Mikko Pöyhönen Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalvelun johtajaksi

Report this content

Fennian ajoneuvovakuutus- ja vahinkopalvelun vetäjänä aloittaa 8.3.2021 Mikko Pöyhönen. Pitkän uran vakuutusalalla tehnyt Pöyhönen tuo Tulevaisuuden Fennia -muutosohjelman rakentamiseen vankan kokemuksensa ja osaamisensa lisäksi rohkeutta ja innostusta kokeilla uutta.

Mikko Pöyhönen tuo mukanaan Fennialle yli 20 vuoden kokemuksen ajoneuvovakuuttamisen, kumppanuuksien, tuotteiden, hinnoittelun ja prosessien kehittämisestä ja johtamisesta. Hän on työskennellyt If Vahinkovakuutuksessa yli 18 vuotta, joista 10 vuotta johtotehtävissä, sekä viimeiset vuodet liiketoimintajohtajana Pohjola Vakuutuksessa, vastuullaan ajoneuvo- ja liikennevakuutukset.

Fennialla Pöyhönen tulee vastaamaan ajoneuvovakuutus- ja ajoneuvovahinkopalveluista, sekä toimimaan Fennian vakuutusliiketoiminnan johtoryhmän jäsenenä.

– Meidän monivuotisen Tulevaisuuden Fennia -uudistamisohjelman ykköstavoitteena on antaa alan paras asiakaskokemus. Siihen liittyen olemme kehittämässä toimintaamme monin eri tavoin. Jotta voimme tarjota asiakkaillemme ensiluokkaista palvelua muutosten keskellä ja niiden jälkeen, tarvitsemme Mikon kaltaisia kokeneita ja vahvoja osaajia rakentamaan Tulevaisuuden Fenniaa yhdessä kanssamme, kertoo Fennian operatiivinen johtaja Antti Huhtala.

Pöyhönen kuvailee itseään uteliaaksi, helposti innostuvaksi ja tavoitteelliseksi tekijäksi.

­– Minulla on tapana katsoa luottavasti ja rohkeasti kohti tulevaa. Pitkän kokemukseni ja osaamiseni lisäksi uskon tuovani mukanani myös lisää uteliaisuutta ja innostumista. Uskon avoimeen ja tiiviiseen yhteistyöhön sekä rohkeuteen kokeilla uusia asioita ja olla oma itsensä, Pöyhönen kertoo.

– Tulen "sata lasissa" mukaan Fennian muutosmatkalle. Tulevaisuuden Fennian perusta ja pyrkimys on erittäin motivoiva, kunnianhimoinen ja samalla realistinen, Pöyhönen jatkaa.

Vauhtia löytyy myös Pöyhösen harrastuksista. Kesällä Pöyhönen viettää aikaa perheen parissa, moottoripyörän selässä, dekkareita lukien ja perheen koiria ulkoiluttaen.

– Haluan elää täyttä elämää kaikilla aisteilla. Haluan tuntea, mahdollistaa ja vaikuttaa, suurella sydämellä. Ykkösjuttu minulle on oma perhe. Vietämme paljon aikaa yhdessä harrastaen, ruokaa laittaen ja vain toistemme seurasta nauttien, Pöyhönen kertoo.

Lisätietoja:

Antti Huhtala
operatiivinen johtaja
antti.huhtala@fennia.fi
050 505 0375

 

Fennia-konserni on yritysten, yrittäjien ja kotitalouksien taloudellisen turvallisuuden kumppani. Palvelumme tuottavat vahinkovakuuttamiseen erikoistunut Fennia sekä vapaaehtoisia henki-, eläke- ja säästövakuutuksia tarjoava Henki-Fennia.

Tilaa

Multimedia

Multimedia