• news.cision.com/
  • Fennia/
  • Työmaavarkauksia tapahtuu erityisesti Uudellamaalla ‒ suojautuminen varkauksien varalta tärkeää

Työmaavarkauksia tapahtuu erityisesti Uudellamaalla ‒ suojautuminen varkauksien varalta tärkeää

Report this content

Rakennustyömaat ovat houkuttelevia kohteita varkaille, sillä niillä säilytetään paljon arvokasta omaisuutta. Suurin osa työmaavarkauksista tapahtuu Uudellamaalla, erityisesti Helsingissä. Työmaiden huolellinen suojaus on tärkeää varkauksien estämiseksi.

Poliisille ilmoitettiin viime vuonna hieman yli 1 100 työmaavarkautta, noin 200 enemmän kuin edellisvuonna. Lukuihin on laskettu työmaihin kohdistuvat varkaudet, törkeät varkaudet, näpistykset ja näiden yritykset. Alkuvuoden perusteella tänä vuonna ollaan suurin piirtein samoissa lukemissa.

Varkaita houkuttelevat rakennustyömaille etenkin erilaiset rakennusmateriaalit, kuten kupari ja kaapelikelat. Myös erilaiset paineilma- ja sähkötyökalut kelpaavat varkaille – niillä on jälleenmyyntiarvoa, mutta ne eivät ole liian suurikokoisia ja siten niiden vieminen on suhteellisen helppoa, jos niiden suojaus ei ole kunnossa.

Selvästi yli puolet työmaavarkauksista tapahtuu Uudellamaalla, jossa on myös eniten erilaisia rakennushankkeita ja työmaita. Muissa maakunnissa työmaavarkauksien määrä vaihtelee suurestikin. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla tapahtui viime vuonna toisiksi eniten työmaavarkauksia, yli kaksinkertainen määrä edellisvuoteen nähden. Tiedot perustuvat Poliisilta saatuihin tilastoihin.

‒ Työmaavarkauksien määrään vaikuttavat monet eri tekijät. Eri maakunnissa rakennushankkeiden määrät vaihtelevat vuosikohtaisesti ja lisäksi rakennustyömaiden sijainnit voivat olla hyvin erilaisia vuodesta riippuen. Varkaille houkuttelevin kohde on syrjässä sijaitseva työmaa, jossa tiedetään olevan arvokkaita työkaluja, Fennian ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalveluiden johtaja Mikko Pöyhönen kertoo.

Työmaavarkaudet viidessä eri maakunnassa vuosina 2021 ja 2022

Eniten työmaavarkauksia tapahtuu Uudellamaalla. Viime vuonna toisiksi eniten työmailta varastettiin Pohjois-Pohjanmaalla, jossa varkauksien määrä kaksinkertaistui. Lähde: Poliisi

Työmaavarkauksia tapahtuu ympäri vuoden

Työmaavarkauksia tehdään ympäri vuoden, ja varkauksien määrä vaihtelee eri kuukausina ja vuosina. Parin viime vuoden aikana varkauksia on tehty erityisesti syksyllä. Tänä vuonna tammikuussa poliisin tietoon tuli aiempiin vuosiin verrattuna suhteellisen paljon työmaavarkauksia, mutta sen jälkeen määrät ovat jääneet edellisvuosia pienemmiksi.

‒ Työmaavarkauksien ennakoiminen kuukausi- tai vuositasolla on haastavaa. Onkin tärkeää huolehtia työmaiden turvallisuudesta ympäri vuoden. Suomessa saattaa olla erilaisia työmaita eri aikoihin vuodesta, joten senkin puolesta työmaavarkauksien määrä voi vaihdella eri kuukausina, Pöyhönen sanoo.

‒ Vaikka menetetty omaisuus saataisiin takaisin tai korvattaisiin, työmaavarkaudet voivat esimerkiksi viivästyttää töiden valmistumista, kun tarvittavia työvälineitä tai materiaaleja ei olekaan saatavilla silloin kun pitäisi.

