• news.cision.com/
  • Fennia/
  • Muuttobuumi on kuumimmillaan elokuussa – rikkoutuneet tavarat yleisimpiä muuttovahinkoja

Muuttobuumi on kuumimmillaan elokuussa – rikkoutuneet tavarat yleisimpiä muuttovahinkoja

Report this content

Näihin aikoihin vuodesta muuttokausi on kuumimmillaan. Muutossa voi sattua ja tapahtua, ja siksi kotivakuutuksen on tärkeää olla voimassa myös muuton aikana. Voimassa oleva kotivakuutus kattaa myös muutossa tapahtuvat vahingot.

Elokuu on yleisin muuttokuukausi, etenkin kun tarkastellaan kuntarajat ylittävää muuttamista. Tätä selittää etenkin koulujen lukukauden alkaminen, kun tuhannet opiskelijat muuttavat uusille opiskelupaikkakunnille. Varsinkin ensi kertaa muuttaville voi olla epäselvää, mitä kotivakuutus korvaa muutossa.

Kuntarajat ylittävä muuttaminen keskimäärin kuukausikohtaisesti vuosina 2015–2022


Elokuu on ylivoimaisesti suosituin muuttokuukausi kuntarajat ylittävässä muutossa. Silloin muutetaan lähes kaksi kertaa enemmän kuin muina kuukausina keskimäärin. Lähde: Tilastokeskus

Kotivakuutus on voimassa uudessa ja vanhassa kodissa

Kotivakuutus on Finanssialan vuonna 2022 julkaiseman vakuutustutkimuksen mukaan suomalaisten suosituin vapaaehtoinen vakuutus. Silti vuonna 2022 yli 10 prosentilta vastaajista puuttui voimassa oleva kotivakuutus. Opiskelijoiden keskuudessa luku on yli 20 prosenttia.

Muuttaessa kotivakuutus on voimassa sekä vanhassa että uudessa kodissa, mikäli ne molemmat ovat vakuutuksenhaltijan hallussa. Kotivakuutuksen siirtymisestä uuteen osoitteeseen tulee kuitenkin ilmoittaa vakuutusyhtiölle.

– Vanhan kodin kotivakuutus kannattaa irtisanoa vasta sitten, kun muutto on tehty. Uuteen kotiin kotivakuutus kannattaa hankkia jo ennen muuttoa, jos asuntoa esimerkiksi remontoi ennen muuttamista. Muussa tapauksessa kotivakuutuksen voi siirtää uuteen asuntoon muuttopäivänä, Fennian ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalveluiden johtaja Mikko Pöyhönen sanoo.

Rikkoutuneet tavarat yleisimpiä vahinkoja

Muuton aikana kotivakuutus kattaa niin asunnon kuin muutettavat tavaratkin. Muutoissa yleisimpiä vahinkoja ovat särkymiset ja rikkoutumiset. Huolellisella pakkauksella ja varovaisuudella vältyttäisiin monilta vahingoilta.

– Muuttoon kannattaa varata riittävästi aikaa, jotta kalusteet ja muu omaisuus voidaan pakata ja siirtää rauhassa ja huolellisesti. Monissa muutoissa juuri kiire aiheuttaa välillisesti vahinkoja, kun omaisuutta ei ole ehditty suojata riittävän huolellisesti tai painavien esineiden kantamisessa tai pakkaamisessa pidetään kiirettä, Pöyhönen kertoo.

Pöyhösen mukaan myös muuttolaatikoiden rikkoutumiset aiheuttavat vahinkoja. Etenkin pahviset muuttolaatikot voivat hajota pohjasta, jos niihin on lastattu paljon tavaraa tai pohjaa ei ole kiinnitetty oikein. Muuttolaatikoiden laatuun kannattaakin panostaa ja esimerkiksi vuokrata muuttoon tarkoitettuja kestäviä laatikoita.

