Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esitys hallituksen kokoonpanoksi ja palkitsemiseksi
EXEL COMPOSITES OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.2.2016 klo 16.45
Exel Composites Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan esitys hallituksen kokoonpanoksi ja palkitsemiseksi
Hallituksen kokoonpano
Exel Composites Oyj:n yhtiökokouksen valitsema osakkeenomistajien nimitystoimikunta esittää 17.3.2016 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2017 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen yhtiön nykyiset hallituksen jäsenet Heikki Hiltunen, Matti Hyytiäinen ja Reima Kerttula. Toimikunta ehdottaa myös, että uusiksi jäseniksi valitaan Jouko Peussa ja Petri Helsky.
Jouko Peussa (58) toimii tällä hetkellä Ingersoll Rand Compression Technologiesin teknologiajohtajana. Ingersoll Rand on kansainvälinen konserni, jonka liikevaihto on noin 13 miljardia US dollaria. Jouko Peussa on toiminut Ingersoll Randin palveluksessa useissa erilaisissa johtotehtävissä. Hän on koulutukseltaan tekniikan lisensiaatti.
Petri Helsky (49) toimii tällä hetkellä Metsä Tissuen toimitusjohtajana. Metsä Tissue on kansainvälinen yhtiö, joka valmistaa pehmo- ja ruoanlaittopapereita. Yhtiön liikevaihto on noin miljardi euroa. Aiemmin Petri Helsky on toiminut Kemiran palveluksessa useissa erilaisissa johtotehtävissä. Hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri ja kauppatieteen maisteri.
Peter Hofvenstam (hallituksen puheenjohtaja vuodesta 2008 ja hallituksen jäsen vuodesta 2001) ja Kerstin Lindell (hallituksen jäsen vuodesta 2014) ovat ilmoittaneet, etteivät he ole käytettävissä uudelleenvalintaan.
Nimitystoimikunta ehdottaa lisäksi, että yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajaksi Reima Kerttulan ja hallituksen varapuheenjohtajaksi Matti Hyytiäisen toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2017 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Kaikki hallituksen jäsenehdokkaat ovat antaneet suostumuksensa tehtävään. Exel Composites Oyj:n hallitukseen ehdotetut henkilöt esitellään yhtiön verkkopalvelussa osoitteessa www.exelcomposites.com.
Hallituksen jäsenten palkitseminen
Nimitystoimikunta esittää 17.3.2016 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten vuosipalkkiot olisivat seuraavat: hallituksen puheenjohtajalle 36.000 euroa/vuosi (edellisvuonna 36.000 euroa) ja lisäksi maksettaisiin 1.500 euron suuruinen palkkio osallistumisesta hallituksen ja toimikuntien kokouksiin sekä muista vastaavista hallitustehtävistä, hallituksen varapuheenjohtajalle 27.000 euroa ja lisäksi maksettaisiin 1.250 euron suuruinen palkkio osallistumisesta hallituksen ja toimikuntien kokouksiin sekä muista vastaavista hallitustehtävistä ja muille hallituksen jäsenille 18.000 euroa/vuosi (18.000 euroa) ja lisäksi maksettaisiin 1.000 euron suuruinen palkkio osallistumisesta hallituksen ja toimikuntien kokouksiin sekä muista vastaavista hallitustehtävistä.
Vuosipalkkiosta 60 prosenttia maksettaisiin rahana ja 40 prosenttia Exel Composites Oyj:n osakkeina, jotka hankittaisiin suoraan hallituksen jäsenten lukuun pörssistä 21.3. – 8.4.2016 välisenä aikana. Puheenjohtajan lukuun hankittavien osakkeiden määrä vastaisi 14.000 euroa, varapuheenjohtajan lukuun hankittavien osakkeiden määrä vastaisi 10.800 euroa ja muiden hallituksen jäsenten lukuun hankittavien osakkeiden määrä 7.200 euroa kullekin jäsenelle. Vuosipalkkio kattaa hallituksen koko toimikauden. Mikäli osakkeiden hankintaa ei saada toteutettua määritellyn ajan kuluessa sovellettavien lakien ja määräysten mukaisesti, se osuus osakkeina maksettavasta vuosipalkkiosta, jota ei ole voitu hankkia, voidaan maksaa rahana. Mikäli hallituksen jäsenen jäsenyys päättyy mistä tahansa syystä ennen seuraavaa varsinaista yhtiökokousta, tulee jäsenen palauttaa yhtiölle palkkio tai vastaava rahamäärä, joka on jo suoritettu, mutta jota ei ole vielä ansaittu.
Lisäksi nimitystoimikunta ehdottaa, että hallitustyöskentelystä aiheutuvat matkakulut ja muut kulut korvataan yhtiön vakiintuneen käytännön ja matkustussäännön mukaisesti.
Nimitystoimikuntaan kuuluvat neljän suurimman osakkeenomistajan edustajat ja hallituksen puheenjohtaja asiantuntijajäsenenä. Suurimmat osakkeenomistajat määriteltiin suomalaiseen arvo-osuusjärjestelmään 1.10.2015 rekisteröityjen omistustietojen perusteella.
Vuoden 2016 varsinaiselle yhtiökokoukselle esitykset tehneeseen nimitystoimikuntaan kuuluvat:
Ted Roberts, puheenjohtaja (Nordea)
Tuomas Virtala (Danske Invest)
Henrik Viktorsson (Alandia Vakuutus)
Kalle Saariaho (OP Ryhmä)
Peter Hofvenstam (hallituksen puheenjohtaja)
Vantaalla 1.2.2016
EXEL COMPOSITES OYJ
Riku Kytömäki
toimitusjohtaja
Lisätietoja antaa:
Ted Roberts, nimitystoimikunnan puheenjohtaja, puh. 0400 846 046 tai email ted.roberts@nordea.com
Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.exelcomposites.com