Exel Composites myy Kiinan Nanjingissa suljetun tehtaansa tehdaskiinteistön

Report this content

EXEL COMPOSITES OYJ      SIJOITTAJAUUTINEN      23.8.2022 klo 16.00

Exel Composites on allekirjoittanut sopimuksen, jonka myötä yhtiö myy Kiinan Nanjingissa suljetun tehtaansa tehdaskiinteistön. Tehtaan sulkemisesta tiedotettiin 28.2.2022 ja tuotanto siirrettiin yhtiön toiselle Nanjingin alueella sijaitsevalle tehtaalle vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla.

Myynnin seurauksena Exel Compositesille maksetaan yhteensä noin 6,8 miljoonan euron bruttomääräinen korvaus. Ensimmäinen erä on maksettu sopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Loput maksetaan omistusoikeuden siirtyessä, joka tapahtunee viimeistään vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä.

Yhtiön kahden Kiinassa sijaitsevan tehtaan yhdistämiseen liittynyt kertaluonteinen 2,3 miljoonan euron kulu huomioitiin jo vuoden 2022 ensimmäisen vuosineljänneksen luvuissa ja oikaistussa liikevoitossa. Tehtaiden yhdistämisen arvioidaan johtavan yhteensä noin 0,7 miljoonan euron vuosittaisiin synergiaetuihin ja kustannussäästöihin.

Vantaalla, 23.8.2022

Exel Composites Oyj
Riku Kytömäki, toimitusjohtaja

Lisätietoja:
Riku Kytömäki, toimitusjohtaja 
puh. 050 511 8288 
riku.kytomaki@exelcomposites.com

Mikko Rummukainen, talousjohtaja
puh. 040
 566 2623
mikko.rummukainen@exelcomposites.com   

Jakelu
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet 
www.exelcomposites.com 

Exel Composites lyhyesti

Exel Compositesissa ratkaisemme haasteita ja autamme asiakkaitamme säästämään resursseja yli 60 vuoden kokemuksella. Edistykselliset, jatkuvilla tuotantoteknologioilla valmistetut komposiittiratkaisumme palvelevat eri teollisuudenalojen asiakkaita kaikkialla maailmassa. Tuotteitamme käytetään tuulivoima- ja kuljetusalojen sovelluksista rakennuksiin ja infrastruktuuriin. 

Yhteistyöhön perustuva toimintamallimme sekä maailmanlaajuinen asemamme erottavat meidät kilpailijoistamme. Hyödynnämme asiantuntemustamme tehdäksemme asiakkaiden sovelluksista kevyempiä, suorituskykyisempiä ja energiatehokkaampia alhaisemmilla elinkaarikustannuksilla. Haluamme olla vastuullisten komposiittiratkaisujen ensisijainen toimittaja maailmanlaajuisesti.  

Exel Compositesin pääkonttori sijaitsee Suomessa ja konsernin palveluksessa on kaikkiaan noin 750 ammattilaista. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää meistä osoitteessa www.exelcomposites.com