Exel Composites Oyj:n uudet osakkeet on rekisteröity kaupparekisteriin

Report this content

EXEL COMPOSITES OYJ          PÖRSSITIEDOTE        14.6.2024 KLO 14.00

 

EI JULKAISTAVAKSI TAI LEVITETTÄVÄKSI KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA HONGKONGISSA, JAPANISSA, UUDESSA-SEELANNISSA, SINGAPORESSA TAI ETELÄ-AFRIKASSA TAI MISSÄÄN MUUSSA VALTIOSSA, JOSSA JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI LAINVASTAISTA.

 

Exel Composites Oyj (”Yhtiö”) on aiemmin tiedottamansa mukaisesti toteuttanut merkintäetuoikeusannin (”Osakeanti”), jossa Yhtiö tarjosi nykyisille osakkeenomistajille annettavien merkintäetuoikeuksien nojalla enintään 94 831 552 Yhtiön uutta osaketta (“Uudet Osakkeet”) merkittäväksi. Yhtiö julkisti Osakeannin lopullisen tuloksen 13.6.2024.

 

Yhteensä 94 831 552 Osakeannissa merkittyä Uutta Osaketta on rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin tänään 14.6.2024. Uusien Osakkeiden rekisteröinnin seurauksena Yhtiön liikkeeseen laskemien osakkeiden kokonaislukumäärä on 106 728 395, joista 42 899 osaketta on Yhtiön hallussa.

 

Uudet Osakkeet tuottavat samat oikeudet kuin muut Yhtiön osakkeet, kun ne ovat tulleet kirjatuksi sijoittajan arvo-osuustilille ja merkitty Euroclear Finland Oy:n ylläpitämään Yhtiön osakasluetteloon, arviolta 17.6.2024. Kaupankäynnin Uusilla Osakkeilla odotetaan alkavan Nasdaq Helsinki Oy:n ylläpitämällä pörssilistalla arviolta 17.6.2024.

 

Lisätietoja:

 

Lilli Riikonen, sijoittajasuhdepäällikkö

investor@exelcomposites.com

puh. 050 351 1128

Jakelu:

Nasdaq Helsinki
Tiedotusvälineet
www.exelcomposites.com

 

Exel Composites lyhyesti

 

Exel Composites on yksi suurimmista pultruusio- ja pullwindingmenetelmällä valmistettujen komposiittiprofiilien ja putkien valmistajista sekä kansainvälinen pultruusioteknologian suunnannäyttäjä komposiittimarkkinoilla. Edistykselliset, jatkuvilla tuotantoteknologioilla valmistetut komposiittiratkaisumme palvelevat eri teollisuudenalojen asiakkaita kaikkialla maailmassa. Tuotteitamme käytetään useilla toimialoilla kuten tuulivoima- ja kuljetusalojen sovelluksissa, rakennuksissa ja infrastruktuurissa.

 

Teknologinen osaamisemme, yhteistyöhön perustuva toimintamallimme sekä maailmanlaajuinen asemamme erottavat meidät kilpailijoistamme. Komposiittiratkaisumme auttavat asiakkaitamme säästämään resursseja, tekevät asiakkaiden sovelluksista kevyempiä, suorituskykyisempiä ja energiatehokkaampia alhaisemmilla elinkaarikustannuksilla. Haluamme olla vastuullisten komposiittiratkaisujen ensisijainen toimittaja maailmanlaajuisesti.

 

Exel Compositesin pääkonttori sijaitsee Suomessa ja konsernin palveluksessa on kaikkiaan yli 600 ammattilaista. Yhtiön osakkeet noteerataan Nasdaq Helsingissä. Lue lisää meistä osoitteessa

www.exelcomposites.com.

 

TÄRKEITÄ TIETOJA

 

Tätä tiedotetta ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai Yhdysvaltain vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, rekisteröinnistä säädetyn poikkeuksen mukaisesti. Yhtiön aikomuksena ei ole rekisteröidä Yhdysvalloissa mitään osaa Osakeannista eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

 

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja, on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Yhdysvalloissa, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Uudessa-Seelannissa, Singaporessa tai Etelä-Afrikassa, tai näihin maihin. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle tai käytettäväksi minkään sellaisen henkilön tai tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

 

Lukuun ottamatta Suomea, tämä tiedote on tarkoitettu Euroopan talousalueen jäsenvaltioissa ja Yhdistyneessä kuningaskunnassa vain asetuksessa (EU) 2017/1129 (”Esiteasetus”), joka on osa kansallista lainsäädäntöä Yhdistyneessä kuningaskunnassa European Union (Withdrawal) Act 2018:n nojalla, määritellyille kokeneille sijoittajille.

 

Tämä tiedote jaetaan ja on suunnattu vain henkilöille, jotka ovat (i) Yhdistyneen kuningaskunnan ulkopuolella; tai ovat Esiteasetuksen mukaisia ”kokeneita sijoittajia”, siten kuin asetus muodostaa osan kansallista oikeutta säädöksen European Union (Withdrawal) Act 2018 nojalla, ja ovat lisäksi (ii) vuoden 2000 rahoituspalvelu- ja markkinalain (Financial Services and Markets Act) (Financial Promotion) vuoden 2005 määräyksen (”Määräys”) artiklan 19(5) piiriin kuuluvia sijoitusalan ammattilaisia; tai (iii) Määräyksen artiklan 49(2)(a)-(d) piiriin kuuluvia korkean varallisuusaseman yhtiöitä (high net worth companies) ja muita henkilöitä, joille se voidaan laillisesti tiedottaa (kaikki tällaiset henkilöt jäljempänä ”Relevantit henkilöt”). Kaikki tässä tiedotteessa mainitut arvopaperit on tarkoitettu vain, ja jokainen kutsu, tarjous tai sopimus merkitä, ostaa tai muutoin hankkia sanottuja arvopapereita tullaan tekemään ainoastaan, Relevanteille henkilöille. Kenenkään, joka ei ole Relevantti henkilö, ei tule toimia tämän tiedotteen perusteella tai luottaa siihen tai mihinkään sen sisältöön.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa tarkoitettu esite eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä mitään arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen.

 

Osakeannin ehdot ja ohjeet on sisällytetty kokonaisuudessaan esitteeseen, jonka Yhtiö on laatinut Osakeannin yhteydessä. Suomenkielinen esite on saatavilla Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa https://investors-fi.exelcomposites.com/osakeanti.

 

Sijoittajaa kehotetaan tutustumaan esitteessä esitettyihin sijoitukseen liittyviin riskeihin ja etuihin ennen sijoituksen tekemistä. Finanssivalvonnan antamaa esitteen hyväksyntää ei tule pitää tarjottavien arvopapereiden hyväksyntänä.

 

Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä, eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu. Tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuudesta, virheettömyydestä, täydellisyydestä tai oikeellisuudesta ei ole annettu mitään nimenomaisia tai hiljaisia vakuutuksia, eikä niihin tulisi luottaa. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksellisesti tai muutoin aiheutuneesta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omaan selvitykseensä ja analyysiinsä Yhtiöstä, sen tytäryhtiöistä, sen arvopapereista ja Osakeannista, mukaan lukien näihin liittyvistä hyödyistä ja riskeistä.

 

Pääjärjestäjät toimivat Osakeannissa ainoastaan Yhtiön eivätkä kenenkään muun puolesta. Pääjärjestäjät eivät pidä ketään muuta tahoa asiakkaanaan Osakeannin yhteydessä. Pääjärjestäjät eivät ole vastuussa kenellekään muulle kuin Yhtiön asiakkailleen antamansa suojan tarjoamisesta, Osakeantiin liittyvien neuvojen antamisesta tai muusta tässä esitetystä transaktiosta tai järjestelystä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuutta koskevia lausumia. Nämä lausumat eivät välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin, vaan ne ovat lausumia tulevaisuuden odotuksista. Tässä tiedotteessa esitetyt lausumat, joissa käytetään ilmauksia ”aikoo”, ”arvioi”, ”odottaa”, ”olettaa”, ”pitäisi”, ”saattaa”, ”suunnittelee”, ”tähtää”, ”uskoo”, ”voisi” ja muut Yhtiöön ja Osakeantiin liittyvät vastaavat ilmaisut ovat tällaisia tulevaisuutta koskevia lausumia. Muut tulevaisuutta koskevat lausumat voidaan tunnistaa asiayhteydestä, jossa lausumat on esitetty. Nämä tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat tämänhetkisiin suunnitelmiin, arvioihin, ennusteisiin ja odotuksiin, eivätkä ne ole takeita tulevasta tuloksesta. Ne perustuvat tiettyihin tällä hetkellä perusteltavissa oleviin odotuksiin, jotka saattavat osoittautua virheellisiksi. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat oletuksiin, ja niihin liittyy riskejä ja epävarmuustekijöitä. Lukijoiden ei pitäisi luottaa näihin tulevaisuutta koskeviin lausumiin. Lukuisat tekijät saattavat aiheuttaa sen, että Yhtiön todellinen liiketoiminnan tulos tai taloudellinen asema eroaa olennaisesti tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti ilmaistusta tai niistä pääteltävissä olevasta liiketoiminnan tuloksesta tai taloudellisesta asemasta. Yhtiö tai mikään sen lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole velvollinen tarkastamaan tai vahvistamaan tai julkaisemaan mitään muutoksia mihinkään tulevaisuutta koskeviin lausumiin, jotta niissä otettaisiin huomioon tämän tiedotteen päivämäärän jälkeiset tapahtumat tai olosuhteet.

 

Tilaa