• news.cision.com/
  • Fennia/
  • Fennia ylsi kohtuulliseen tulokseen – asiakasvuosialennus palkitsee pitkäaikaisia omistaja-asiakkaita

Fennia ylsi kohtuulliseen tulokseen – asiakasvuosialennus palkitsee pitkäaikaisia omistaja-asiakkaita

Report this content

Fennian alkuvuoden tulos oli kohtuullinen. Tämän vuoden alusta alkaen myönnetyt Asiakasvuosialennukset pienensivät vakuutusmaksutuottoa, ja haastavat talviolosuhteet näkyivät vahinkokehityksessä. Sijoitustoiminnassa alkuvuosi oli onnistunut. Strategian määrätietoinen toteuttaminen jatkuu. Yhtiö kehittää asiakaskokemustaan, palkitsee pitkäaikaisia asiakkaitaan ja investoi liiketoimintansa uudistamiseen.

Toimintaympäristö

Maailmantalous hitaassa kasvussa

Vuosi 2024 on ollut maailmantaloudessa toistaiseksi hitaan toipumisen vuosi. Vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla maailmantalouden kasvu on ollut maltillista. Yhdysvallat on ollut maailmantalouden kasvun moottorina ja tukenut euroalueen toipumista.

Globaali työllisyyskehitys on ollut talouden haasteista huolimatta suotuisaa, ja se on yhdessä kotitalouksien ostovoiman vahvistumisen kanssa tukenut yksityistä kulutusta. Haastavinta on ollut korkoherkillä sektoreilla, kuten rakentamisessa ja kestokulutustavaroissa.

‒ Maailmantalouden näkymät ovat kohentumassa, kun inflaation hidastuminen ja korkojen lasku tukevat kulutusta ja investointeja. Euroalueella kasvu on tänä vuonna vielä heikkoa, mutta ensi vuonna myös euroalueen kasvun odotetaan piristyvän, Fennian väliaikainen toimitusjohtaja Mika Manninen sanoo.

Maailmantalouteen liittyy kuitenkin edelleen vakavia geopoliittisia riskejä, kuten Lähi-Idän tilanne, sota Ukrainassa sekä Yhdysvaltojen ja Kiinan väliset jännitteet. Myös Yhdysvaltain tulevat presidentinvaalit tuovat osaltaan epävarmuutta sijoitusmarkkinoille.

‒ Ilmastonmuutos tuo myös maailmantalouteen vaikuttavia riskejä. Sään ääri-ilmiöt voivat aiheuttaa muun muassa paikallisia tulvia ja maastopaloja, joiden taloudelliset seuraukset voivat olla merkittäviä. Toisaalta ilmastopoliittisilla toimilla on vaikutusta eri toimialojen investointeihin, Manninen jatkaa.

Suomi kasvuun vasta vuonna 2025

Suomen bruttokansantuotteen arvioidaan supistuvan tänä vuonna ja toipuvan maltilliseen kasvuun vuosien 2025 ja 2026 aikana.

Kohonneen korkotason ja aikaisempaa korkeamman inflaation vuoksi kotitaloudet ovat vielä varovaisia, ja julkisen talouden sopeutustoimet hidastavat osaltaan ostovoiman kasvua. Maailmankaupan hidas mutta vakaa toipuminen helpottaa kuitenkin Suomen vientikysyntää.

Rakennusala on ollut alkuvuonna edelleen vaikeuksissa rakennuslupien ja asuntorakentamisen volyymien laskiessa. Alalla on kuitenkin nähtävissä jo merkkejä paremmasta ja piristymistä odotetaan viimeistään ensi vuonna.

‒ Vaikka maailmantalouden toipuminen helpottaa Suomen vientimarkkinaa, ei se vielä ratkaise Suomen keskeisiä haasteita, kuten väestörakenteen muutosta. Suomeen kaivataan vakaata talouspolitiikkaa ja oikein kohdistettuja kannustimia kasvun auttamiseksi. Yritysten investointeja ja innovaatiotoimintaa tulee tukea, Manninen sanoo.

Fennian tulos kohtuullinen – yritystä kehitetään asiakaskokemus edellä

Fennian vahinkovakuuttamisessa vakuutusmaksutuotto laski edelliseen vuoteen verrattuna myönnetyistä Asiakasvuosialennuksista johtuen. Korvauskulut olivat edelleen korkeat, vaikka laskivat vertailuajankohtaan verrattuna. Henkivakuuttamisen tulos parani edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta ja vakuutusmaksutulo kasvoi merkittävästi. Sijoitustoiminnassa Fennia onnistui hyvin ja konsernin vakavaraisuus on säilynyt vahvana.

Asiakasvuosialennus palkitsee pitkäaikaisesta asiakkuudesta

Fennian vakuutusmaksut kasvoivat hieman edellisen vuoteen verrattuna ennen omistaja-asiakkaille jaettavan Asiakasvuosialennuksen huomioimista. Tänä vuonna lanseeratun Asiakasvuosialennuksen tarkoituksena on palkita omistaja-asiakkaita pitkäaikaisesta asiakkuudesta. Alkuvuoden aikana Fennia on maksanut asiakkaille Asiakasvuosialennusta noin 26,5 miljoonaa euroa.

