Antti Huhtala Fennian vakuutus- ja korvauspalveluiden johtajaksi

Report this content

Fennian hallitus on nimittänyt Antti Huhtalan Fennian uudeksi vakuutus- ja korvauspalveluiden johtajaksi 5.10. alkaen. Fennian varatoimitusjohtajiksi on nimetty Antti Huhtala ja Fennia-konsernin asiakkuusjohtajana toimiva Mika Aho.

Antti Huhtalalla on vankka kokemus vahinkovakuutusyhtiön eri osa-alueista. Hän on työskennellyt Pohjola Vakuutus Oy:ssä vuodesta 2002 alkaen ja toiminut muun muassa aluejohtajana, korvauspalveluiden johtajana sekä yritysvakuutusliiketoiminnan johtajana. Viimeksi Huhtalan vastuulla on ollut Pohjola Vakuutus Oy:n tuotteet ja palvelut. Vuodesta 2006 vuoteen 2008 Huhtala toimi Nordea vahinkovakuutuksen Suomen johtoryhmän jäsenenä.

– Meillä on käynnissä monivuotinen Tulevaisuuden Fennia -uudistamishanke, jonka ensimmäisenä konkreettisena osana uudistimme keväällä brändimme. Tavoitteenamme on olla vakuutusalan asiakaslähtöisin toimija ja siihen liittyen tulemme kehittämään toimintaamme monin eri tavoin. Tahdomme lunastaa asiakkaidemme odotukset vielä merkittävästi nykyistä paremmin – sen eteen teemme työtä jokaisena päivänä. Onkin hienoa saada kokenut ja vahva osaaja luomaan tätä tulevaisuutta yhdessä kanssamme, kertoo Fennian konsernijohtaja Antti Kuljukka.

– Lähden innolla mukaan rakentamaan Tulevaisuuden Fenniaa. Olen aina arvostanut Fenniaa ja sen asiakaslähtöisyyttä. Yhtiössä on vahva tekemisen meininki ja todella isoja muutoshankkeita työn alla. Fennian tavoite olla alan asiakaslähtöisin toimija on upea haaste, johon lähden mielelläni omalta osaltani vastaamaan, sanoo Huhtala.

– Maailma muuttuu yhä nopeammin. Digitalisaatio muuttaa tapaamme asioida, ja se on korostunut entisestään korona-pandemian aikana. Tämä vaikuttaa myös vakuuttamiseen ja asiakkaidemme odotuksiin hyvästä palvelusta. Tässä kehityksessä me haluamme olla kärkijoukossa, Huhtala sanoo.

Huhtalan nimityksen ohella Fennian hallitus nimitti Fennian varatoimitusjohtajiksi Huhtalan ja konsernin asiakkuusjohtaja Mika Ahon.

Lisätietoja:

Antti Kuljukka
konsernijohtaja
p. 040 840 0066

antti.kuljukka@fennia.fi

 

Fennia-konserni on yritysten, yrittäjien ja henkilöasiakkaiden taloudellisen turvallisuuden kumppani. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia ja vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia