Fennian vakavaraisuus pysyy vahvana, korvausmenot kasvussa

Report this content

Fennia-konsernin maksutuotto laski edellisvuodesta ja korvausmenot kasvoivat. Sijoitustoiminnan tuotot kasvoivat ja vakavaraisuus säilyi vahvana. Tulevaisuuden Fenniaa rakennetaan asiakasarvo edellä: tämän vuoden alussa lanseerattiin asiakkuuden kestoon perustuva Asiakasvuosialennus.

Fennian vahinkovakuuttamisen tulos oli monitahoinen. Kehitys yritysten ja yrittäjien vakuuttamisessa oli vakaata, mutta kotitaloussegmentti pienentyi. Vakuutusmaksutuotto heikkeni edellisvuodesta.

– Ajoneuvovakuuttamisessa ja omaisuudessa kehityksemme oli positiivista. Vapaaehtoisen henkilövakuuttamisen riskisuhteemme kuitenkin heikkeni erityisesti sairaskuluvakuutuksen korvausten kasvaessa, sanoo Fennian toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny.

Yli-Kyynyn mukaan Fennian korvauskuluissa oli myös poikkeuksellisen paljon aiempina vuosina sattuneiden vahinkojen korvausvastuun muutoksia sekä yksittäisiä merkittäviä suurvahinkoja. Inflaation vaikutus korvausmenoon jäi maltilliseksi hankintasopimusten kantaessa merkittäviltä osin inflaatioriskiä lyhyellä aikavälillä.

Sijoitustoiminnan osalta vuosi 2024 oli vahva niin korko- kuin osakemarkkinoillakin. Kohonnut korkotaso näkyi negatiivisesti kiinteistösijoituksissa.

– Markkinaympäristö rauhoittui vuoden 2022 jälkeen ja erityisesti loppuvuosi 2023 oli sijoitustoiminnassa erinomainen, Yli-Kyyny sanoo.

Vuosi 2023 oli rahapolitiikan kiristymisen vuosi

Fennian talousjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen Mika Mannisen mukaan kohonnut inflaatio ja korkojen nousu näkyivät viime vuonna nopeasti Suomen taloudessa.

– Keskuspankin rahapoliittiset toimet välittyvät Suomen talouteen erittäin voimakkaasti, niin korkojen laskiessa kuin noustessakin. Suomalaiset kuluttajat rahoittavat asuntolainojaan suurelta osin lyhyillä koroilla ja siksi korkojen muutos välittyy nopeasti suomalaisen kuluttajan käytettävissä oleviin tuloihin. Tämä poikkeaa merkittävästi tyypillisestä eurooppalaisesta rahoitustavasta, sanoo Manninen.

Mannisen mukaan suomalaisen kuluttajan ostovoima heikkeni ja se näkyi useilla toimialoilla, voimakkaimmin rakentamisessa. Konkurssien määrä Suomessa kasvoi viime vuonna korkeammalle kuin finanssikriisissä vuonna 2009.

Taloustilanne jatkuu haastavana myös tänä vuonna, vaikka inflaation odotetaan rauhoittuvan vuoden aikana ja keskuspankin laskevan ohjauskorkoaan vuoden jälkimmäisellä puoliskolla. Korkotaso tulee pysymään korkealla ja kuluttajien sekä yritysten rahoitusmenojen säilyvän merkittävinä.

– Teknologinen kehitys tulee vuonna 2024 jatkumaan nopeana. Investoinnit tekoälyn käyttöönottamiseksi ovat merkittäviä, samoin kuin investoinnit vihreään energiantuotantoon, Manninen jatkaa.

Asiakasvuosialennus tuo pitkästä asiakkuudesta ja omistajuudesta taloudellista etua

Tulevaisuuden Fenniaa rakennetaan erityisesti asiakasarvo edellä. Tämän vuoden alussa Fennia lanseerasi Asiakasvuosialennuksen, jonka tarkoituksena on palauttaa omistaja-asiakkaille yhtiön liiketoiminnoista ja sijoittamisesta kertyvää tulosta.

‒ Vahva vakavaraisuutemme mahdollistaa yhtiön liiketoiminnoista ja sijoittamisesta kertyvän tuloksen palauttamisen omistaja-asiakkaillemme. Meille keskinäisenä toimijana on ensiarvoisen tärkeää huomioida asiakkaamme eli omistajamme. Asiakasvuosialennus on tapa osoittaa heille, että pitkästä asiakkuudesta ja omistajuudesta saa taloudellista etua, Yli-Kyyny selventää.

Asiakasvuosialennus on Yli-Kyynyn mukaan Suomessa ainutlaatuinen. Tyypillisesti asiakkaalle annettavat alennukset kohdistetaan yksityishenkilöille ja ne perustuvat bonusten tai pisteiden keräämiseen.

‒ Yrittäjien perustamana yhtiönä meille on tärkeää, että alennus kattaa myös yritysasiakkaat. Asiakasvuosialennus määritellään asiakassuhteen keston perusteella. Nämä ovat kumpikin markkinakäytännöstä poikkeavia ominaisuuksia, Yli-Kyyny painottaa.