‒ Meille keskinäisenä toimijana on ensiarvoisen tärkeää huomioida asiakkaamme eli omistajamme. Asiakasvuosialennus tarkoittaa sitä, että omistaja-asiakkaamme saavat tänä vuonna alkavista vapaaehtoisista vakuutuksistamme alennusta, joka kasvaa asiakkuuden keston mukaan. Asiakasvuosialennus on tapa osoittaa omistaja-asiakkaillemme, että pitkästä asiakkuudesta ja omistajuudesta saa taloudellista etua, Manninen selventää.

Asiakasvuosialennus on Suomessa ainutlaatuinen. Tyypillisesti asiakkaalle annettavat alennukset kohdistetaan vain yksityishenkilöille ja ne perustuvat bonusten tai pisteiden keräämiseen.

‒ Yrittäjien perustamana yhtiönä meille on tärkeää, että alennus kattaa myös yritysasiakkaat. Asiakasvuosialennus määritellään asiakassuhteen keston perusteella. Nämä ovat kumpikin poikkeavia ominaisuuksia, Manninen painottaa.

Mannisen mukaan Fennian yritysasiakkaiden määrä on kehittynyt myönteisesti kevään aikana. Henkilöasiakkaiden määrä puolestaan laski hieman.

‒ Asiakaskokemus on toimintamme keskiössä ja panostamme asiakkaille arvoa tuottavien ratkaisujen kehittämiseen. Asiakasvuosialennus on osaltaan vähentänyt asiakaspoistumaa ja pidentänyt asiakassuhteitamme, sanoo Manninen.

‒ Vuoden 2024 aikana olemme lisäksi uudistaneet asiakaskokemuksemme mittaamista ja analysointia kuunnellaksemme omistaja-asiakkaidemme palautetta entistä paremmin. Tavoitteenamme on ymmärtää, millaisena asiakkaamme meidät kokevat. Samalla tahdomme varmistua, että kehitymme oikeaan suuntaan, Manninen jatkaa.

Korvauskulujen korkean määrän taustalla haastavat sääolosuhteet, investointi teknologiaan nosti toimintakuluja

Korvauskulut ovat laskeneet viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mutta ovat edelleen korkealla tasolla. Taustalla on ennen kaikkea tammikuun kovat pakkaset ja huhtikuun haastavat sääolosuhteet, jotka aiheuttivat paljon omaisuus- ja ajoneuvovahinkoja.

Sairauskuluvakuutuksista on korvattu huomattavasti aiempaa enemmän hoitokuluja. Kehitys on ollut samanlainen koko alalla.

‒ Sairaskuluvakuuttaminen on kasvattanut jatkuvasti suosiotaan. Samalla vakuutuksen käyttö on entistä yleisempää ja muun muassa terveyspalvelujen hinnat ovat nousseet nopeasti. Nämä selittävät osaltaan henkilövakuuttamisen kasvaneita korvauskuluja.

Fennian toimintakuluissa näkyy vahvasti panostaminen liiketoiminnan ja IT-järjestelmän uudistamiseen.

‒ Järjestelmäuudistuksemme on kokoluokassaan ja teknologisilta valinnoiltaan ainutlaatuinen ja se tulee kestämään vielä useita vuosia. Tavoitteemme on kehittää palveluita ja järjestelmiä pitkällä tähtäimellä vastaamaan entistä paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Uskomme, että kykenemme hankkeen myötä hyödyntämään merkittävästi myös tekoälyn nopeaa kehitystä omistaja-asiakkaidemme hyväksi, Manninen sanoo.

Yrityskauppa vahvistaa henkivakuutusliiketoimintaa

Fennian tytäryhtiö Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennian liiketoiminta on jatkanut myönteistä kehitystään, ja vakuutusmaksutulo on kasvanut merkittävästi pääosin uusien jakelukanavien johdosta.

Henki-Fennia on sopinut Handelsbankenin henkivakuutusliiketoiminnan ostamisesta sisältäen sijoitus-, eläke- ja lainaturvavakuutukset. Kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2024 lopussa.

‒ Handelsbankenin henkivakuutusliiketoiminnan oston myötä vahvistamme henkivakuutusliiketoiminnan kasvua, mikä auttaa meitä kehittämään toimintaamme ja palveluja asiakkaillemme, Manninen sanoo.

Osakesijoitukset tuottivat hyvin

Osakemarkkinoiden kehitys vuoden ensimmäisellä puolikkaalla oli vahvaa ja näkyi positiivisesti Fennian sijoitussalkun osakesijoituksissa.

Toisaalta keskuspankkien koronlaskuodotuksia vedettiin markkinoilla takaisinpäin ja tämä piti korkosijoitusten tuotot maltillisina.

Osana Fennian tasehallintastrategiaa molempien yhtiöiden eläkevastuiden korkoriski on ollut kokonaan suojattu, mikä turvaa yhtiöiden vakavaraisuutta markkinakorkojen heilahteluissa ja korkojen laskiessa.

