Fennovoima nimittänyt ydinvoimahankkeeseensa projektijohtajan

Report this content

 

Fennovoima on nimittänyt yhtiön ydinvoimahankkeen projektijohtajaksi diplomi-insinööri Juha Nurmen (55).

Nurmi siirtyy Fennovoimaan lokakuun alussa rakennusalalla toimivasta konsulttiyrityksestään. Aiemmin Nurmi on työskennellyt pitkään Lemminkäinen-konsernissa, viimeksi Lemminkäinen Talo Oy:n toimitusjohtajana vastuualueenaan konsernin talonrakennustoiminta.

Tätä ennen Nurmi on toiminut kansainväliseen televerkkorakentamiseen keskittyvän Lemcon Networks Oy:n toimitusjohtajana ja vastannut muun muassa Rakennus Oy Lemminkäisen projektinjohtoyksikön toiminnasta Suomessa ja ulkomailla. Yksikkö toteutti muun muassa kansainvälisiä tehdasrakennusprojekteja elektroniikka- ja metsäteollisuudelle.

Fennovoiman ydinvoimaprojekti on parhaillaan hankintavaiheessa. Yhtiö valitsee päätoimittajaksi Arevan tai Toshiban vuonna 2012–2013. Ydinvoimalan sijoituspaikaksi valitaan Pyhäjoki tai Simo mahdollisimman pian.

Fennovoima kasvaa lähivuosina voimakkaasti. Jo tänä vuonna yhtiöön rekrytoidaan lukuisia teknisen alan ja muiden alojen asiantuntijoita.

Lisätietoja:

toimitusjohtaja Tapio Saarenpää, puh. 020 757 9200

projektijohtaja Juha Nurmi, puh. 0400 402 745

www.fennovoima.fi