Muuton yhteydessä voi tapahtua tavaroiden rikkoutumisen lisäksi muunlaisia vahinkoja.

– Muutossa saatetaan pitää ovia auki kodissa tai autossa tavaroiden siirtämisen aikana. Varkaat voivat käyttää tätä hyväkseen ja varastaa tavaraa muuttoautosta tai asunnosta, Pöyhönen varoittaa.

Vuokralainen, vuokranantaja vai taloyhtiö – kuka korvaa mitäkin?

Asunnon kunto käydään yleensä läpi viimeistään muuton yhteydessä. Kuntotarkistuksen yhteydessä voi kuitenkin tulla epäselvyyttä siitä, mikä kuuluu vuokralaisen ja mikä vuokranantajan vakuutukseen.

– Ei ole yksiselitteistä ohjetta siihen, kuka korvaa mitäkin, vaan tilanteet katsotaan aina tapauskohtaisesti. Yleisellä tasolla esimerkiksi kerrostaloasunnossa sisäovet ja asunnon rakenteet kuuluvat vuokranantajan omaisuuteen ja ulko-ovi sekä talon yhteiset tilat taloyhtiölle. Asunnossa olevat kalusteet ja muu omaisuus ovat yleensä vuokralaisen omaa, ellei asunto ole vuokranantajan toimesta kalustettu, kertoo Pöyhönen.

Vuokra-asunnosta toiseen muutettaessa mahdollisten vahinkojen korvaajasta voi olla epäselvyyttä.

– Joskus voi olla vaikeaa arvioida, mitkä jäljet menevät niin sanotun normaalin kulumisen piikkiin ja mitkä johtuvat vuokralaisen huolimattomuudesta. Esimerkiksi jäljet lattiassa tai seinässä voivat aiheuttaa epäselvyyksiä. Paras keino epäselvyyksien vähentämiseksi on kuvata asunto sinne muuttaessa ja sieltä pois muuttaessa, Pöyhönen sanoo.

Pääsääntöisesti vuokralaisen kotivakuutus kattaa vuokralaisen omaisuuden, ja vuokranantajan kotivakuutus itse asunnon ja esimerkiksi sinne kuuluvat kodinkoneet, kuten jääkaapin.

Fennian vinkit muuttajalle:

  • Tee osoitteenmuutos hyvissä ajoin Digi- ja väestötietovirastoon sekä Postiin. Muista, ettei kotivakuutus siirry automaattisesti uuteen asuntoon, vaan osoitteenmuutoksesta on ilmoitettava erikseen vakuutusyhtiölle.

  • Kotivakuutus on voimassa sekä uudessa että vanhassa asunnossa muuton yhteydessä. Kotivakuutus kattaa myös muutettavan omaisuuden.

  • Varaa riittävästi aikaa muuton tekemiseen. Kiire lisää vahinkojen mahdollisuutta.

  • Muutossa kannattaa olla mahdollisuuksien mukaan useita apukäsiä, jotta esimerkiksi painavien huonekalujen muuttaminen sujuu ongelmitta ja ilman haavereita. Harkitse erilaisia muuttopalveluita, mikäli olet epävarma.

  • Tarkista uuden asunnon kunto huolellisesti viimeistään muuton yhteydessä. Sekä uusi että vanha asunto kannattaa valokuvata muuton yhteydessä epäselvyyksien välttämiseksi.
    Pakkaa muutettavat tavarat huolellisesti, jotta ne eivät rikkoudu muuton yhteydessä.

Lisätietoja

Mikko Pöyhönen

Johtaja, ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalvelut
mikko.poyhonen@fennia.fi
Puh. 040 653 0950

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Me Fennialla tarjoamme vahinko-, henki-, eläke- ja säästövakuuttamisen palveluita. Olemme aina täydellä sydämellä mahdollistamassa sitä, että sinä voit kokeilla ja yrittää. Kun sinä kehityt, me kehitymme mukana.

Tilaa

Multimedia

Multimedia