Vastuullisuus on olennainen osa Fennian strategiaa

Fennian uuden vastuullisuusohjelman pääteemat ovat ilmasto ja ympäristö, henkilöstö, yrittäjien ja omistaja-asiakkaiden Fennia sekä yrityskulttuuri ja hallintotapa. Vastuullisuusohjelman avulla vastuullisuus sidotaan konkreettisesti osaksi yrityksen strategiaa ja toimintaa.

‒ Meille vastuullisuus tarkoittaa sitä, että toimimme rehellisesti, tasapuolisesti, ammattitaitoisesti, huolellisesti ja asiakkaan edun mukaisesti. Oikeudenmukaiset ja tasapuoliset korvauspäätökset ovat kaikkien asiakkaidemme yhteinen etu, Manninen kertoo.

Vastuullisuustoimet kohdistetaan kestävyysseikkoihin, joihin Fennia vaikuttaa toimintansa kautta eniten, sekä aiheisiin, jotka vaikuttavat Fennian taloudelliseen kehitykseen.

‒ Vaikka meitä velvoittava kestävyyssääntely lisääntyykin, vastuullisuus ei ole vain sääntelyn sanelema pakko, vaan ennen kaikkea yhteisen vastuun kantamista kestävämmästä tulevaisuudesta. Vastuullisella toiminnalla voimme varmistaa toimintamme edellytykset myös tulevaisuudessa, Manninen jatkaa.

Kesäkuussa julkaistu vastuullisuuskertomus vuodelta 2023 kuvaa Fennian vastuullisuutta ja kestävää liiketoimintaa.

Hanna Hartikainen Fennian uudeksi toimitusjohtajaksi 1.3.2025 alkaen

Fennian toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny siirtyi toukokuussa eläkkeelle ja uudeksi toimitusjohtajaksi valittiin Hanna Hartikainen, joka aloittaa Fennialla viimeistään 1.3.2025. Fenniaa johtaa Hartikaisen aloitukseen asti väliaikainen toimitusjohtaja, CFO Mika Manninen.

Hartikainen siirtyy Fennialle LähiTapiola Keskinäinen Vahinkovakuutuksen toimitusjohtajan tehtävästä. Hartikaisella on erittäin laaja kokemus finanssi- ja vakuutusalalta ja hän on työskennellyt aiemmin OP-Henkivakuutus Oy:n toimitusjohtajana sekä lukuisissa eri johtotehtävissä muun muassa Pohjola Vakuutuksessa ja Osuuspankkikeskuksessa.

Fennian avainluvut, tammi-kesäkuu 2024

Fennia-konsernin yhteenlaskettu tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli 37,0 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna -10,7 milj. euroa). Konsernin vakuutusmaksutulo oli 442,9 miljoonaa euroa (384,8 milj. euroa) ja liikevaihto 558,0 miljoonaa euroa (446,4 milj. euroa).

Vahinkovakuutusliiketoiminnan tulos oli ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 26,9 miljoonaa euroa (-17,6 milj. euroa). Tulokseen vaikuttaa positiivisesti tasoitusmäärän muutos 60,0 miljoonaa euroa (19,0 milj. euroa). Vahinkoyhtiön vakuutusmaksutuotto pieneni 208,7 miljoonaan euroon (233,4 milj. euroa) sisältäen Asiakasvuosialennuksen vaikutus 26,5 miljoonaa euroa, korvausmenojen ollessa 221,6 miljoonaa euroa (225,3 milj. euroa).

Henkivakuutusliiketoiminnan tulos oli ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 10,1 miljoonaa euroa (6.9 milj. euroa). Vakuutusmaksutulo jälleenvakuuttajien osuuden jälkeen kasvoi 136,4 miljoonaan euroon (55,8 milj. euroa). Maksetut korvaukset nousivat ollen 73,5 miljoonaa euroa (57,8 milj. euroa).

Fennian riskisuhde ilman asiakasvuosialennusta oli kesäkuussa 81,5 % (84,9 %). Asiakasvuosialennus huomioituna riskisuhde oli 91,9 % (84,9 %).

Sijoitustoiminnan nettotuotto konsernissa oli 112,8 miljoonaa euroa (60,4 milj. euroa) sisältäen sijoitussidonnaisten vakuutusten tuotot. Sijoitustoiminnan nettotuotto konsernissa ilman sijoitussidonnaisten vakuutusten vaikutusta oli 55,1 miljoonaa euroa (16,4 milj. euroa).

Alustavien laskelmien mukaan konsernin vakavaraisuussuhde on laskusta huolimatta edelleen vahva ollen vuoden lopulla tasolla 187,5 prosenttia (198,1 %).

Fennia-konsernin tulosanalyysi ja avainluvut (pdf)

Lisätietoja

Mika Manninen

väliaikainen toimitusjohtaja
mika.manninen@fennia.fi
Puh. 010 503 6024

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Me Fennialla tarjoamme vahinko-, henki-, eläke- ja säästövakuuttamisen palveluita. Olemme aina täydellä sydämellä mahdollistamassa sitä, että sinä voit kokeilla ja yrittää. Kun sinä kehityt, me kehitymme mukana.

Tilaa