Työmaavarkaudet Suomessa kuukausittain vuosina 2021–2023

Viime vuonna poliisille ilmoitettiin 1 104 työmaalla tapahtuvaa varkautta tai näpistystä. Tänä vuonna varkauksia on toistaiseksi ilmoitettu lähes 400, erityisesti tammikuussa ilmoituksia tehtiin paljon. Lähde: Poliisihallitus

Varkauksien ehkäisyssä ennakointi on tärkeää

Työmailla säilytetään arvokkaita työkaluja ja materiaaleja, ja suurien työmaiden suojaaminen on haastavaa. Suuremmat rakennushankkeet voivat kestää jopa vuosia, ja varkaiden on helppoa tarkkailla etukäteen pitkään paikoillaan pysyvää työmaa-aluetta ennen varkauden tekemistä.

Työmaavarkauksiin kannattaa varautua jo etukäteen tarvittavin turvatoimin. Työmailla saattaa kulkea päivittäin satoja työntekijöitä ja kenen tahansa on vaikeaa erottaa, kuka on alueella oikealla asialla. Monilla työmailla vaaditaankin kulkukortin käyttämistä kaikissa tilanteissa, mikä vaikeuttaa varkaiden liikkumista alueella.

Myös vakuutuksien on hyvä olla kunnossa ja vakuutetun summan on tärkeää vastata rakennustyömaan varusteiden todellista arvoa.

– Kaikenlaisilla työmailla olisi hyvä tehdä riskien kartoitusta. Rakennuskohteen kehittyessä myös ympäristö muuttuu, ja työmaan riskit ovat usein hieman erilaisia eri rakennusvaiheissa. Vakuuttamisen näkökulmasta oleellisinta on, kuinka työmaa ja siellä olevat työkalut ja -laitteet on suojattu. Erityisesti lukkojen tulee olla asianmukaisia ja työmaa-alueen mahdollisuuksien mukaan aidattu, muistuttaa Pöyhönen.

Valvontakamerat, lukot ja aidat ovat hyviä apukeinoja, mutta niilläkään ei työmaavarkauksia pystytä täysin estämään.

Poliisi neuvookin kirjaamaan työkalujen merkki- ja mallitiedot sekä valmistenumerot ylös. Näin anastettu omaisuus voidaan tarvittaessa etsintäkuuluttaa. Näiden tietojen avulla myös tutkintailmoituksen tekeminen poliisille on helpompaa samoin kuin mahdollisen korvauksen hakeminen vakuutusyhtiöltä.

Vuosittain tuhansien eurojen menetykset

Fennian tilastojen mukaan ilmoitettujen työmaavarkauksien keskimääräinen korvaussumma on yli 5 000 euroa, mutta korvausten määrä vaihtelee hyvin paljon. Vuosittain työmaavarkauksia korvataan keskimäärin lähes 400 000 eurolla.

Rakennustarvikkeiden ja työkalujen varkauksien laskevasta trendistä huolimatta Fennian tilastoissa niistä maksettavissa korvauksissa on ollut viime vuosina hienoista kasvua. Tämä viittaisi siihen, että varkauksien kohteeksi valikoituu entistä arvokkaampia välineitä.

– Työmaavarkauksissa varastetun tavaran arvo voi olla suuri, vaikka varastettua omaisuutta ei olisi määrällisesti paljoa. Jokainen työkalu pitäisikin säilöä huolellisesti joka päivä. Yksikin esille unohtunut työkalu voi olla varkaan silmissä työmaalle murtautumisen arvoinen, Pöyhönen muistuttaa.

Lisätietoja

Mikko Pöyhönen

Johtaja, ajoneuvo- ja omaisuusvakuutuspalvelut
mikko.poyhonen@fennia.fi
Puh. 040 653 0950

Fennia – yrittämistä ja elämää varten

Me Fennialla tarjoamme vahinko-, henki-, eläke- ja säästövakuuttamisen palveluita. Olemme aina täydellä sydämellä mahdollistamassa sitä, että sinä voit kokeilla ja yrittää. Kun sinä kehityt, me kehitymme mukana.

Tilaa

Multimedia

Multimedia