijoitusryhmän johtaja: ”Tuemme teknologiamarkkinoiden maailmanjohtajaa, joka hyötyy etenkin globaalista risteilyteollisuuden kasvusta. Olemme myös tunnistaneet huomattavia laajentumismahdollisuuksia niin merialan markkinoiden sisä- kuin ulkopuolellakin. Kasvu voi joko olla orgaanista tai se voi tapahtua hankkimalla samanhenkisiä yrityksiä, jotka toimivat uusilla markkinoilla.”

Lisätietoja antaa:

Tomi Gardemeister
Evac-konsernin toimitusjohtaja (CEO) ja presidentti
Matkapuhelin: +358 40 559 0746
etunimi.sukunimi@evac.com

Carita Lehmusmetsä
Markkinointi- ja viestintäjohtaja, Evac-konserni
Matkapuhelin: +358 44 761 9559
etunimi.sukunimi@evac.com

Evac lyhyesti

Evac on maailman johtava meri-, offshore- ja rakennusalan integroitujen jätteen-, jäteveden- ja vedenkäsittelyjärjestelmien toimittaja. Yritys on toteuttanut yli 20 000 meri-, 2 000 offshore- ja 2 000 rakennusalan asiakasprojektia eri puolilla maailmaa. Evacilla on toimistot Brasiliassa, Kiinassa, Suomessa, Ranskassa, Saksassa, Etelä-Koreassa, Norjassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa sekä lisäksi edustajia yli 40 maassa.

Bridgepoint lyhyesti

Bridgepoint on Eurooppalainen yksityinen pääomasijoitusyhtiö, joka on keskittynyt sijoittamaan hyvin johdettuihin yrityksiin houkuttelevilla sektoreilla. Bridgepointilla on toimipisteitä Euroopassa, Kiinassa ja Yhdysvalloissa seuraavissa kaupungeissa: Frankfurt, Istanbul, Lontoo, Luxemburg, Madrid, New York, Pariisi, Shanghai, Tukholma ja Varsova.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Yhteisenä intressinämme on yrityksen pitkän aikavälin voittoa tuottava kasvu. Bridgepoint tukee meitä tässä tavoitteessa auttamalla meitä tunnistamaan uusia kasvumahdollisuuksia ja laajentumisalueita.
Evac-konsernin toimitusjohtaja Tomi Gardemeister