Executive coach vahvistaa johtajan päätöksentekoa
Kenen kanssa johtaja voi puhua epävarmuudesta työssään tai kehittymistoiveistaan? Johtajan itsetuntemuksen vahvistaminen on jäänyt Suomessa vähälle huomiolle, joten osa johtajista on käyttänyt ulkomaalaisia coacheja apunaan. Executive coach -koulutukset on hiljattaen aloitettu myös Suomessa, joten ylimmälle johdolle löytyy nyt myös kotimaisia valmentajia.
Ylimmän johdon executive coach -valmennuksen yksi tärkeimmistä tavoitteista on kasvattaa johtajan itsetuntemusta. Se on ehdoton edellytys onnistuneelle johtamiselle. Tuloksena on päätösten paraneminen.
Executive coaching eroaa muusta johdon valmennuksesta, koska:
- Johtajien arki on erityisen paineistettua
- Päätöksillä on iso rahallinen vaikutus sekä vaikutus valtavaan määrään muita ihmisiä
- Heidän toimintaansa seurataan suurennuslasin alla. Jopa äänenpainoja, eleitä ja yksittäisiä sanoja tarkkaillaan
- Heidän oma toimintansa luo yrityksen tapoja ja kulttuuria, jolla joko menestytään tai sukelletaan
- Huoli ja epävarmuus työssä vaikuttavat myös johtajan henkilökohtaiseen elämään
Ylimpään johtoon etenevät ovat persoonaltaan usein vahvoja. Vahvan persoonan haasteena voi olla esim., kuinka kuunnella muita, kuinka antaa muille valtuuksia tehdä päätöksiä ja kuinka antaa periksi ja tunnustaa olevansa väärässä. Valta sokaisee, tulee etuoikeutetun tunne, jota ei itse edes huomaa. Pahimmillaan johtaja elää kuplassa, eikä saa aitoa palautetta toiminnastaan. Organisaatio ei voi saada koko potentiaaliaan käyttöönsä, jos johtajan ympärillä olevat ihmiset eivät uskalla antaa palautetta.
Coachauksen hyötyjä on päätösten paraneminen. Johtaja tulee entistä tietoisemmaksi omasta ajattelustaan ja toiminnastaan. Hän löytää oman potentiaalinsa ja parhaan mahdollisen puolen itsestään. Myös johtamisen eri vaihtoehtoja tulee coachin avulla mietittyä syvällisemmin. Coach saa johtajan näkemään, miltä hänen toimintansa näyttää ulkopuolisin silmin ja miten sen saa muutettua organisaation eduksi.
Olemme pitkän uran tehneitä johtajia ja valmistuimme juuri Suomen ensimmäisestä Executive coach -koulutuksesta. Kerromme mielellämme lisää kolmesta työelämän tilanteesta, joihin executive coaching voi vaikuttaa. Haluamme auttaa johtajia onnistumaan ja huomaamaan asioita, joiden kanssa aikanaan olemme itse johtajauramme aikana kipuilleet, mokailleet tai jopa onnistuneet. Ota yhteyttä, niin kerromme lisää!
Executive Coachit,
Juha Martikainen, toimitusjohtaja, Pertec Oy. Puh: +358 50 322 4417. juha.martikainen@pertec.fi
Risto Jokela, maajohtaja, LMI Finland Oy. Puh: +358405434705, risto.jokela@lmi.fi
Sakari Kotka, toimitusjohtaja, Eagle Mind Oy, puh.+358 400 916202, sakari.kotka@kspconsulting.fi