Tomi Yli-Kyyny Fennian uudeksi toimitusjohtajaksi

Report this content

Fennian toimitusjohtaja Antti Kuljukka on ilmoittanut lopettavansa nykyisessä toimessa työskenneltyään konsernissa toimitusjohtajana lähes 20 vuotta. Uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu vakuutusalalle palaava diplomi-insinööri Tomi Yli-Kyyny. Yli-Kyyny aloittaa tehtävässä 1.5.2022.

Fennia on keskellä monivuotista Tulevaisuuden Fennia -muutosohjelmaa, jonka tarkoitus on tuottaa tulevaisuudessa alan paras asiakaskokemus. Tavoitteena on olla ymmärrettävä vakuutusyhtiö, jolla on ennakoivin ja huolta pitävin asiakassuhde ja -kokemus, sekä loistavat digitaaliset kyvykkyydet. Nyt muutoksen käynnistänyt toimitusjohtaja Antti Kuljukka siirtää vastuun seuraavien vaiheiden onnistuneesta läpiviennistä uudelle toimitusjohtajalle.

– Olen iloinen, että olemme päässeet tulevaisuuden rakentamisessa hienosti alkuun. Olemme panostaneet jo brändiimme, kulttuuriimme ja kehittäneet sitä kautta asiakaskokemustamme. Tänä syksynä saimme kumppanineuvottelut päätökseen ja yhtiö lähtee nyt rakentamaan kokonaan uusia, moderneja tuotteita sekä edistyksellistä vakuutusjärjestelmäkokonaisuutta seuraavien vuosien aikana yhdessä Salesforcen ja Accenturen kanssa, Kuljukka sanoo.

– Olen ollut Fenniassa jo lähes 20 vuotta ja uskon, että johtajavaihdos on paras ajoittaa juuri tähän ajankohtaan, kun olemme vielä uuden rakentamisen kynnyksellä. On hienoa siirtää vastuu seuraajalle, kun meillä on korkea vakavaraisuus, upean ammattitaitoinen henkilöstö ja vakuutusalan tyytyväisimmät yritysasiakkaat jo kolmantena vuonna peräkkäin, Kuljukka jatkaa.

Uusi toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny siirtyy tehtävään Caruna Networksilta, jonka toimitusjohtaja hän on ollut vuodesta 2017 lähtien. Yli-Kyynyllä on yli 20 vuoden kokemus vakuutusalan johtotehtävistä. Hän on toiminut Poraston toimitusjohtajana 1999–2000, Pohjolan johtoryhmän jäsenenä vuosina 2000–2005 sekä Pohjola Vakuutuksen toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä vuosina 2005–2011. Vuodesta 2019 lähtien Yli-Kyyny on toiminut Fennian hallituksen jäsenenä.

– Uuden toimitusjohtajan valinnassa painotimme vahvaa ja monipuolista vakuutusalan osaamista sekä kykyä johtaa muutosta. Tomi tuntee Fennian liiketoimintastrategian ja hallintojärjestelmän, lisäksi hänellä on vahvaa näyttöä muutosjohtamisesta ja yrityksen liiketoiminnan uudistamisesta asiakaslähtöiseksi. Tomi voi jatkaa työtä, jota Antti Kuljukka on ansiokkaasti tehnyt, Fennian hallituksen puheenjohtaja Mikael Ahlbäck sanoo.

Kuljukka jatkaa yhtiön toimitusjohtajana 30.4.2022 saakka, jonka jälkeen Yli-Kyyny aloittaa tehtävässä 1.5.2022. Ennen aloittamistaan Yli-Kyyny suorittaa yhtiön perehdytysohjelman.

– Olen saanut seurata Antti Kuljukan ansiokasta työtä aiemmin hallituksesta käsin. On hienoa päästä jatkamaan tätä työtä ja luotsata Fenniaa eteenpäin kohti asiakaslähtöistä liiketoimintaa. Tulevina vuosina tulemme ottamaan ison askeleen erityisesti digitaalisten palveluiden kehittämisessä, Yli-Kyyny kertoo.

Lisätietopyynnöt:

Anne Perälä
viestintäjohtaja
puh. 050 588 3344

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Vakuutus tarkoittaa valmistautumista tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Me Fennialla tarjoamme vahinko-, henki-, eläke- ja säästövakuuttamisen palveluita. Olemme aina täydellä sydämellä mahdollistamassa sitä, että sinä voit kokeilla ja yrittää. Kun sinä kehityt, me kehitymme mukana.

Tilaa

Multimedia

Multimedia