Henkivakuutusliiketoiminnan kehittäminen jatkui

Fennian tytäryhtiö Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia on sopinut Handelsbankenin henkivakuutusliiketoiminnan ostamisesta sisältäen sijoitus-, eläke- ja lainaturvavakuutukset. Kaupan toteutuminen edellyttää vielä Suomen ja Ruotsin finanssiviranomaisten käsittelyä, ja kaupan odotetaan toteutuvan vuoden 2024 lopussa.

Fennian strategian mukaisesti yhtiöiden organisaatiota uudistettiin merkittävästi viime vuoden alussa. Uusi rakenne liittää henkivakuutusyhtiö Henki-Fennian toiminnallisesti tiiviimmin yhteen emoyhtiön, Keskinäinen vakuutusyhtiö Fennian, kanssa.

‒ Uudelleenorganisoinnin ja Handelsbankenin henkivakuutusliiketoiminnan oston myötä vahvistamme henkivakuutusliiketoiminnan kasvua ja edistämme yhtiöiden yhdenmukaisia toimintatapoja. Henkivakuutusliiketoiminnan kasvu auttaa meitä kehittämään toimintaamme ja palveluja asiakkaillemme, Yli-Kyyny sanoo.

Mittava liiketoiminta- ja järjestelmäuudistus tulee parantamaan asiakaskokemusta

Fennia uudistaa kokonaisvaltaisesti liiketoimintansa ja IT-järjestelmänsä. Palveluita kehitetään tulevien vuosien aikana vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita. Tulevaisuuden Fennia tarjoaa sujuvat ja tehokkaat palvelut asiantuntevasti ja ymmärrettävästi.

Järjestelmäuudistus on Yli-Kyynyn mukaan kokoluokassaan ja teknologisilta valinnoiltaan ainutlaatuinen.

‒ Tämän vuoden aikana saamme julkaistua ensimmäisiä lanseerauksia asiakkaillemme, ja tämä kehityssuunta jatkuu lähivuosina. Uskomme, että kykenemme hankkeen aikana hyödyntämään merkittävästi myös tekoälyn nopeaa kehitystä omistaja-asiakkaidemme hyväksi, Yli-Kyyny kertoo.

‒ Visionamme on olla vetovoimaisin, vastuullinen Fennia. Olemme riskienhallinnan osaava ja vuorovaikutteinen kumppani, ja tavoitteenamme on saavuttaa toimialan paras vakuutusosaaminen, Yli-Kyyny jatkaa.

Fennian avainluvut

Fennia-konsernin yhteenlaskettu tulos ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja oli -11,2 miljoonaa euroa (edellisenä vuonna 114,3 milj. euroa). Konsernin vakuutusmaksutulo oli 724,5 miljoonaa euroa (653,4 milj. euroa) ja liikevaihto 830,8 miljoonaa euroa (544,2 milj. euroa).

Vahinkovakuutusliiketoiminnan tulos oli ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja -26,6 miljoonaa euroa (113,3 milj. euroa). Vahinkoyhtiön vakuutusmaksutuotto pieneni 466,7 miljoonaan euroon (484,1 milj. euroa), korvausmenojen ollessa 380,3 miljoonaa euroa (308,3 milj. euroa).Henkivakuutusliiketoiminnan tulos oli ennen tilinpäätössiirtoja ja veroja 15,4 miljoonaa euroa (1,0 milj. euroa). Vakuutusmaksutulo jälleenvakuuttajien osuuden jälkeen kasvoi 249,7 miljoonaan euroon (162,6 milj. euroa). Maksetut korvaukset nousivat ollen 118,4 miljoonaa euroa (111,0 milj. euroa).

Sijoitustoiminnan nettotuotto konsernissa oli 103,8 miljoonaa euroa (-110,9 milj. euroa) sisältäen sijoitussidonnaisten vakuutusten tuotot. Sijoitustoiminnan nettotuotto konsernissa ilman sijoitussidonnaisten vakuutusten vaikutusta oli 19,3 miljoonaa euroa (26,3 milj. euroa).

Alustavien laskelmien mukaan konsernin vakavaraisuussuhde on laskusta huolimatta edelleen vahva ollen vuoden lopulla tasolla 218,9 prosenttia (251,3 %).

Liitteet

Fennian toimintakertomus ja tilinpäätös 2023 (pdf) 

Henki-Fennian toimintakertomus ja tilinpäätös 2023 (pdf) 

Lisätietoja

Tomi Yli-Kyyny

toimitusjohtaja
tomi.yli-kyyny@fennia.fi
Puh. 010 503 5542

Mika Manninen

CFO, toimitusjohtajan sijainen
mika.manninen@fennia.fi
Puh. 010 503 6024

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Me Fennialla tarjoamme vahinko-, henki-, eläke- ja säästövakuuttamisen palveluita. Olemme aina täydellä sydämellä mahdollistamassa sitä, että sinä voit kokeilla ja yrittää. Kun sinä kehityt, me kehitymme mukana.

Tilaa